Osat ovat kääntyneet. Naiset valloittivat Tampereen, sillä festarin palkituista suurin osa oli ehdottomasti naissukupuolta.
Tässä ei ole mitään hämmästelemistä, mutta siinä, kuinka naiset siitä ilakoivat on. Vihjasin jo parillekin, että tässä hehkuttelussa alkaa maistua baijerilainen olut.
Hauskaa oli, että suurimpien palkintojen saajat olivat lopulta niitä, joita minäkin olin sydämestäni takapöydissä kannattanut ja keskusteluissa puolustanut. Monta hyvää elokuvaa on taas kaalissa.
[En muuten näin vanhana jaksa enää ymmärtää tätä kalkatusta siitä, että hyvää ja huonoa ei voi erottaa toisistaan. Höh, eiväthän kaikki argumentitkaan ole yhtä hyviä. Väärä (relativistinen) filosofia on vallinnut ihmisten mielet. Vaan ei minun subjektiivista.]
Michaela Kezelen Milan ja Zaida Bergrothin Heavy Metal ovat palkintonsa ansainneet: molempien elokuvat kestivät toisenkin näkemisen vaivatta.
Mitä muuta Tampereelta. Karaoke-laulanta jäi tänä vuonna lähes väliin, kadut olivat hyvin, hyvin hiekkaiset, hotellin aamiainen ja palvelu - ehkä sitä päädeskiä lukuunottamatta - parempi kuin koskaan.
Palvelun yleinen ystävällisyys lähes hämmensi, mutta onneksi pari tavanomaisempaa tapausta piti muiston vanhasta yllä.
Mukavaa oli se, että Tommi käväisi pöydässä, mutta säästän hänen mainettaan, enkä kerro aiheista mistä keskustelimme. Sen muistan elävästi, että lähtiessään ehdotin hänelle lörpöttelyblogin perustamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti