Orioniin Punalippujen alle tänään klo 17

Ilkan ja minun esityssarja Dokumentin ytimessä jatkuu taas, kun Orion on saatu kuntoon putkiremontin jäljiltä. Tervetuloa katsomaan. Taidanpa pitää siellä lyhyen esittelynkin.

Siis: Orioniin, Eerikinkatu 15, 29.3.2006, klo 17. Siellä esitetään jälleen joukko toivottavasti kiinnostavia dokumenttielokuvia. Puolen vuoden kantakortin hinta on 4 euroa, näytöskohtainen maksu 4 euroa.

Dokumentin ytimessä 27: Punalippujen alla
I dokumentens kärna 27: Under de röda flaggorna

Asuntopula

Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia–Kuva. Tilaaja: Suomen Kansan
Demokraattinen Liitto rp. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Matti
Kurjensaari. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Uno Pihlström. Selostaja: Carl–
Erik Creutz. VET 2501 (6.11.1947) – 295 m (35 mm) / 11 min

Kolmekymmentä vuotta Suomen kansan puolesta
30 vuotta Suomen kansan puolesta

Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Kuvatyö Oy. Tilaaja: Suomen Kommunistinen
Puolue rp. Ohjaus: Tapio Tapiovaara. Leikkaus ja kuvaus: Erik Blomberg.
Käsikirjoitus: Arvo Turtiainen. Musiikki: George de Godzinsky. VET: 2749
(9.12.1948) – 800 m (35 mm) / 29 min. Esitetään 16 mm kopiolta.


Valtasuoni sykkii
Pulsen slår

Suomi 1948. Tuotantoyhtiö: Suomi–Filmi. Tilaaja: Suomen
Kuljetustyöntekijäin Liitto. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Käsikirjoitus: Harry
Lewing Viljo Suutarin aiheesta. Kuvaus: Yrjö Aaltonen. Musiikki: Matti
Rautio. Selostaja: Yrjö Haapanen. VET: 2729 (13.11.1948) – 1167 m (35
mm) / 42 min

Raivaajan näky

Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Suomi–Filmi. Ohjaus: Holger
Harrivirta. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. Kuvaus: Unto Kumpulainen
Selostaja: Eero Viitanen. VET: 3060 (3.11.1949) – 280 m (35 mm) / 10 min


Syksyllä 1944 välirauhansopimuksen tultua voimaan saivat kommunistit takaisin poliittiset oikeutensa. Syksyn mittaan liikkeen keulahahmot ja jyrkän linjan sosiaalidemokraatit vapautuivat "turvasäilöistä", jonne heidät oli teljetty tasavallan suojelulain nojalla.

He ryhtyivät välittömästi organisoimaan Neuvostoliiton tuella yhteisrintamaa vyöryttääkseen Suomen sosialismin leiriin. 7.11.1944 julistettiin syntyneeksi Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL), joka tähtäsi vallan ottamiseen sekä pehmein demokraattisin keinoin että sitä kovemminkin ajatuksin, mutta ne Valvontakomission johtoon tullut Andrei Ždanov torjui: sosialismi ei tule Suomeen "neuvostopanssareiden siivellä".

Kannatuksen huippu saavutettiin heti ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1945, kun puolueeksi profiloitunut SKDL sai äänivyöryn ja valloitti 49 edustajapaikkaa. Vasemmistoaallon harjalla ratsasti Otto Wille Kuusisen tytär Hertta Kuusinen, "tietävä, taitava ja kaunis vaikuttamisen ja salaisen toiminnan ammattilainen". Kuusinen tuli kansallisesti tunnetuksi, kun hän teki propagandaa uuden pääjohtajan Hella Wuolijoen kutsumana väittelijänä Yleisradion Pienoisparlamentti–ohjelmassa. Samaan aikaan Kuusinen oli Vapaan Sanan poliittinen toimittaja, joka linjasi kohti "sosiaalisesti ja sivistyksellisesti kansanvaltaista Suomea" nimimerkillä "Tavallinen ihminen".

SKDL:n vaalifilmi Asuntopula (1947) välitti Tavallisen ihmisen ääntä käsikirjoittaja Matti Kurjensaaren typewriterilla. Vapaassa Sanassa Kuusinen oli kirjoittanut: "Jokaisella sotapolitiikkaa ja fasismia vastustavalla yksilöllä ja ryhmittymällä on mahdollisuus liittyä puolueeseen". Elokuva kertaa liittymisen pontimeksi, kuinka "Saksa lähti soitellen sotahan, kuinka Suomikin joutui sodan liekkien keskelle" ja kuinka "sodan miehekkään leikin saavat lopultakin maksaa naiset, lapset ja vanhukset".

Kamera paljastaa asuntoja jonottavan ihmismeren, ja selostaja pakinoi: "Jos kaikki Suomen asunnontarvitsi-jat asetettaisiin peräkkäin, saataisiin ainakin viisisataa kilometriä pitkä jono". Sodan aiheuttamaa syöksykierrettä syvensi voiton tavoitteluun perustuva asuntopolitiikka. Sen seurauksina näemme "yksitoikkoisten kivimuurien ja valottomien pihakuilujen rajaamia korttelitaloja.Yhdessä niistä asui kerran runoilija Katri Vala. Ja täytyy olla todellakin runoilija voidakseen laulaa: Suuri talo helisee kuin soittorasia, etelämeren lauluja, tanssien rytmejä,
hempeitä lauluja rinnan marssien kanssa…"

Osansa saivat myös rintamamiestalojen rykelmät: "Miksi sijoittaa rakennuksia näin tiheään ja avoimille pelloille? Kymmeniä, satoja samanlaisia, riveissä ja viivasuorien katujen ja teiden varsilla – masentava ja lohduton näky – se merkitsee asemakaavasuunnittelun henkistä köyhäntodistusta". Asevelisosialistien estetiikka asetettiin näin vasaran alle.

Elokuva ei jättänyt epäselväksi, että elettiin kumouksen myrskynsilmässä: "Meistä itsestämme riippuu, millaisen yhteiskunnan rakennamme. Annammeko vastakohtien kohota liian suurina vai luommeko kokonaan uudet edellytykset edistykselle? Näin ajatellaan suuren tehtaan työpikkakokouksessa."

Keväällä 1948 oli SKDL mahtinsa kukkuloilla. Maan hallitusta johti SKDL:läinen pääministeri Mauno Pekkala. Puolueella oli hallussaan oikeus-, sisä-, ja puolustusministerin salkut. Yrjö Leino johti sisäministerin postiltaan valtiollista poliisia puhdistaen kansaa "fasistisista aineksista". Poliittisen vallan sinetiksi olivat Mauno Pekkala ja Leino mukana neuvottelemassa YYA-sopimusta Stalinin Neuvostoliiton ja Paasikiven Suomen välille. Moskovassa Leino pelkäsi kaappausta ja oleskeli enimmäkseen hotellihuoneessaan.

Kolmekymmentä vuotta Suomen kansan puolesta kuvattiin Suomen kommunistisen puolueen (SKP) juhliessa taistelunsa vuosipäivää elokuussa 1948. Kevään huippujen jälkeen oli käänne kannatuksen laskuun jo alkanut. Uhittelu vallankaappauksella hukkui sosialidemokraattien iskulauseisiin "jo riittää". Arvovaltatappio oli merkittävä, kun SKP:n perustaja Otto Wille Kuusiselle ei myönnetty viisumia Suomeen. "Vanhatkin sotakonit pyrkivät sinne, missä ruudin käry tuntuu" jäi vai pyrkimykseksi.

SKP:n elokuvaohjaaja Tapio Tapiovaara menetti unelmiensa filmitähden, mutta kameramies Erik Blomberg vei kuvaukset päätökseen kunniakkaasti. Elokuvasta muotoutui kommunistien yhtenäisyyden näytelmä. Hertta Kuusinen säkenöi; hän oli Blombergin kameran ideologinen muusa. Messuhallin juhlapuhuja tuki älykkäiden miesten piiri: Vapaan Sanan Raoul Palmgren, syrjäytetty Yrjö Leino sekä uutta suhdetta enteillen kirjailija Olavi Paavolainen. Ylävartalonsa paljastaneiden nuorukaisten kuoro välitti tulevaisuudelle kommunismin aatteen. Yrjö Pessi kukitti veteraanit ja Sandra Lehtisen saaman ansiomerkin myötä siirryttiin vuoden 1918 muistoihin. Viimein komea montaasi kokosi Suomen pienviljelijät, teollisuustyöväen sekä palvelusektorin ahkerat naiset SKP:n tunnusten alle, ennen yhteistä vetoomusta "Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen".

Demarit voittivat myös SAK:n vaalit. Säälimätön taistelu jatkui työmailla kotikommunisteja vastaan. SKP:n jyrkkä siipi käynnisti "korpilakot", eikä pelännyt sabotoida edes sotakorvaustoimituksia. Monet työpaikkojen aktiivit toivoivat Neuvostoliiton puuttuvan asioihin mieluusti voimatoimin. Hertta Kuusinen väläytti julkisuuteen oman lehtensä Vapaan Sanan avustuksella, että Tshekkoslovakian kohtalo sopisi Suomellekin. Palkkasäännöstely purkautui ja hallitus taipui mittaviin korotuksiin yleislakkouhan alla. Se ei SKDL:n "torikokouksia" lopettanut. Puolueensakin hylkäämän Leinon syrjäyttänyt sisäministeri Aarre Simonen keskeytti Kemin lakot elokuussa 1949 tavalla, joka antoi hänelle lisänimen "Sapeli".

Valtasuoni sykkii valmistui muistutukseksi siitä, että Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitolla oli käytössä maat ja meret seisauttava joukkojen mahti. Vuonna 1948 kommunistien johtama liitto valmistutti porvarillisen Suomen elokuvayhtiöllä Suomi-Filmillä ammattiyhdistyskuvan, jonka yhtiön mies Harry Lewing suunnitteli yhdessä Kuljetustyöväen Liiton sihteerin Viljo Suutarin kanssa. Suutari muistelee käsikirjoituksen teon paikaksi oman asuntonsa, jossa hän saneli, Lewing kirjoitti skenaariota ja ravasi aina välilä ympäri huonetta toistellen sitä, että "hyvä, hyvä, hyvä tästä elokuvasta on tulossa". Lewing itse muisteli jälkikäteen käsikirjoituksen syntyneen Kotkassa matkustajahotelli Kentissä kahdessa viikossa. Lewing oli työn teon ajaksi palkattu Kuljetusväen liittoon toimitsijan palkalla. Kuljetustyöväen liitto solmi sopimuksen Suomi–Filmin kanssa siksi, että elokuvasta haluttiin ammattimaisesti tehty ja siis uskottava. Lisäpontta tähän suuntaan oli saatu, kun Suutari oli puhunut "armeijan filmiherrojen kanssa".

Suomi–Filmi lupasi järjestää elokuvalle myös levityksen. Poikkeuksellinen ammattiyhdistyselokuva oli sekä pituudeltaan että laadultaan. Se tuli maksamaan 1733 749 markkaa. Elokuvan ensiesitys oli kutsuvieraille Kino–Palatsissa. Se tapahtui vasta marraskuun puolivälissä 1948 siksi, että elokuvan musiikkia, jonka Matti Rautio sävelsi, ei saatu aiotussa aikataulussa valmiiksi.

Elokuva käynnistyy tilanteesta, missä "jo pitemmän aikaa oli oltu palkkoihin tyytymättömiä. Kapula oli maakunnissa kiertänyt ja kokouskutsut julkipantu". Ilmassa oli siis sähköä ja lehdistö paikalla, kun liittohallitus tiedotti vaatimuksistaan autenttisessa välähdyksessä. Elokuvan jatko oli uhkakuvilla operoiva "jos", mutta ei korostuneesti. Vaikka lakkoliikehdintä oli alkanut ja ilmapiiri kuuma, elokuva itse asiassa on "työehtosopimustoiminnan korkea veisu", kuten elokuvasta kirjoittanut liiton historioitsija Tapio Bergholm asiaa luonnehtii.

