Hesarin arvostelu viimeisimmästä kirjastani (HS 29.7., C2) oli yllättävän laaja, 2/3-osaa sivusta. Elokuvasensuurin kaltaisesta ilmiöstä on lähes mahdotonta kirjoittaa lyhyesti. Näin on käynyt ennenkin. Kun arvostelu vielä oli pääosin myönteinen ja kritiikki sattuvaa, mikäs tässä viimeistä lomaviikonloppua viettäessä.
Onneksi naamaa ei näy missään, eikä kateellisia tuttujakaan tullut kaupungilla vastaan. Toinen onni on siinä, että kaikki tämä unohtuu parissa päivässä. Normalisoituu siis. Hesarin huomioarvo on aika kova, lähes television luokkaa, ja pienistäkin maininnoista kuulee kymmeniltä kommentteja. Joskus kuulee kuinka kulmahammas vähän kirskahtelee. Peli on kovaa Bostonissa.
Vietän iltaa yksin, kun perhe hävisi puutarhajuhlille. Ei kuitenkaan Bostoniin vaan Tampereelle Pispalan suuntaan. Siksi oli keksittävä itselle näperrettävää. Ostin pari päivää sitten lapselle ämppärin ja tulin niin kateelliseksi, että ostin itsellenikin.
Rahat vempaimeen säästyivät, kun jäin kotiin katsomaan televisiota. Suunnittelemani lomanpäätösbakkanaalit jäivät väliin. Eikä ostos ollut kallis sen jälkeen, kun rahapelionni kolisutti ränniä - 50 euroa voittoa varttitunnissa kolikkopelihelvetissä. Sitten vain kolikot kukkaroon ja klassiset sanat naapurikoneen eläkeläiselle: "Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran." Se on lainaus Alexander Dumas juniorilta. Kirjailija kirjoitteli sanomalehtiin aamutarinoita seisaaltaan. Yksisanaista dialogi riitti, kun palkkio oli rivien mukaan.
Minäkin olen siis niitä, joiden on vaikea kulkea pajatson ohi muistamatta kansanterveyttä.
Tiedättekö pajatson historian? 1900-luvun alussa keksitty pajatso on saanut nimensä Saksasta 1920-luvulla maahantuoduista "Bajazzo"-koneista. Nimi tarkoittaa ilveilijää. Aluksi laitteita saattoi omistaa kuka hyvänsä, mutta vuodesta 1933 saivat koneista hyötyä vain hyväntekeväisyysjärjestöt. Asetusta tiukennettiin vuonna 1937: pelejä sai olla vain ensimmäisen luokan ravintoloissa. Vuonna 1938 perustettiin Raha-automaattiyhdistys, joka osti markkinoilta yksityiset pajatsot ja aloitti oman pelikonevalmistuksen. 20 pennin pajatso, jolla minäkin olen rahapelivillityksen aloittanut, tuli käyttöön 1958. Markkinoilta ne vedettiin lopullisesti vasta 1993. 50-pennin pajatsolla saattoi pelata 1967, markan peliä vajaa vuosikymmen myöhemmin ja elektronisesti toimivaa pajatsoa 1992. Viimeisin muutos on tietysti europajatso, mutta ainakin minun silmissäni sen viehätys on jo mennyt. Enkä siihen juuri etusormeani kuluta.
Gigabittisen kanssa olen sitten iltapäivän näpräillyt. Bossa novaa, sambaa, heavy rockia ja klassista sopivasti sekaisin. Väliin viiltelen parit bifvit edullisesta fileepötköstä, nuijin ne, pippuroin ja paistaa käräytän ne possunrasvassa. Nautitaan raakojen kasvisten kanssa. Yötä myöten ajattelin katsella blogeja ja joitakin elokuvia. Eikös sieltä tule Hitchcockia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti