maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Tampere III - loppuraportti

Tampereen elokuvajuhlat päättyivät. Juhlien parhaita koottuja paloja nähdään vielä viikon kuluttua, lauantaina 18.3 klo 14 Helsingin Kiasma-teatterissa. Itse olen tuolloin Vammalassa propagandapäivillä puhumassa.

Tampereen 36. lyhytelokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n voitti ranskalainen Jean-Gabriel Periot elokuvallaan Eût-elle été criminelle…(Hän saattoi olla rikollinen…, 2005). 9 minuutin mittainen elokuva on kompilaatio toisen maailmansodan kuvista, mutta päättyy kuviin, jossa saksalaisten naisiksi tiedettyjä tyttöjä ja naisia häpäistään ja pahoinpidellään monin tavoin elokuvakameran edessä. Taustalla soi Marseljeesi, Ranskan kansallislaulu.

Tuomaristo luonnehti voittanutta elokuvaa ”Voittajien on helppo arvostella niitä, jotka olivat väärässä. Dokumentti osoittaa, että edes sankarit eivät ole suopeita anteeksiantoa hakeville…”. Kaikki eivät ehkä hakeneet anteeksiantoa, mutta jälleen kerran vaikuttavaa elokuvaa seurasi täälläkin hiljaisuus. Peräänkuuluttaisin edelleen valokuvia Kemistä, jossa tapahtui samantapaista saksalaisten lähdettyä. Satakunta naista lähti saksalaisten mukaan, mutta niitä, jotka jäivät kohdeltiin huonosti Kemin kaduilla ennen järjestysvallan vaihtumista. Varmasti tilanteesta on valokuviakin olemassa. Julkisuudessa niitä ei ole koskaan näytetty.

Kansainvälisen kilpailun kategoriapalkinnoissa parhaan fiktion palkinto myönnettiin italialaisen Claudio Nocen Arialle, (2005). Se on vahva kuvaus nuoresta pojasta slummin elämänehtojen keskellä. Elokuvana se on kuitenkin varsin perinteellinen.

Parhaan animaation palkinnon sai hollantilaisten Michal Pfefferin ja Uri Kranotin God On Our Side (Jumala puolellamme, 2005). Parhaaksi dokumentiksi julistettiin saksalaisen Jan Verbeekin On Wednesday Night In Tokyo (Keskiviikkoyönä Tokiossa, 2004), joka herätti kysymyksen siitä, eikö juuri dokumenteista olisi löytynyt jotakin hieman enemmän. Elokuva on yhden oivalluksen toteutus. Me kaikki tiedämme japanilaisten tavan sulloutua täpötäyteen junaan vielä senkin jälkeen, kun sinne ei kaiken järjen mukaan kukaan enää mahdu. Elokuva on tallenne tämän sardiinipurkin vapaaehtoista täyttämisestä. Kamera ei liiku, joten esteettisesti elokuvaa ei ole.

Uip-palkinnon voitti Bálint Kenyeresin Before Dawn (Ennen aamunkoittoa, 2005) - se on periunkarilaisesti - jancsolaisittain - toteutettu tarina ihmmissalakuljetuksesta. Kunniamaininnat saivat Luke Morrisin ja Toby Macdonaldin Heavy Metal Drummer (Heavy metal –rumpali, 2005), Xavi Salan Hiyab (Huntu, 2005) ja Kaja Wright Polmarin Asylsøkere (Takapihan tarinoita, 2005), joka on hauskasti toteutettu animaatio vakavasta aiheesta eli siitä, miten turvapaikan hakeminen voi aiheuttaa ristiriitoja ja katkoa lasten välistä ystävyyttä. Raikas ja osoittelematon, mutta vaikuttava.

Kotimaisessa kilpailussa oli tarjotusta 370 elokuvasta mukana 33 elokuvaa. Palkituissa juhlivat dokumenttielokuvat; lyhyiden alle 30 –minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon sai Rovaniemeltä Fidzille matkustavan Miia Tervon dokumentti - jos kohta fiktiotakin voi olla mukana - Hylje (2005). Abortti - sana jota elokuvassa ei mainita, joten tämä on spoileri - saa päähenkilön tuntemaan velkaa maailman lapsille. Erikoispalkinnon sai Tatu Pohjavirran animaatio Elukka (2005) ja kunniamaininnat Jenni Mattssonin dokumentti Äidille rakkaudella, Jenni (2005) ja Reijo Kelan 365 päivää – Reijo Kelan videopäiväkirja 1999 (2006). Reijo Kelan riemastuttava kollaasi on railakas osoitus siitä, kuinka hyvissä käsissä kuka tahansa voi tehdä nautittavan elokuvan. Ei tarvita kuin sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä, huumorintajua, älykkyyttä, persoonallisuutta, taiteellista näkyä, henkilökohtaisia lahjoja, sopivia sattumuksia ja monipuolinen elämän kohdattavaksi. Näin me kaikki voimme tehdä elokuvia.

Yli 30 –minuuttisten sarjan pääpalkinnon voitti Issu Huovisen, Leo Märkälän, Heta Partasen, Ilona Reiniharjun, Eija Romppasen, Mika Suikkasen ja Pentti Taipaleen dokumentti Kone 17 (2005). Erikoispalkinnon sai Pia Andellin dokumentti Hetket jotka jäivät (2005), kotifilmeihin perustuva kollaasi Ypyän arrkitehtipariskunnan elämästä 1940-luvulla pääasiassa Viipurissa. Kunniamaininnan sai Mikko Peltosen ja Pasi Riialin dokumentti Vaalitaisto (2005). Kodakin resurssipalkinnon sai Jean-Noel Mustonen kuvauksesta elokuvassa Rare Exports: The Official safety Instructions (2005). Kotimaisen tuomariston jäsenet olivat tänä vuonna ohjaajat Johanna Vuoksenmaa ja Kari Juusonen sekä kääntäjä, tulkki, toimittaja, tuottaja ja taidealan agentti Kirsi Kinnunen.

Nuorisoraati osoitti palkintonsa Teemu Nikin fiktiolle Menestyjä (2005). Risto Jarva –palkintokin myönnettiin dokumenttielokuvalle, Reijo Kelan elokuvalle 365 päivää – Reijo Kelan videopäiväkirja 1999 (2006). Risto Jarva –tuomaristossa olivat tänä vuonna Suomen elokuvasäätiön tiedotuskoordinaattori Reetta Hautamäki, teatteriohjaaja Mika Lehtinen ja äänisuunnittelija, elokuvamiksaaja ja –ohjaaja Pekka Karjalainen. Elokuvajuhlilla valittiin myös kaksi yleisöpalkintoa. Kansainvälisen kilpailun yleisösuosikki oli Alexandr Shmigunin animaatio Pyesa dlya trekh akteriv (Näytelmä kolmelle näyttelijälle (2004). Kotimaisen kilpailun yleisöpalkinto meni Lasse Naukkarisen eloisalle, Karjala-teemasta vuosien mittaan toteutuneelle dokumentille Paanajärven Anni (2006).

Kävijöitä juhlilla on ollut reilut 25 000 henkilössä. Akkreditoituja vieraita oli enemmän kuin viime vuonna. Lähes 900 vieraasta ulkomaalaisia oli yli 200. Yleisön suosikkeja olivat Jouko Aaltosen musiikkielokuva Kenen joukoissa seisot (2006), Keven McAlesterin ohjaama henkilökuva muusikko Roky Ericksonista nimeltään You’re Gonna Miss Me (2005) ja brasilialaista yhteiskuntaa jalkapallon kautta tutkaileva dokumentti Ginga, The Soul of Brazilian Football (2005). Myös elokuvajuhlien vieraiden Bill Plymptonin ja Pjotr Sapeginin animaationäytökset olivat todella suosittuja.

Kun Mikko Pielan Väinö Auer -elokuva tulee televisiosta, se kannattaa katsoa. Elokuvan on erittäin onnistunut, vaikka palkintoja ei tällä kertaa tullutkaan.

1 kommentti:

Tiina K kirjoitti...

Kiitos!!

Raportointisi helpottaa hieman sitä tuskaa, että taaskaan ei päässyt itse mukaan.