Sotaa välittömästi seurannut aika vaali moraalitaloutta. Poliittista keskustelua käytiin ideologisin ja moraalisin perustein. SAK:n moraali voitiin kyseenalaistaa ja siihen voitiin iskeä täysillä yksilön ja yrittäjähengen ideologialla heti, kun kommunistit karkotettiin valtiollisesta poliisista.

Näin teki kommunismin peikoilla ratsastava Yksityisyrittäjien liitto. Se valmisti vastaiskuksi kommunistiselle "valtasuonelle" Raivaajan näyn. Sanoittaja– ja käsikirjoittajanikkari Usko Kempin kynän teksti runoili ajasta ennen kollektiiveja: Ensin oli suoraan puhuteltu yrittäjä, "alkuraivaaja, jonka kirves on avannut ensimmäisen aukon sivistyksen tulolle ja muut kulkevat jälkiäsi". Sivistyksen polku oli aluksi "kuoppainen, mutta se oli valtaväylä suurten paikkojen välillä". Ja tuo väylä oli välttämätön, sen avulla "syntyi kilpailu, joka on kaiken kehityksen voimakkain eteenpäin viejä: tuloksia, tuloksia!" Se oli myös väylä yksilöiden muodostamille markkinoille: "Joukko sinänsä ei ole koskaan keksinyt tai luonut mitään. Jokainen saavutus on yksilöllinen: rohkean, älykkään, hellittämättömän yrittäjähengen aikaansaannos!" Kyllä, "saman yrittäjähengen täyttäminä tekivät tuhannet ja taas tuhannet jokapäiväistä työtään", mutta tuossa ajassa yrittäjän paatos oli vielä hyttysen tinnitystä. Valtiomonopolien sorvit jauhoivat yötä päivää, ammattijärjestöt kasvattivat mahtiaan ja sosialidemokraattien hegemonia
jatkui.

– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 29.3.2006

Tulossa myös keväällä
Keskiviikkona 5.4. klo 17:

Dokumentin ytimessä 28: Kansakunnan raivioilla

Luvattu maa (Topo Leistelä, 1951) 37' 1/1 SEA S-996 L:Kansan Elokuva>
Työväen Arkisto
Suomi maksaa (Topo Leistelä, 1951) 66' 1/1 SEA S-352 16mm L:Kansan
Elokuva>Työväen Arkisto
1/1 yht. 103' * koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren

Ja keskiviikkona 12.4. klo 17:

Dokumentin ytimessä 29: Kansakunnan kaapin päällä
Suomen presidentit (Harry Lewing, 1961) 10' 1/1 SEA YSL-6263 L:Su-Fi
Suomen Akatemian juhlaa ja arkea (Orvo Saarikivi, 1949), 12' 1/1 SEA O-
8819, L:Su-Fi
Suomen Akatemian jäsenet: Georg Henrik von Wright (Kari Uusitalo, 1962),
10' 1/1 SEA SL-2101->Laihanen-MTV
Me rakennamme tulevaisuutta (Kari Uusitalo, 1961), 8' 1/1, SEA SL-2131, L:
Laihanen ->MTV
Vaalielokuva Matti Virkkunen (1967), 14', SEA S-1342 L:Filmitalo Oy -> Su-
Fi -> me
Tämä olet sinä, ihminen (Kari Uusitalo, 1967) 18' 1/1 SEA SL-3359, L:
Laihanen ->MTV
Kohtalokkaat hetket – Tauno Palo (Veikko Laihanen, 1963), 10' 1/1 SEA SL-
2108, L: Laihanen ->MTV
1/1 yht. 82' * koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren