torstaina, kesäkuuta 01, 2006

100 vuotta - nyt

Miten edes saatoinkaan miettiä muuta kirjoitusaihetta tänään. Suomi ei ole Lordien ja muiden ylähuoneen ihmisten maa, vaan rehtien tasa-arvoisten kansalaisten yhteiskunta, jossa demokraattisia arvoja pidetään kunniassa ja niitä myös vaalitaan osallistumalla.

Kyse ei ole vuosisataisesta traditiosta, joten vaalimiseen on aihetta: järjestelmä ei ole itsestään selvä. Sanon asian tarkoituksella hämärästi: sen pitää muuttua, mutta se voi myös muuttua.

Kesäkuun 1. päivänä 2006 tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun neljä kansaa - silloisen kansakäsityksen mukaan - edustanutta säätyä - aatelisto, papisto, porvaristo ja talopojat - hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain.

Tulevakin juhla on tiedossa: toukokuun 23. päivänä 2007 tulee kuluneeksi sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta.

Ahkerat opiskelijat ovat pistäneet nettiin muistiinpanot Heikki Ylikankaan valtiopäiväjärjestelmän historiasta kertovista luennoista.

Ja tietysti linkki myös päivänsankariin.

Tämä päivä on mielestäni yhtä arvokas juhlittavaksi kuin itsenäisyyspäivä. Virtuaalinen kilistys kaikille. Siihen voinevat kaikki yhtyä - enemmän kuin valtion, tämä on yhteiskunnan jäsenten ja kansalaisten osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen juhla. Ja aamun lehdistä päätellen aliarvostettu.

4 kommenttia:

Tony kirjoitti...

Mutta YLE muistaa tätä hienoa päivää mm. televisioimalla 100-vuotisjuhlaistunnon suorana. Tämän lisäksi televisiossa nähdään juhlajumalanpalvelus sekä myös Kansallisooperassa esitettävä juhlakonsertti. :)

Jari Sedergren kirjoitti...

Yle on parlamentin tiedotusväline. Ei se voi muuta tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

hei sedis!soitan sulle ulkomaalta.ketä suomalaisia vasemmistolaisia esittelisin ystävilleni?

Jari Sedergren kirjoitti...

Vähän liian epämääräinen yhteydenotto nimien luettelemiseen. Ystävät ovat joskus "ystäviä".