lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Reportteriksi

Kotiin tuli ilmaislehtenä uusi Apu. Itse lehdessä ei minulle kovin kiinnostavia asioita tällä kertaa ollut, mutta onpahan siellä liitteessä esitelty perjantaina toteutettu avaus kansalaisjournalismin suuntaan.

Apu nimittäin pyytää lukijoitaa tekemään Apu-raportteja. Osa niistä julkaistaan netissä, parhaimmat myös lehdessä. Tavalliset palkkiot vaihtelevat 50 eurosta ylöspäin, jymyjutun sattuessa tuhanteen euroon asti. Halvalla siis menee, mutta avaus kansalaisjournalismin suuntaan on silti aikamoinen ja kiitettävä.

Näin lehti esittelee uutuuden: "Apureportteri on Avun jatke netissä, nykyajan yhteisöllistä journalismia. Apureportterin jutut ovat tavallisten suomalaisten kirjoittamia. Jos sinulla on mielessäsi aihe, joka ansaitsisi tulla julkiseksi, kirjoita siitä raportti. Se voi olla hauska tai epätavallinen tarina, uutinen omalta paikkakunnaltasi, mielenkiintoisen henkilön haastattelu, jonkin epäkohdan nostaminen julkiseen tarkasteluun, urheiluun liittyvä kirjoitus... mikä tahansa aihe käy."

Palkkioista tämän verran: "Myös parhaat Apureportterissa julkaistavat raportit palkitaan, vaikka niitä ei painettuun lehteen nostettaisikaan. Hyvästä raportista maksetaan 50–200 euroa." Julkaistavaksi hyväksytyn raportin toukokuun loppuun mennessä kirjoittanut saa palkkioksi Apu-lehden vuosikerran - lehden entisille tilaajille on tarjolla yhtymän muita lehtiä.

Juttuja varten on rekisteröidyttävä "Apureportteriksi".

Ei kommentteja: