sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Ulkoministerin salkku

Viikon pelottavimpiin ajatuksiin liittyi näky kansallispukuisesta P. Väyrysestä, joka pasteeraisi muiden EU-maiden ulkoministerien kanssa huippukokouksessa. Voiko Keskusta ohittaa hänen kokemustaan, kun ulkoministerin salkusta taistellaan - nyt oikein Vanhasen luvalla.

Minä kyllä luulen, että he ajattelevat Paula Lehtomäkeä. Näin mutu-tuntumalla makustellen hän ei tunnu huonolta vaihtoehdolta, ellei se kiperissä paikoissa lapsen kiukustumisesta muistuttava vetäymä suupielissä ole sittenkin virhe eikä ominaisuus. Tämä siis vain televisiosta nähtynä kotikutoisena psykologisointina, joka ohittaa jopa ihastelun.

Muita kepussa ei sitten olekaan, siellä kun parempien ulkopoliitikkojen on ollut helppo saada virkoja, eikä ole tarvinnut jäädä politikoimaan.

Kokoomus ei innostunut salkunjakoon. Tunteenhallinnan hillittömyyttä EU-ratkaisun yhteydessä aikanaan osoittaneen Pertti Salolaisen kaltaisia kokeneita veteraaneja ei toki voi kehiin heittää, eikä varmaan kannata puolivallattomia poikamiehiäkään päästää maailmalle, vaan kahlita esimerkiksi presidenttejä muovaavaan kiikkustuoliin eduskunnan puhemieheksi, mitä muista puolueista ilkikurisesti suositellaan. Niinistön kryptinen "vastuu painaa"-kommentti on sekin jäänyt analysoimatta.

Sen sijaan keltanokkaministeriksi ryhtynevä Jyrki Katainen on löytänyt valokuvaajan juuri ollessaan syvällisissä keskusteluissa Euroopan valovoimaisimman konservatiivinaisen kyljessä.

Mutta, mutta. Helsingin Sanomien käyttämästä kuvasta päätellen kuvaustilanne oli kyllä pelkkä poseeraus. Minun tarkoissa silmissäni se laski mahdollisuuksia vakavasti otettavan ulkopoliitikon kasvattamiseksi. Ikuinen juniori.

Oikea keskustelutilanne olisi paljon, paljon parempi viesti äänestäjille kuin poseeraus konservatiivikuningattaren kanssa.

Päivän siteeraus filosofian monilahjakkuudelta, professori Timo Airaksiselta (Riitta-Liisa Snellmanin juttu Nöyrää poikaa, HS 25.3., D3): "Kokoomus käyttää ilmaisua meidän arvot, kun kukaan ei kehtaa sanoa, että koti, uskonto ja isänmaa". Tietysti Naton ja Brysselin kuvaaminen "isänmaaksi" voi tehdä tiukkaa jopa niin sujuvasanaiselle sosiaalisen valintatalouden edustajalle kuin Katainen on.

Jutun idea on se, että kun vaalit ovat nyt ohi, ei kenenkään tarvitse olla nöyrä ja pelätä joutuvansa väkivallan uhriksi. Varmaankin poliittista väkivaltaa harjoittavat renttupuolueet tai peräti - Yhdysvaltojen johdon retoriikan muistaen - terroristipuolueet.

Mitähän se vaalihumussa puhunut Katainen muuten sillä toistuvalla väkivalta-puheella oikein tarkoitti? Miksi yksikään journalisti ei mieti sitä?

Ei kommentteja: