maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Tulevan hallituksen pohja

Vaalitulos, josta selviävät valitut kansanedustajat ja puolueittaiset äänijakaumat myös kuntakohtaisesti.

Monet jättivät äänestämättä.Sen voi päätellä vaikkapa siitä, mistä Helsingin Sanomat (Juha Akkanen) uutisoi 16. maaliskuuta:

"Punamultaa kannattaa maaliskuisen kyselyn perusteella 43 prosenttia, porvarihallitusta 24 prosenttia ja sinipunaa 16 prosenttia äänestäjistä.

Punamultaa suosii enemmistö Sdp:n, keskustan ja vasemmistoliiton kannattajista sekä puolet vihreiden kannattajista.

Suurin muutos helmikuun kyselyyn on, että vihreiden kannattajat suosivat nyt enemmän punamultaa kuin sinipunaa. Myös keskustan ja Sdp:n kannattajien joukossa punamulta on lisännyt suosiotaan.

Kokoomuksen kannattajien ehdoton ykkösvaihtoehto on edelleen porvarihallitus, keskustalaiset eivät porvarihallitukselle lämpene niinkään."


Tähän perustuu se SDP:ssä oljenkortena elävä toive siitä, että Keskusta sittenkin valitsisi hallituskumppanikseen sosialidemokraatit ennen vähemmän maltillisesti uhoavaa Kokoomusta. Koalitio vaatisi RKP:n lisäksi mukaan Vihreät. Vasemmistoliitto lähtee tietysti mukaan, jos vain pyydetään, mutta ei taideta pyytää.

Eikä ole mahdotonta, että hurmoksellinen porvariuho voi koitua kykypuolueen kohtaloksi. Elämys kun ei aina takaa järjenkäyttöä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vuonna 1991 kokoomus meni hallitukseen, vaikka oli menettänyt 13 paikkaa vaaleissa, joten ainakaan sillä perusteella ei pitäisi olla hirveästi valittamista demareiden hallitukseenmenoa vastaan.

Neljän vuoden päässä olevien vaalien kannalta voisi olla mielenkiintoista, jos tulisi kolmen suuren hallitus. Silloin Vasemmistoliitto ja Vihreät olisivat suurimmat oppositiopuolueet, ja voisivat yrittää hyödyntää sitä vaaleissa. Pahimmassa tapauksessa valtapuolueet säilyttäisivät kannatuksensa, mutta parhaassa tapauksessa ne voisivat tippua 40 paikan tienoille ja Vasemmistoliitto ja Vihreät nousta 30:n tuntumaan...

Jari Sedergren kirjoitti...

Ukden Kolmen Suuren hallitus voisi olla tietysti yllätysveto.