perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Tasapeli Lindströmin pihveillä

Saksa ja Argentiina tasasivat maalin varsinaisen peliajan jälkeen. Se sopi minulle. Rahat tulivat takaisin kolminkertaisena ja pelikassan pohja peittyi monien synkkien hetkien jälkeen.

Matseja kannattaa muuten seurata myös virallisen sivuston kautta. Pysyvät prosentit hallussa, sillä siellä on live-seuranta matsista kuin matsista. Live-seurantaa tulee myös sohvalle juuttuneelta vaimolta: "On se niin söpö." Kohteena Argentiinan kapteeni Juan Pablo, nro 3.

Kaunis ilma, joten loppuilta meneekin parvekkeella. Taidamme juoda lasin ouzoa runsaan veden kera. Illalliseksi Lindströmin pihvejä.

Niitä on myös huomenna aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä. Siskon suurperheen piti tulla vierailulle viikonlopuksi, mutta heidän autonsa hajosi pohjoisemmalla pohjanmaalla. Onneksi entinen kotipitäjä oli lähellä ja kyydittäjiä tienviereltä Muhokselle löytyi. Viime viikon huollossa ollut auto saadaan korjatuksi kuulemma maanantaina: sähkömiehet ovat viikonloput lomilla.

Ja tätä porukkaa varten hankimme kaksi KILOA Lindströmin pihvejä. Kaupungintalon henkilökuntaruokalan myyntipiste oli hieman ovela: pakastetut pihvit olivat valmistettu tammikuussa ja siten viimeiseksi myyntipäiväksi oli merkitty 2. heinäkuuta. Vaikka emme usko niiden mätänevän silmissä juuri tuona päivänä, on urakaksi otettu pihvien täystuho ennen sitä. Saa tulla kylään.

Kermaviilikastike ja kapriskastike ovat vaihtoehtoina lounaalla ja päivällisellä. Aamiaisella valmistamme Kemppisen heittovälineenä mainostavan oopperavoileivän urbaaniserkun. Oopperavoileivässähän on jauhelihapihvi, pariisilaisleivässä sen korvaa Lindströmin pihvi. Molempiin laitetaan mukaan yksipuolisesti paistettu muna. Pariisilaisleipä tarjoillaan salaatinlehtien kera.

Ohje:
Lindströmin mureketaikinaa
4 vaaleaa leipäviipaletta
4 munaa
erilaisia salaatinlehtiä

Muotoile mureketaikinasta pihvit, paista ne joko pannulla tai 225-asteisessa uunissa. Aikaa kuluu noin 15 minuuttia. Leivät voi viimeistellä paahtimessa tai pannulla voissa paistaen. Kuoristaan vapautetut munat paistetaan siis häränsilmiksi, vain toiselta puolelta. Lopuksi löydämme sisäisen arkkitehtimme ja kokoamme leivän ylle torniksi pihvin ja munan.

Onkos muilla ehdotuksia Lindströmin pihvien kylkiäiseksi? Kastikkeita?

1 kommentti:

Jari Sedergren kirjoitti...

Ensimmäinen syömäläinen jo ilmestyi paikalle. Mukavaa.