Pari viikkoa on mennyt siivillä. Vieraita (eli tuttuja ja ystäviä) on käynyt kaupunkikesässämme, mutta aina tähän väliin jää aikaa kuunnella mezzosopraanoa.
Cecilia Bartoli Berliinin vanhan musiikin akatemiasta laulaa cd:ltä italialaisia aarioita Christoph Willibald Gluckin (1714-1787) oopperoista.
Parvekkeen pöydällä on pari kupposta espressoa. Tarjolla on myös belgialaisen Biscuiterie Jules Destrooperin mantelilevyjä (krokante koekjes eli keksejä), joita saa Stockalta. Ne aiheuttavat riippuvuutta.
Aurinko ei vielä paista suoraan, joten olo on kerrassaan mukava. Puiston keskellä olevalla kävelytiellä ei liiku juuri kukaan, ja jos liikkuu liikkuu hiljaa, kiirehtimättä.
Tänään on leudompaa kuin eilen, vieno tuulikin viilentää. Tosin sisälämpö on 25,6; eilen se nousi illalla 27,4 asti.
Menojalkaa lipsuttaa.
2 kommenttia:
Samaa mieltä. Mutta. Ei se niin helppoa ole.
Nämä vanhat aariat ovat minustakin Cecilian parhaita - tosin minulla ei ole tuota levyä vaan sellainen, jossa on sekalaisia vanhoja italiankielisiä aarioita.
Lähetä kommentti