Ulkona paukkuvat paitsi helsinkiläisittäin ihan reipas pakkanen myös papatit, pillit, ammukset ja tykinlaukaukset. Silloin tällöin taivaalle pärskähtää pieniä valoilmiöitä.
Kotipirskeet ovat pienet ja vaatimattomat. Poisjääntejäkin on. Mutta booli on hyvää.
Vuosi on kulunut järjettömän nopeasti, osin siksi, että mieli on roikkunut tulevaisuutta mustaavissa dead lineissä.
Tällaiset ilmiöt lyhentävät koettua aikaa. Joskus tuntuu siltä, että liikaakin.
Voisi vähän hidastella.
Elämäni viideskymmenes uusi vuosi. Lyhenee se aika niinkin.
Oikein hyvää Uutta Vuotta immeiset. Tasapuolisesti.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Nevski, Stolypin ja Stalin
Venäjän suurin poika on sitten Aleksanteri Nevski. Näin ovat Venäjän television äänestäjät päättäneet "Suurin venäläinen" -kilvassa. Pyhä Aleksanteri Nevalainen eli Aleksanteri Nevski (ven. Александр Ярославич Невский, Aleksandr Jaroslavitš Nevski) syntyi 1218 Pereslavl-Zalesskij'ssa ja kuoli 1263 Gorodetissa. Hän on siis yhä venäläinen kansallissankari ja pyhä, ensin Novgorodin ruhtinas ja myöhemmin Vladimirin suuriruhtinas.
Taistelumenestystä tietysti löytyi, sillä Aleksanteri voitti 1240 ruotsalaiset Nevajoen taistelussa, mikä antoi hänelle nimen "Nevski" (Nevalainen). Vuonna 1242 tappion karvasta kalkkia nielivät sitten kalparitarit Peipsijärven jäällä.
Toiseksi kiri Pjotr Stolypin, monien kaikkien aikojen parhaana venäläispääministerinä pidetty. Nikolai II:n pääministerinä hän oli 1906-1911. Yksityistilajärjestelmää edistänyt maareformi, Siperian ja Kaukoidän asuttaminen ja kotimaisen ja kansainvälisen teolisuustuotannon edistäminen kuuluvat hänen saavutuksiinsa. Sosialistivallankumouksellinen Dmitri Borgov (alunperin Мордехай Гершкович Богров)ampui häntä Kiovan oopperassa. Stolypin kuoli ja Borgov hirtettiin.
Näistä kahdesta ei tietenkään lähipäivinä puhuta, sillä kolmanneksi tuli Josif Stalin (georgiaksi alunperin იოსებ ჯუღაშვილი, Ioseb Džugašvili), jonka ansioihin kuuluu Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriys vuosina 1922-1953, voitettu maailmansota (II) ja muutama kymmenen miljoonaa uhria.
Tiettävästi C. G. E. Mannerheim, joka taannoin voitti Suomen vastaavan äänestyksen, ei ollut ehdokkaana.
Taistelumenestystä tietysti löytyi, sillä Aleksanteri voitti 1240 ruotsalaiset Nevajoen taistelussa, mikä antoi hänelle nimen "Nevski" (Nevalainen). Vuonna 1242 tappion karvasta kalkkia nielivät sitten kalparitarit Peipsijärven jäällä.
Toiseksi kiri Pjotr Stolypin, monien kaikkien aikojen parhaana venäläispääministerinä pidetty. Nikolai II:n pääministerinä hän oli 1906-1911. Yksityistilajärjestelmää edistänyt maareformi, Siperian ja Kaukoidän asuttaminen ja kotimaisen ja kansainvälisen teolisuustuotannon edistäminen kuuluvat hänen saavutuksiinsa. Sosialistivallankumouksellinen Dmitri Borgov (alunperin Мордехай Гершкович Богров)ampui häntä Kiovan oopperassa. Stolypin kuoli ja Borgov hirtettiin.
Näistä kahdesta ei tietenkään lähipäivinä puhuta, sillä kolmanneksi tuli Josif Stalin (georgiaksi alunperin იოსებ ჯუღაშვილი, Ioseb Džugašvili), jonka ansioihin kuuluu Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriys vuosina 1922-1953, voitettu maailmansota (II) ja muutama kymmenen miljoonaa uhria.
Tiettävästi C. G. E. Mannerheim, joka taannoin voitti Suomen vastaavan äänestyksen, ei ollut ehdokkaana.
perjantaina, joulukuuta 26, 2008
Kuolema jouluna
Kirjallisuuden nobelisti Harold Pinter ja jazzlaulaja Eartha Kitt ovat kuolleet joulurauhan aikana. Molemmat kulttuurin raskasta sarjaa.
Siteeratkaamme Harold Pinteria.
Joulun pähkinä on tietysti kysymys siitä, kenestä hän puhuu?
"Mitä pidemmälle hän menee, sitä parempaa se tekee minulle. En halua filosofioita, trakteja, dogmeja, pakoteitä, totuuksia, vastauksia, en mitään alennusmyyntiosastolta. Hän on nykyisistä kaikkein rohkein, armottomin kirjoittaja, ja mitä useammin hän painaa nenäni paskaan, sitä kiitollisempi olen hänelle."
Modernismi ei ole kuollut, kun parempaakaan ei ole tullut tarjolle.
Alennusmyyntiosastoja kyllä riittää.
Siteeratkaamme Harold Pinteria.
Joulun pähkinä on tietysti kysymys siitä, kenestä hän puhuu?
"Mitä pidemmälle hän menee, sitä parempaa se tekee minulle. En halua filosofioita, trakteja, dogmeja, pakoteitä, totuuksia, vastauksia, en mitään alennusmyyntiosastolta. Hän on nykyisistä kaikkein rohkein, armottomin kirjoittaja, ja mitä useammin hän painaa nenäni paskaan, sitä kiitollisempi olen hänelle."
Modernismi ei ole kuollut, kun parempaakaan ei ole tullut tarjolle.
Alennusmyyntiosastoja kyllä riittää.
keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008
Hyvää Joulua
Toivotan kaikille lukijoille, kommentoijille ja uteliaille oikein mukavaa Joulua.
Täällä kinkku on valmiina leikattavaksi, laatikot muhivat uunissa, rosolli viilenee pikku pakkasessa parvekkeella. Ruskea kastike pitää vielä tehdä ja potut keittää ennen kuin vieraat tulevat.
Merry Christmas everybody, let's rock!
Täällä kinkku on valmiina leikattavaksi, laatikot muhivat uunissa, rosolli viilenee pikku pakkasessa parvekkeella. Ruskea kastike pitää vielä tehdä ja potut keittää ennen kuin vieraat tulevat.
Merry Christmas everybody, let's rock!
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Puoli lusikallista muskottipähkinää
Kädet roikkuvat polven alla, sillä sen verran ne venyivät, kun kauppakasseja raahasin. Kinkun paistan kyllä vasta puolentoista vuorokauden kuluttua.
Ja se oli vasta ensimmäinen haku. Toisella kierroksella ostoksiin kuuluu ainakin kaksi kertaa puoli lusikallista muskottipähkinää ja kaksi kertaa yksi desilitra siirappia. Huomaan olevani samalla asialla kuin kaksi vuotta sitten.
Tänä vuonna kyllä ajattelin vääntää porkkanalaatikkoakin, mutta perunalaatikot toin ihan valmiina. Liika on liikaa joulunakin.
Kyllä voi mennä siirappi hankalaksi vajaassa kymmenessä vuodessa! Toisaalta se oli alustallaan lujemmin kiinni kuin Saddamin patsas takavuosina. Itse asiassa se oli yhtä lujasti alustassaan sekä purkin ulko- että sisäpuolella.
Jotain erikoisempaakin voisi tietysti laittaa. Antakaas vinkkejä.
Ja se oli vasta ensimmäinen haku. Toisella kierroksella ostoksiin kuuluu ainakin kaksi kertaa puoli lusikallista muskottipähkinää ja kaksi kertaa yksi desilitra siirappia. Huomaan olevani samalla asialla kuin kaksi vuotta sitten.
Tänä vuonna kyllä ajattelin vääntää porkkanalaatikkoakin, mutta perunalaatikot toin ihan valmiina. Liika on liikaa joulunakin.
Kyllä voi mennä siirappi hankalaksi vajaassa kymmenessä vuodessa! Toisaalta se oli alustallaan lujemmin kiinni kuin Saddamin patsas takavuosina. Itse asiassa se oli yhtä lujasti alustassaan sekä purkin ulko- että sisäpuolella.
Jotain erikoisempaakin voisi tietysti laittaa. Antakaas vinkkejä.
torstaina, joulukuuta 18, 2008
Joulun kirjoja
Kirjakauppiaat ilmoittavat, että joulun kirjamyynti pysyy ennallaan. Hyvä niin. Suomi pärjää paremmin kun ihmisten lukutaito säilyy. Sitä paitsi siinä pysyy pahanteosta poissa.
Meghnad Desain Marxin kosto (Gaudeamus 2008) on ollut tämän syksyn intellektuaalinen hitti. Desain tarkoituksena on purkaa Karl Marxin ympärille luotu käsitys siitä, mitä hän oikeastaan ajoi takaa. Metodi on periaatteessa yksinkertainen: Desai lukee Marxia itseään, ei hänen tulkitsijoitaan.
Myytin rakentaminen alkoi aikaisin. Kriittisyyttä arvossa pitänyt Marx ehti jo itsekin ilmoittaa, ettei ole "marxilainen": poliittisen ajattelijan ympärille linnoitaudutaan eri falangeiksi tai häneen tukeudutaan tai tulkitaan usein niin, että ajatuksen keksijän on vaikea sitä itse hyväksyä. Puhumattakaan siitä, että ajattelija nostettaisiin hänen kuoltuaan siteerausikoniksi. Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden hävittämistä keskusjohtoisen suunnittelun intstrumenteilla.
Marxin kosto on kapitalismin historian peruskurssi - ei hullumpi teema näinä aikoina kun kapitalismi taas kerran venyy ja paukkuu, mutta ei kaadu.
Samalla se on jo kaatuneen reaalisosialismin tekoja ja tekemättömyyttä avoimesti arvioiva analyysi. Historian kronologian edetessä Desai tulee tarkastelleeksi muitakin taloudellisia järjestelmiä, mm. Hitlerin kansallissosialismin taloutta. Myös monet talousajattelijat saavat osansa analyysista.
Desain kirja on hyvä keino tunkeutua kriisiytyneen kapitalismin pinnan alle.
Meghnad Desain Marxin kosto (Gaudeamus 2008) on ollut tämän syksyn intellektuaalinen hitti. Desain tarkoituksena on purkaa Karl Marxin ympärille luotu käsitys siitä, mitä hän oikeastaan ajoi takaa. Metodi on periaatteessa yksinkertainen: Desai lukee Marxia itseään, ei hänen tulkitsijoitaan.
Myytin rakentaminen alkoi aikaisin. Kriittisyyttä arvossa pitänyt Marx ehti jo itsekin ilmoittaa, ettei ole "marxilainen": poliittisen ajattelijan ympärille linnoitaudutaan eri falangeiksi tai häneen tukeudutaan tai tulkitaan usein niin, että ajatuksen keksijän on vaikea sitä itse hyväksyä. Puhumattakaan siitä, että ajattelija nostettaisiin hänen kuoltuaan siteerausikoniksi. Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden hävittämistä keskusjohtoisen suunnittelun intstrumenteilla.
Marxin kosto on kapitalismin historian peruskurssi - ei hullumpi teema näinä aikoina kun kapitalismi taas kerran venyy ja paukkuu, mutta ei kaadu.
Samalla se on jo kaatuneen reaalisosialismin tekoja ja tekemättömyyttä avoimesti arvioiva analyysi. Historian kronologian edetessä Desai tulee tarkastelleeksi muitakin taloudellisia järjestelmiä, mm. Hitlerin kansallissosialismin taloutta. Myös monet talousajattelijat saavat osansa analyysista.
Desain kirja on hyvä keino tunkeutua kriisiytyneen kapitalismin pinnan alle.
keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Karjalainen kiirastuli
Katsokaa nyt tuo Seppo Rustaniuksen Karjalainen kiirastuli kanssa. TV2, alkaen 22.50 eli ihan just.
Tarkemmat tiedot linkistä.
Tarkemmat tiedot linkistä.
Festivaalit tammikuussa
Pistäydyin eilen DocPointin toimistolla. Festivaalia järjestävän yhdistyksen hallitus kokoontui tohtori Jouko Aaltosen johdolla kuuntelemaan ja vähän keskustelemaankin tammikuun tapahtuman nykyvaiheesta.
Hyvältä näytti. Tammikuun 20.-25 päivän ajaksi itse kunkin kalenteriin riittää vain DP-maininta. Festivaali muuten toteuttaa sähkoisen lipunmyynnin tänä vuonna. Vuoden loppupäivinä kannattaa uusiutuneilla kotisivuilla vierailla siitäkin syystä.
Festivaalin tekeminen vaatii paljon työtä. Ydintiimi on jo aikapäivät ollut kasassa täydessä työssä. Näinä päivinä johto paiskii 15 tuntia päivässä, muut vähintään 12. Kymmenet vapaaehtoiset työskentelevät festivaalin aikana kaikissa mahdollisissa festaritehtävissä. Se on iso ruljanssi johdettavaksi ja aina sattuu jotakin, vaikka organisaatio olisi kuinka hioutunut ja antaumuksellinen. Siitä se sananlaskukin: tekevälle sattuu.
Katalogissa on varmaankin vajaa 300 sivua, se ei ole nurkkaan heitettävä vihko, vaan oikea kirja. Olen siihen muutaman tekstin värkännyt, tosin vanhemmuuttani vähemmän kuin monena muuna vuonna. Lehti on parin viikon päästä tulossa entistä räväkämpänä jakoon.
Lehdistö ei nähdäkseni ole paljon kiinnittänyt huomiota siihen, että kotimaisen elokuvan sarjaan arvovaltainen raati valitsi yksitoista juuri tällä hetkellä tärkeää dokumenttielokuvaa.
Olisi pitänyt huomioida, sillä DocPoint ei jaa palkintoja elokuville: palkinto on juuri se, että tulee valituksi kotimaisen elokuvan esityssarjaan. Siksi juuri listan julkaisu on se uutinen ja vieläpä hyvä!
Valittuja kannattaa festivaaleilla katsoa:
Helsinki, ikuisesti (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
Kansakunnan olohuone (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
Kivilaitumet (ohj. Donagh Coleman, Illume Oy)
Kuolema nyky-Suomessa (ohj. ja tuotanto Antti Lempiäinen)
Liikkumavara (ohj. Annika Grof, Illume Oy)
Niin kauan kuin (ohj. Katariina Järvi, Navy Blue Bird Oy)
Niki ja Nikin veli (ohj. Kirsi Mattila, Leino & Suvinen Production Oy)
Meaning of Life (ohj. Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films)
Sergei Verenseisauttaja (ohj. Juha Taskinen & Petteri Saario, Taiga Films Oy)
Täynnä Tarmoa (ohj. Oskari Pastila, Tuotantoyhtiö Kuvaputki Oy)
Yksin Jumala (ohj. Satu Väätäinen, Road Movies Oy)
Hyvältä näytti. Tammikuun 20.-25 päivän ajaksi itse kunkin kalenteriin riittää vain DP-maininta. Festivaali muuten toteuttaa sähkoisen lipunmyynnin tänä vuonna. Vuoden loppupäivinä kannattaa uusiutuneilla kotisivuilla vierailla siitäkin syystä.
Festivaalin tekeminen vaatii paljon työtä. Ydintiimi on jo aikapäivät ollut kasassa täydessä työssä. Näinä päivinä johto paiskii 15 tuntia päivässä, muut vähintään 12. Kymmenet vapaaehtoiset työskentelevät festivaalin aikana kaikissa mahdollisissa festaritehtävissä. Se on iso ruljanssi johdettavaksi ja aina sattuu jotakin, vaikka organisaatio olisi kuinka hioutunut ja antaumuksellinen. Siitä se sananlaskukin: tekevälle sattuu.
