maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Raskaita hengityksiä

Lapsi nukkuu, hengittää raskaasti, joka voi olla sukuvikakin, mutta taitaa olla vielä vähän allergian jälkiä. On näitä raskaita hengityksiä kuultu niin, ettei niitä edes kuule, jos ei kuulostele. Sääli niitä, jotka eivät ole tottuneet kuorsaukseen.

Siksi kannattaa jo lapsena nukkua kuorsaavan ihmisen läheisyydessä. Siinä ei käy niin kuin majakanvartijalle, joka hätkähti pystyyn, kun majakan tykki ei lauennutkaan yöllä täyden tunnin merkiksi. Sen sijaan voi saada nukutuksi joskus myöhemmin, vaikka joku vähän raskaammin päästelisi. Vaikka rajansa kaikella. Eräiden kuorsaus kuuluu metrisen kiviseinän läpi. On siitä syytetty minuakin. Ravintolaillan jälkeen ääntä riittää. Mutta hentoisemmat kuorsaukset eivät minua haittaa.

Miehet varmaan tottuvat siihen armeijassa tai muissa yhteismajoituksissa, naisilla oppi jää isien, veljien ja avo- tai aviomiesten varaan. Siitä voi arvata, kumpaa kuorsaus enemmän haittaa.

Armeijalla ja autokoululla on muuten paljon yhteistä. Kun niitä käy, ei muusta voi puhuakaan. Olen huomannut itselläni saman monotonisten puheenaiheiden oireyhtymän kirjan teon loppuvaiheissa.

Lapsikin jo huomautti, etten puhu muusta kuin loppuviitteistä ja hakemistoista. Heitin kyllä takaisin Kim Possible-teemalla ja muutamistakin tietokonepeliaiheistoista.

Äitinsä oli viisaasti hiljaa, sillä erinäisiä toistuvia puheenaiheita olemme hänenkin suustaan joskus kuulleet...

6 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Tää oli taas hauska "reality-blogpost".

Teidän "vaivoja" sekä perhe-elämää on "ihan kiva"(?) seurata - niinkuin Saaran ja eräitten muittenkin.
(Kirjoittaa nimimerkki "blogivoyeristi").

Eipä silti - kahdella nuoremmalla veljelläni on allergioita ym. ja toisella astma, joten kyllä nää asiat aika läheltä liippaa.

Jos kuorsauksen yhteydessä alkaa ilmetä pitempiä hengityskatkoja, niin se on tutkimusten paikka.

Itse olen käyttänyt jo yli 10 vuoden ajan c-pap hengityskonetta (nykyiset mallit ovat lähes äänettömiä) niitten vuoksi.

Muistan, kun nukuttuani ensimmäisen yön maski nenässä sairaalan tutkimuksissa, tunsin itseni herätessä jopa pirteäksi - ensimmäisen kerran moniin vuosiin!

Unen laatu parantui koneen myötä aivan ratkaisevasti.

Uniapnea on oireyhtymä, joka liittyy usein - mutta ei aina - myös ylipainoon.

Juri kirjoitti...

Ilmankos en pysty nukkumaan, jos joku kuorsaa samassa huoneessa (tai joskus jopa huoneistossa). Sivarissa jaoin viikon ajan huoneen yhden toisen tyypin kanssa.

Autokouluakaan en ole käynyt.

Jari Sedergren kirjoitti...

"Reality-blogspot" ei ihan avaa koko jujua. Yritän näiden tyyliteltyjen perhekuvausten keskelle pistää aina joitakin kommenttikeskusteluun sopivia avainsanoja: nyt siis esimerkiksi astma, kuorsaus, monotoniset puheenaiheet.

Mikähän termi siihen sopisi?

Jari Sedergren kirjoitti...

Blogpostista piti siis puhumani.

Juri kirjoitti...

Olen ennenkin tätä siteerannut, mutta elämäni motto tulee Barthesilta, joka sanoi, että Amielin Uneksijan päiväkirja on tylsä silloin kun Amiel esittelee omia näkemyksiään asioista, mutta muuttuu kiinnostavaksi heti kun Amiel mainitsee päivän säätilan.

Anna Amnell kirjoitti...

Vaimea kuorsaus on kodikasta, mutta kovaa tai matalasti katuporan lailla kuorsaavan vieressä nukkuja voi menettää kuulonsa - ja terveytensä, kun joutuu heräämään usein yön aikana. Kuulohuollosta saa kuuleman mukaan yksilöllisesti tehtyjä tehokkaita korvatulppia.

Kuorsaaja ei kuule itse kuorsaustaan, sillä hänen korvansa sulkeutuu kuorsauksen alettua. Mysteeri.:)

Blogisisko