Hassua nähdä oma naama televisiossa ihan sattumalta. Mainostavat ensi perjantain Kinoklubia. Ainakin näemmä Yle Teemalla minäkin siinä päätäni keikuttelen eikä edes ajoitus pidä. Onneksi en taida itse ehtiä katsomaan itse ohjelmaa ennen kuin ensi maanantaina toisessa uusinnassa. Sunnuntain uusintakin tulee alkuillasta.
Huomenna on lähtö Tampereelle. Laskin tehneeni viikon aikana työtä reilut sata tuntia. Voin ehkä ottaa vähän iisimmin muutaman päivän. Paitsi että en saisi. Mutta otan silti. Vaikka posket eivät ole kuopalla, silmän aluset on ja ääni kärisee. Ja festivaalit ovat vasta tulossa.
Hulluinta on se, että tuo sata tuntia on vienyt joitakin asioita eteenpäin, mutta toisia ei. Semmoinen hitaan tahmauden tunne tekemisessä. Ehkä se johtuu siitä, että väkertää periaatteessa pikkuasioita, mutta sellaisia, jotka on joka tapauksessa pakko tehdä. Väsyäkin on jo pelissä. Huomaa ärsyyntyvänsä, kun toiset ärsyttävät. Joillekinhan se on jumalan siunaus, että saa toista ärsyttää juuri silloin, kun se toinen on vähän herkemmällä.
Tunnetusti kaikki on hyvin kun oman ärsyyntymisensä huomaa. Silloin voi päästää lempeimmän hymynsä irti. Valmiina raatelemaan. Viaton hymy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti