keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

NORDISK FILM SOLAR FILMSIN OSAKKAAKSI

Tämmöistä tapahtuu elokuva-alalla tänään:

Solar Films on myynyt tanskalaiselle Nordisk Filmille merkittävän osan yhtiöstä pystyäkseen parantamaan kilpailukykyään myös kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskauppa on merkittävä askel suomalaisen elokuvan ja tv-tuotannon kansainvälistymiselle.

Solar Filmsin hallituksen puheenjohtaja ja vastaava tuottaja Markus Selin katsoo että Suomen elokuvasäätiön asema taiteen heittopussina pakottaa tuotantoyhtiön hakemaan tukea ulkomailta: “Yhtiökumppanuus Nordisk Filmin kanssa on iso merkkipaalu suomalaisen sisältötuotannon viemisessä ulkomaille. Nordisk Filmin poikkeuksellinen omistautuminen skandinaaviselle sisältötuotannolle ja erinomaiset kansainväliset suhteet mahdollistavat Solar Filmsin menestyksen kansainvälisillä markkinoilla. Uskomme, että yhteistyö avaa ovia maailmalle.Solar Films on vuosia ollut markkinajohtaja kotimaisessa elokuvatuotannossa ja yksi suurimmista yksityisistä tv-tuotantoyhtiöistä. Lordi-elokuva Dark Floors on ensimmäinen Solar Fimsin ja Nordisk Filmin yhteinen elokuvahanke, joka lanseerataan Cannesin elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2007."

Solar Filmsin tuotantojen ulkomaan myynnin lisäksi Nordisk Film levittää kaikki Solar Filmsin elokuvat Pohjoismaissa.Nordisk Filmin toimitusjohtaja Michael Ritto kommentoi yhteistyötä Solar Filmsin kanssa: “Uusi liittouma on osa Nordisk Filmin strategiaa kohdistaa toimintaansa paikallisille elokuvamarkkinoille Pohjoismaissa. Olen hyvin iloinen, että Markus Selin on valinnut Nordisk Filmin kumppanikseen. Läheinen yhteistyö vahvistaa merkittävästi asemaamme Suomessa.”

Solar Films jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä, toimitusjohtajana Jukka Helle ja hallituksen puheenjohtajana Markus Selin. Tv-tuotannoista vastaavat edelleen Petteri Ahomaa ja Martti Sivonen.Yhdeksän vuotta Solar Filmsin elokuvia levittäneen Buena Vista International Finlandin toimitusjohtaja Jussi Mäkelä kommentoi päättynyttä yhteystyötä: “Valitettavasti Disneyn strategiana ei ole olla osakkaana tuotantoyhtiössä Suomessa. Aleksi Mäkelän Häjyt-elokuvasta 1999 alkanut menestyksekäs yhteistyö päättyy 2,7 miljoonaa katsojaa myöhemmin niinikään Mäkelän elokuvaan (V2). Mutta kuten joku viisas on joskus sanonut – kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivotamme Solar Filmsille menestystä myös jatkossa.”

Egmont-konserniin kuuluva NORDISK FILM on maailman vanhin elokuvayhtiö, joka täytti 100 vuotta 2006. Yhtiö kehittää, tuottaa ja jakelee liikkuvaa kuvaa Pohjoismaissa. Yhtiön toiminta sisältää elokuvia, animaatioita, mainoksia, musiikkivideoita, videoita, dvd-julkaisuja, sekä tv- ja elektroniikkapelejä. Nordisk Filmillä on Sonyn PlayStationin levitysoikeudet ja se omistaa elokuvateattereita Tanskassa ja Norjassa. Nordisk Film omistaa myös jälkituotantoyhtiöitä, filmilaboratorioita sekä radio- ja televisiolähetysstudioita.Suomessa Nordisk Film tuottaa tv-ohjelmia ja levittää elokuvia, pelejä ja musiikkia. Yhtiö on osakas MRP Matila Röhr Production –elokuvatuotantoyhtiössä. Lisäksi Nordisk Film teki äskettäin elokuvien levityssopimukset Kinottaren ja Kinoproductionin kanssa. Nordisk Filmin liikevaihto 2006 oli 352 miljoonaa euroa, työntekijöitä oli 1150.

[Via Suomen elokuvasäätiö]

Ei kommentteja: