torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Heti kerrottava

Kello on kolme aamuyöllä ja silti on asioita, jotka pitäää kertoa ihan heti ja just.

Antti Vettenranta on valokuvaaja, joka pitää omaa blogia. Hänen kuvansa ovat jotain toista kuin meidän keskivertoihmisten blogeissa. Respect. Molemmat klikkaukset ovat suotavia.

Tapasin Antin alkuillasta kotipaikkakunnan kuulussa karaokessa, jossa hän pehmeällä äänellä varsin sujuvahenkisesti kävi läpi alan klassikkoja. Taiteet eivät selvästikään tunne rajoja. Ja työtoverinsa oli, jos mahdollista, vielä sujuvaäänisempi sirkesalomaisene aksentteineen, mutta jää linkkaamatta, koska on ilmeisesti aivan ilman blogia, vaikka tietokoneet ovat tämän kuulin henkilön kovinta arkipäivän materiaalia, sen minkä henkilö uusilta kirjallisuusharjoituksiltaan ehtii.

Kotona odotti postin tuomana varsin valkosipulisen ja taatusti kotoperäisen murekkeen lisäksi Pirjo Kesselin tuliterä kirja Karaoken ABC, Kun Suomi tartttui mikkiin, jonka F-kustannus oli ystävällisesti minulle, yhdelle monista haastatelluista lähettänyt.

Pahempaakin on nähty, enkä käy kritikoimaan moniaalle ulottuvaa kirjaa, vaikka tyypilliseen tutkijan tapaan olisinkin kaivannut hieman suurempaa tarkkuutta omia kommenttejani lainatessa. Journalismia siis. Mutta toisin kuin Antilla, ei kuvajournalismia kantta ehkä lukuun ottamatta.

Hauska ja tutustumisen arvoinen kirja kuitenkin, ja siitä saa bongata eräitäkin kuolemattomia lausahduksiani karaokesta. Puhumattakaan niistä muista, jotka kannattaa nähdä. Kesseli kirjoittaa helppolukuisesti ja teeman ulottuvuuksia keräten, vaikka ei analyysiin lähdekään. Ehdottomasti alan kirjallisuuden kuolematon avaus.

Huominen on paha päivä, joten murekkeen jälkeen uudet haasteet ovat jälleen käsillä. Ehkä luovun taikka en.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Karaoke on monelle ihmeen tärkeä asia. Seuraa muistelonomainen tuokiokuva poikamiesvuosieni lähiökapakka Heinäkengästä, jossa tapasin tuolloin viikonloppuisin loiventaa. Räkälähän se oli, mutta ensinahinoiden jälkeen sai istua rauhassa.
Sunnuntaisin pidettiin karaokesessioita: toistuvasti sinne ilmestyi vanhempi rouva, joka ei koskaan juonut mitään, odotti hiljaa kiltisti omaa vuoroaan. Kun se koitti, täti lauloi aina Kun hämärtää ja Sataman valot viimeisen päälle puhtaasti kauniilla koloratuurisopraanolla. Sitten hän pisti takin päälleen ja lähti taas kotiinsa.
Lämmöllä häntä muistan: harvoin kuulee niin viehättävää ääntä.

Sedis kirjoitti...

Olisi monta tarinaa sieltä kerrottavana. Mutta ne ovat muiden tarinoita.

Miss Cat Lee kirjoitti...

Karaoke on kivaa!!!Joskus...
BTW kävitkö ostamassa levyn??
Nyt You Tubessakin voi katsoa Cat Lee:tä:-)
Mukavaa torstaita
Kat

Antti Vettenranta kirjoitti...

Morjens! kiitoksia noista kehuista.

Oli nasta tavata, törmäillään taas!