Ahkeruus on iloista, sanotaan, mutta osaa se olla ilotontakin. Kun kantapää on halki - uudet kengät aiheuttavat kovettumat parissa päivässä -, niskaa särkee, joka paikkaan koskee, silmät punertaa ja muutenkin on itkettyneen näköinen, ääni on mennyt ja pääharrastus yskiminen käy kipeää. Työpäiväkin jäi moisista syistä vajaaseen kymmeneen tuntiin. Kun raahauduin kotiin, ei ollut ruokaa tehty. Päätin kiukutella edes sen verran, että olo paranisi. Mutta ei tämmöisenä päivänä sitäkään saanut aikaiseksi. Alkoi nimittäin mäkihyppy. Älkää kysykö mistä tiesin, ettei sielläkään kukaan suomalainen pärjää.
Sellaista on työnteko. Nyt pitäisi kohta puristaa kirja pakettiin ja antaa se pois silmistä ja mielestä. Pahoin pelkään, että siihen menee vieläkin yli viikko. Vaikka ei saisi mennä yhtää yli maanantain.
No mutta. Padam! Olihan se sentään se ilon kyynelkin riemukkaasti mukana. Työpöydällä oli sinne ehdittyäni kaksi kappaletta uutuuttaan hehkuvaa Suomen Kansallisfilmografiaa osa 12. Melkein yhdeksänsataa sivua. Taittoteknisellä tempauksella se jäi alle. Tiiliskivi parhaasta päästä. Sitä ei kannata lukea selällään maaten, kirja rinnan päälle. Jos nukahtaa voi tukehtua.
Sen verran omankin cv:n yhteisjulkaisusegmentti taas piteni: kirja syntyi kahdessa vuodessa viiden hengen porukalla. Halvalla meni. Ja halvalla saa: Edita on myynyt vanhoja osia Annankadun myymälässään käsittämättömällä 20 euron hinnalla. Uusin maksanee noin 80 euroa. Jos olen oikein ymmärtänyt, Editalta on tulossa koko sarjan (osat 1-12) tarjous kohtapuoliin.
Se oli sitten viimeinen kirja sitä laatua. Lähes 30 vuotta kestänyt tilapäinen projekti on valmis, sanoo talon johto. Kirja on passé. Koko homma pitäisi nyt virittää nettiin. Eiköhän siitäkin ainakin yhtä pitkä pikkuhanke synny. Sitä seurailen syrjäsilmällä. Minä taidan pysytellä lähivuodet enimmäkseen printtikirjojen tekijänä.
4 kommenttia:
Onnea ja osanottoni.
Koskapa minä jaan tämän kirotun räkätaudin kanssasi, voisit sinäkin jakaa tupakoimattomuuden kanssani. Vielä ehdit mukaan! ;-)
Mielessä on käynyt, mutta liian stressaava aika. Ei ennen helmikuuta.
Sitä vain, että luin vahingossa Suomen kansallismammografia. Hetken hilpeilin, että onpas tuo Sedis huumorimiehiä. Sit huomasin taas, että ne rillit pitäis hankkia!
Tupakoimattomuus muuten vähentää stressiä eikä lisää sitä!!! Jo nyt, yhden viikon jälkeen, olen pirteämpi (paljon pirteämpi), koska mm. nukun paremmin.
Lopettamispäätös kannattanee kokemukseni mukaan kuitenkin tehdä ajan kanssa. Puolen vuoden psyykkaus (jokaista röökiä sytyttäessä ja sammuttaessa: "Lopetan tämän saastaisen tavan silloin ja silloin") tuntuu auttavan samoin kuin erilaisten oireiden (keuhkoahtauman oireet esimerkiksi) vakava huomioiminen. Yleensähän kaikki lensut, köhimiset, hengästymiset ja muut panee vain heikon kunnon syyksi, mutta jos liittää ne selkeästi tupakkasairauden oireiksi, joita ne tietysti ovatkin, auttaa myös hahmottamaan lopettamispäätöksen järkiperusteluja.
Tupakkahimot ovat ainakin minulla pysyneet hallinnassa kamalan makuisella nikotiinipurkalla, olisinko 6 palaa tässä viikon aikana jyystänyt. No, vedin minä kaksi blossia baarissa ja yritin kokonaista tupakkaa lauantaina - sitä en kyennyt kuitenkaan polttamaan, se maistui kamalan pahalta. Sunnuntaina ei tehnyt kertaakaan mieli tupakkaa!
Lähetä kommentti