Lomakamman piikit on nypitty pois. Ei siinä paljon katseltavaa ole. Patterit ovat ladatut ja isänmaa kutsuu huomisaamuna virkamiespalvelukseen. "Onko hyvä olla tänään", Lasse Mårtenson lauloi ja naisääni vakuutti vierestä: "On, on, on."Jos ei lomakammassa ole katseltavaa, Anu Korhosen uudessa kirjassa Silmän ilot. Kauneuden kulttuurihistoriaa uuden ajan alussa (Atena 2005) on. Yritin etsiä siitä taittajan nimeä, mutta en löytänyt. Kaunis on kirja. Atena näyttää muuten onnistuneen siinä, missä toinenkin arvokustantamo SKS ei: kirjoja löytyy useammastakin kirjakaupasta myynnistä. Niitä siis kaupataan eli on tarjolla kansalaisille. Kirjakaupathan ovat muuttuneet tällaiselle tarkalle ostajalle lähinnä tilausvälittäjiksi. Ja niitä ei nettiaikana tarvita.
Kenestähän mahtaa olla kyse: Hänen päänsä loistaa kuin kirkas kristalli. Hänen korkea otsansa hohtaa hopeaa ja kiharat hiuksensa kultaa, hänen silmänsä tuikkivat tähtinä, huulet ovat rubiinista, kullanhohtoinen kieli meripihkaa, hampaat norsunluuta, tosin purppuranpunaisen korallin ympäröimänä. Posket, leuka, kaula ja nenä olivat kaikki liljaa, ruusua, kädet valkoiset kuin valaanluu. Sileä povi, kuin Pariisin kipsiä, pitää kahta alabasteripalloa, jonka päässä kumottavat pikku kirsikat tai mansikat. Sääret ovat kapeat ja nopsat kuin kauriin ja jalat näpsät hypätä ja kävellä, mutta kulkivat kuitenkin arvokkain askelin. Vartalo on suora kuin seiväs ja kaikki jäsenet näkyvät sopivasti silkkihunnun varjosta. Ylhäältä alas hän on pitkä ja komea kuin seetripuu, jonka ylväs runko erottui edukseen muista metsän puista. (George Puttenham, Ballads from Manuscripts II).
Kyse oli tietysti nuoresta Englannin kuningattaresta Elizabeth I:stä.
Kirja johti ajattelemaan sitäkin tosiasiaa, että kuningatar ei sallinut julkisuudessa uusia kuvia itsestään ja varsinkaan kasvoistaan: yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Me emme siis tiedä, miltä Elizabeth I oikeasti näytti. Olisi tietysti ongelmallista julkaista realistisempia kuvia iästyneestä kuningattaresta tällaisten balladikuvausten jälkeen.
Näitä yhden kuvan ihmeitä ovat tietysti myös monet nykyiset ja entiset poliitikot, ja onpahan samaa politiikkaa joskus harrastettu myös elokuvohjaajien parissa. Terveisiä vain kaikille tutuille.
Mutta monilla on syytäkin olla huolissaan. Kasvot kuluvat. Televisiomainokset kuluttavat näyttelijän hetkessä. Siksi Madonnan - sehän on ikuisesti sama - kaltaiset muuntautumishahmot ovat kestävimpiä popkulttuurin ilmiöitä. Joidenkin kasvoista tulee kuoleman jälkeisiä ikoneita (Che Guevara, Marilyn, kärsivä Kristus, Kekkonen jo eläessään), toisista aiemmin ilmiselvästi vitaaleista - ja juuri siksi nationalismille tärkeistä - ihmisistä kipsipäitä, joille laitetaan mieluusti kipsipään koristukseksi seppele (Runeberg, Sibelius, Nurmi). Elävyys kertyy niihin ihmisiin, jotka näitä seppeleitä laittavat (V. A. Koskenniemi, Onni Okkonen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti