tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Huonoa journalismia

"Joskus tekis mieli ja toisinaan ei", Rauli "Badding" Somerjoki lauloi. Sanat oli tehnyt runoilija Jarkko Laine. Ja nyt tekisi mieli pilkata ja ivata yhteiskuntajärjestystä, mutta kun iMitVit ehti ensin.

Hohotuksen takaa on oikein sormella osoitettava itselleen pöljän mainetta keräävää päätoimittaja Paavo Vasalaa tästä Mediaviikko-julkaisusta, johon ei siis onneksi tarvitse sormella koskea, sen kun selaa vain.

Ja mitenkö semmoista mainetta hankitaan oikein kahmalokaupalla? Esimerkiksi kirjoittamalla näin: "Vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia vastustavat aktivistit ovat tehneet harvinaisen, laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaavan julkisen PR-tempun lauantaina 7. tammikuuta. [-- --] On mielenkiintoista nähdä, miten oikeuslaitos nielee tällaisen ennenkuulumattoman provokaation, jossa käytetään kaikkia huippupropagandan keinoja häikälemättömästi hyväksi."

Jo on retoriikkaa: "laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaava", "ennenkuulumattoman provokaation", "kaikkia huippupropagandan keinoja häikä(i)lemättömästi hyväksi" käyttäen. [Sulun lisäys JS]. Jotta asiat menisivät kohdalleen kommentoitavana täytyy olla jokin tavanomaisista CIA-operaatioista ja kirjoittajahan on ilmiselvästi saanut kannuksensa Bagdadin radiossa Saddamin aikana. Liioittelua, ylilyöntejä ja purkausta. Huonoa journalismia siis.

Vasalakin rauhoittuu lopulta iikolli-tekstistään hetkeksi journalismiinkin, kun hän alkaa siteerata STT:tä: "Helsingin Pikku-Roobertinkadun poliisiasema sai vastaanottaa iloisia tunnustuksentekijöitä, kun kahdeksan kopiosuojausta vastustavaa miestä marssi ilmoittamaan tekosensa. Yhteistunnustuksen oli allekirjoittanut 38 henkilöä internetissä. Heistä 15 ilmoitti syyllistyneensä tekoon ansaintatarkoituksessa."

Mutta ettei Vasalalle vain hohotettaisi, tulkoon sanotuksi, että hän on myös väärässä. Jopa asiakysymyksissä, joita hän ei itse edes halua kirjoittaa, vaan lainaa STT:ltä.

Mutta tuohon muuhun tekstiin. Otetaanpa vaikka tämä väite, että tämä on "ennenkuulumatonta".

Ei se ole. Kyse on yllytysrikoksesta. Vastaavia kampanjoita tehtiin jo 1960-luvulla, tunnetuimpia homoseksuaalisuuteen yllyttäminen ja aseistakieltäytymiseen liittyvä ns. Schüllerin tapaus. Kun tunnen jälkimmäisen paremmin, niin käykäämme tämä opettavainen prosessi läpi, jotta Vasalakin jotain oppisi, eikä olisi aina pikku poika.

Opiskelija Schüller kieltäytyi aikoinaan aseellisesta palveluksesta vetoamalla lain tunnustamiin uskonnollisiin ja siveellisiin perusteisiin. Hänen pyrkimyksensä päästä aseettomaan palvelukseen - sitä pidettiin siviilipalveluksena - torjuttiin. Valituksestakaan ei ollut hänelle apua. Sen verran asia kiinnitti huomiota, että puolustusvoimien komentaja Yrjö Keinonen kutsui hänet luokseen ja antoi - ei myöntänyt vaan antoi - hänelle kolme vuotta aikaa "järjestellä asioitaan".

Tapaus nousi otsikoihin helmikuussa 1969, kun Schüller puhui aseistakieltäytyjistä Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä teach-in -tilaisuudessa (= avoin keskustelutilaisuus). Hän kehotti kieltäytyjiä jatkamaan kieltäytymistään aseellisesta palveluksesta.
Paikalla ollut suojeluspoliisin mies ilmoitti asiasta esimiehelleen ja tapaus sai oikeudellista kantavuutta. Tähän Schüller oli poliisimiehiä kehottanut, sillä puheessaan hän sanoi mm. että "yllyttäminen rikolliseen tekoon on rangaistava teko, josta tuomio voi olla jopa kaksi vuotta vankeutta. Ilmeistä on, että jos tutkijalautakunnan hylkäämä kieltäytyjä jatkaa kieltäytymistään päätöksestä huolimatta, hän joutuu rangaistuksen kohteeksi. Ilmeistä on siis, että tällainen kieltäytymisen jatkaminen on rangaistava teko. On myös niin, että jos joku huomaa rikoksen tapahtuvan, kunnon kansalaisena hänen tulisi tehdä ilmianto, jotta yleinen syyttäjä voi päättää syytteen nostamisesta. Juuri tällä paikalla ja nyt haluan yllyttää jokaista tutkijalautakunnan hylkäämää kieltäytyjää jatkamaan kieltäytymistään tuon kontrolloivan elimen päätöksistä huolimatta. Jätän esimerkiksi paikalla olevien reservinupseerien ja Suopon edustajien huoleksi, että ilmoitus tekemästäni rikoksesta tulee asianmukaisesti yleisen syyttäjän tietoon. Jollei ilmiantoa suoriteta, se lienee katsottava osoitukseksi siitä, etteivät paikallaolevat reservinupseeritkaan ja Suopon edustaja pidä kieltäytymistä tutkijalautakunnan hylkypäätöksestä huolimatta rikollisena tekona"

Nämä ottivatkin asian hoitaakseen ja vetosivat rikoslain lisäykseen vuodelta 1943, jossa puututtiin siihen, että joku halusi houkutella muita jäämään pois kutsunnoista tai vakinaisesta väestä. Se oli Saksan vanhasta rikoslaista lainattu kohta eikä sanktio ollut pieni: maksimissaan 7 vuotta linnaa. Provokaatiot ovat aina kalliita, ja Schüller yllytyksellään teki paitsi provokaation myös "pilkkasi laillista yhteiskuntajärjestelmää" sellaisena kuin suomalaiset punaniskat sen haluavat nähdä.

Sadankomitea nosti asiasta kampanjan, koska asiassa oli kiire. Parissa päivässä "asevelvollisille aseistakieltäytyjille" osoitettu yllytyskirjelmä, jonka ensimmäinen allekirjoittaja oli sekä ajatuksen keksinyt että tekstin kirjoittaja Erkki Tuomioja, sai toista sataa nimikirjoitusta. Nimiä "solidaarisuusaktioon" tuli kaikkiaan pari tuhatta. Yllytyskirjeen allekirjoittivat muiden muassa Paavo Lipponen, Aila-Marja Lipponen, Jaakko Kalela, Jörn Donner, Kaisa Korhonen, Kaj Chydenius, Leif Salmén, Pekka Tarkka, Pentti Saaritsa, Terho Pursiainen ja Ulf Sundqvist. Kohu vain kasvoi, kun adressi julkaistiin huhtikuussa 1969. Kaupungilla nuoret levittivät julistetta, jossa Schüllerin kuvan päälle oli printattu teksti "oikeusmurha".

Tuomioja kommentoi itse keksimäänsä kampanjaa Ydin-lehden pääkirjoituksessa - oletan, että se on hänen kirjoittamansa: "Yllytyskampanja perustuu myös ideaan, jonka mukaan yhteiskunnallisten tapahtumien luonne on sellainen, että muutosten liikkeellepanevat voimat tulevat alhaalta, kansasta ja sen tarpeista - ei ylhäältä saneltuna."

Syytettyjen penkille joutui myös eduskunnan nykyinen puhemies Paavo Lipponen: "Olen myös kehottanut ystäviäni ja tuttaviani allekirjoittamaan lausuman, ja aion tehdä niin jatkossakin, kunnes laki ja oikeuskäytäntö muuttuvat tässä asiassa." Lipponen totesi oikeudessa näytelmän jatkamisen tarpeettomaksi - myöhemmin hän käytti myös ilmaisua "farssi", ja korosti, ettei ole puhumassa maanpuolustusta vastaan vaan pitämässä kiinni yksittäisen henkilön mahdollisuudesta vedota vakaumukseensa. "Ehkä halutaan panna risuparrat järjestykseen tai antaa näyte laista ja järjestyksestä. Tai kenties on kysymys sittenkin vain jäykästä primitiivireaktiosta, jota ei enää kyetä korjaamaan," Lipponen lausui oikeudessa.

Lipponen sai sakot, Schüller yhden vuoden ja kaksi kuukautta ehdotonta. Tuomion julistamisen päivänä suojelupoliisille toimitettiin uusi adressi, jossa yllytettiin samaa kuin mihin Schüllerkin oli ryhtynyt. Allekirjoittajia oli 350, mukana paljon yhteisöjä ja järjestöjä, mm. ylioppilaskuntia. Jatkossa allekirjoituslistoja tuli lisää, Supolle toimitetussa uudessa listassa oli 741 nimeä. Varastossa oli vielä 1000 nimeä lisää, jos juttu pitkittyisi. Suomen Sadankomitealiiton puheenjohtaja Johannes Pakaslahti sai tuomiokseen enemmän kuin Schüller, 1 v 3 kk. Tuomioita saivat myös lehtien päätekijöiksi julistamat Seppo Oikkonen, Erkki Tuomioja, Ilkka Taipale, Pekka Hentilä, Pentti Laine ja Ilkka Uotila. Jopa presidentti Kekkonen puuttui tapaukseen kirjeessään oikeusministeri Aarre Simoselle. Oikeudenkäynti oli Kekkosen mielestä farssi ja ennaltasovittu näytelmä. Oikeudessa ehti käydä yli 300 ihmistä, 8 sai vankeutta ja yli sata sakkoja. Suurin osa niistä kumoutui ylemmissä oikeusasteissa. Kaikkiaan se kesti yli kolme vuotta.

Schüllerin viranomaisongelmat jatkuivat vielä 1970, kun hänet vietiin pakolla Dragsfjärdin varuskuntaan. Schüller kieltäytyi asepuvusta, joutui sotaoikeuteen, joka antoi hänelle arestirangaistukseen. Lopulta Schüller pääsi uudelleen tutkintalautakunnan kuultavaksi, hänen vakaumuksensa todettiin todelliseksi, ja Schüller määrättiin Kajaaniin suorittamaan siviilipalvelustaan.

Yhteiskuntajärjestys kärsi tästä eniten: oikeuslaitoksen arvovalta romahti, Eduskunta ja puolustusvoimat kärsivät totaalisen arvovaltatappion. Aseistakieltäytyminen nousi Sadankomitean työn tuloksena esille ja lopulta Eduskunta muutti sitä koskevaa lakia.

Nytkin nuoret ovat asialla epäkelpona pitämäänsä lakia muuttaakseen. He osoittavat ensin, että laki ei toimi. Vasalan kaltainen reagoiminen johtaa juuri siihen, mitä hän EI halua. Uuteen tekijänoikeuslakiin, ehkä, mutta sitäkin varmemmin tarpeettomiin tuomioihin ja farssimaisiin oikeudenkäynteihin. Näitä allekirjoittajia nimittäin voi ennustaa tulevan tuhatmäärin.

Tekijät ovat jo valinneet tekemisensä, sehän on tällaisen "yllytysrikoksen" ydin. Maailmaa muokkaa se, miten tekijöiden tekoon reagoidaan. Siksi Vasalan puheen oikeuslaitoksen "nielemisestä" voidaan jättää omaan arvoonsa vaikka olisi Freudinsa lukenutkin...

[Apropos! Jos pitäisi arvata, sanoisin, että tuollaista kieltä kirjoittava tuntee usein kiusallista hengenahdistusta, kokee tukehtuvansa ja pakahtuvansa... Ja pelkää hukkumista... Näkee niistä unia... Tämä on kyllä huonoa psykologiaa, mitä tietysti pyydän heti anteeksi lukijoilta... Mutta en voinut vastustaa kiusausta...]

Mutta oleelliseen. On huonoa journalismia väittää sellaista "laillisen yhteiskuntajärjestyksen pilkkaamiseksi". Valitettavasti tällainen huono journalismi ei ole 30- ja 40-luvun retoriikalla intoilevan Paavo Vasalan kohdalla ensimmäinen kerta. Kukin kykyjensä mukaan tietysti oman panoksensa antaa. Mutta kenelle?

10 kommenttia:

Harri kirjoitti...

Hitto, olipa hyvä kirjoitus! Ei tuo ole mitenkään huonoa psykologisointia. Mitä muuta tuosta kirjoituksesta voisi mieleen tulla.

Sedis kirjoitti...

En edes yritä arvata diagnoosin onnistuneisuutta. Kehotan tietysti suhtautumaan siihen edelleen hohottaen.

Anneli kirjoitti...

Perusteellista ja perusteltua tekstiä, mutta etkö nyt rinnasta kahta eriluokan asiaa toisiinsa.
Eikö musiikin tallentamisella netistä ja aseistakieltäytymisella ole kuitenkin aika suuri ero, vastustamismenettelytapojen samankaltaisuudesta huolimatta.

Sedis kirjoitti...

Kyseinen päätoimittaja vastusti nimenomaan menettelytapaa. Se oli sitä "laillisen yhteiskuntajärjestelmän pilkkaamista" (- joka on juridisesti muuten täysin sallittua puuhaa ja usein mielekästäkin).

Vai oliko kysymys sisällöstä, niin kuin annat ymmärtää, silloinhan hän vastustaisi sananvapauttakin.

Ja vielä. Jos kaivat Jalkasen Jannen kommentin tähän keskusteluun, niin huomaat, että tulevaisuusperspektiivi on synkeä: me olemme mediariippuvaisempia. Samaan aikaan kun sotilaiden määrä pienenee - esim. Ruotsin tavoite vajaa 10000 miehen armeija ja siihen menemme Suomessakin vähän perässä - riippuvuutemme tekniikasta kasvaa. Ja tähän riippuvuussuhteeseen liittyy myös sen laatuinen kontrolli, jossa on monia vastustettavia piirteitä. Vaikka kontrollin kuluttajiahan me olemme jo nyt. Pikkuasiat voivat olla hyvin tärkeitä isojen asioiden osasia.

Anonyymi kirjoitti...

Se oli sanat Matti ja Teppo, tarkista vaikka. ;-)

Laura Kataja kirjoitti...

Et muuten maininnut sitä, että k.o. kirjoittaja syyllistyi saman tien vielä kunnianloukkaakseenkin nimittelemällä kampanjaan osallistuneita "piraattinikkareiksi". Tuon sanan minä ainakin ymmärrän tarkoittavan niitä, jotka toimittavat tavaraa Mustamäen torikauppiaille. Alatyylistä ja törkeää.

Vili Lehdonvirta kirjoitti...

Anneli, musiikin kopioiminen netistä ja aseistakieltäytyminen ovat tosiaan vähän eri luokan asioita. Mutta tekijänoikeuslaissa onkin kyse enimmäkseen ihan muusta kuin ämpeekolmosista.

"Tietoyhteiskunnassa" merkittävä osa ihmisen päivittäisistä toimista kulttuurista politiikkaan tapahtuu verkon välityksellä. Puhutun kielen sijasta pääasiallinen ilmaisun väline on teksti ja kuva. Nyt ollaan sopimassa niistä pelisäännöistä, joiden puitteissa kulttuuria tulevaisuudessa luodaan ja poliittista keskustelua käydään. Uuden tekijänoikeuslain noudattelemassa mallissa oikeus informaation hyödyntämiseen (ja näin ollen voisi väittää, että myös valta) keskittyy pienen yritysjoukon käsiin. Konkreettisia esimerkkejä Yhdysvalloista voi hakea esim. Lawrence Lessigin kirjasta Free Culture (Penguin Press, 2004).

Toinen juonne on valvontayhteiskunnan synty. Tietokoneiden toimintaperiaatteista johtuen digitaalinen informaatio on kopioitavissa rajatta. Jos tämä halutaan estää, täytyy ylin päätäntävalta käyttäjän tietokoneessa siirtää oikeudenhaltijalle. Sony BMG:n "rootkit-kopiosuojaus" yritti juuri tätä. Mutta mitä paremmin tekniikka mahdollistaa informaation levittämisen (mikä on siis hyvä asia esimerkiksi poliittisen keskustelun ja tieteen kannalta), sitä väkevämpiä valvontatakeinoja tekijän yksinoikeuksien suojaamiseksi tarvittaisiin. Nyt puhutaan vertaisverkoista, mutta entä alle kymmenen vuoden päästä, kun jokaiseen kännykkään mahtuu kaikki Suomessa koskaan tuotettu musiikki, niin että sen voi välitunnilla kopioida vaikka kaverin kännykkään? Ulotetaanko kontrolli (mitä informaatiota saa välittää ja mitä ei) jokaiseen kännykkään ja jokaisen koulun pihalle? Tästäkin syystä jotkut sanovat, että kyseessä on sananvapauskysymys.

Eli vaikka joukkotiedotusvälineissä puhutaan lähinnä juuri musiikin nettikopioinnista, luullakseni Rauhalalla ja muilla itsensä ilmiantaneilla oli mielessä asian laajemmat yhteiskunnalliset merkitykset. Tästä syystä he vertautuvat oikein hyvin menneiden vuosikymmenten kansalaistottelemattomiin, jotka toiminnallaan yrittivät saada aikaan muutosta merkittäviksi kokemiinsa epäkohtiin.

Sedis kirjoitti...

Kiitos Vili klaarista kommentista.

Tuomo kirjoitti...

Tässäpä oli ansiokas yhteenveto tapaus Schülleristä. Jopa niin oiva, että linkitän sivariblogiini!

Sedis kirjoitti...

Ole hyvä!