Katalogissa on varmaankin vajaa 300 sivua, se ei ole nurkkaan heitettävä vihko, vaan oikea kirja. Olen siihen muutaman tekstin värkännyt, tosin vanhemmuuttani vähemmän kuin monena muuna vuonna. Lehti on parin viikon päästä tulossa entistä räväkämpänä jakoon.
Lehdistö ei nähdäkseni ole paljon kiinnittänyt huomiota siihen, että kotimaisen elokuvan sarjaan arvovaltainen raati valitsi yksitoista juuri tällä hetkellä tärkeää dokumenttielokuvaa.
Olisi pitänyt huomioida, sillä DocPoint ei jaa palkintoja elokuville: palkinto on juuri se, että tulee valituksi kotimaisen elokuvan esityssarjaan. Siksi juuri listan julkaisu on se uutinen ja vieläpä hyvä!
Valittuja kannattaa festivaaleilla katsoa:
Helsinki, ikuisesti (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
Kansakunnan olohuone (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
Kivilaitumet (ohj. Donagh Coleman, Illume Oy)
Kuolema nyky-Suomessa (ohj. ja tuotanto Antti Lempiäinen)
Liikkumavara (ohj. Annika Grof, Illume Oy)
Niin kauan kuin (ohj. Katariina Järvi, Navy Blue Bird Oy)
Niki ja Nikin veli (ohj. Kirsi Mattila, Leino & Suvinen Production Oy)
Meaning of Life (ohj. Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films)
Sergei Verenseisauttaja (ohj. Juha Taskinen & Petteri Saario, Taiga Films Oy)
Täynnä Tarmoa (ohj. Oskari Pastila, Tuotantoyhtiö Kuvaputki Oy)
Yksin Jumala (ohj. Satu Väätäinen, Road Movies Oy)
tiistaina, joulukuuta 16, 2008
Unelmana Karjala
En toivottavasti ole liian usein levitellyt tietoa katsottavaksi kelpaavista dokumenttielokuvista. Nyt olisi sellainen kuitenkin tarjolla.
Vuoden 2007 marraskuussa annoimme sittemmin dokumentti-Jussilla palkitun Ari Matikaisen kanssa Kettupäivillä dokumenttielokuvapalkinnon K. J. Kosken mainiolle elokuvalle Unelma Karjalasta. TV2 lähettää sen tänään 22.05.
Kosken idea elokuvaan, jonka kuvaaminen Karjalassa koki kovia viranomaistoiminnan vuoksi, on yksinkertainen mutta toimiva.
Mitä Karjalassa asuvat venäläiset ja muut kansallisuudet ajattelivat sinne muuttaessaan ja siellä eläessään. Ja mitä he ajattelevat nyt, kun evakoiksi lähteneet palaavat kotikonnuilleen katselemaan ja muistelemaan.
Ohjaajan pitkältä uralta muuten löytyy koko joukko kiinnostavia elokuvia, riippumatta siitä, mitä hän on tuotantoprosessissa tehnyt.
Yksi asia hämmästyttää. Mikähän lienee saanut televisioyhtiön pitämään näin hyvää dokumenttia näin pitkään hyllyllä esittämättä sitä kertaakaan!
Löytyi vielä tuo lausuntomme. Siteerattakoon tähän:
Dokumenttielokuvan ammattilaissarjan "Pääpalkinnon saa K. J. Koski ohjaustyöllään Unelmana Karjala. Unelmana Karjala tuo uutta valoa ja yllättäviä näkökulmia suomalaisille tärkeään ja jopa myyttiseksi jähmettyneeseen Karjala-teemaan. Raati piti varmaotteisesta toteutuksesta, erityisesti elokuvaa rytmittävästä luontevasta arkistomateriaalin käytöstä. Elokuva on katsojalle helppo, mutta paljon puhuva.
Helsingissä lauantaina 10.11.2007
Ari Matikainen & Jari Sedergren"
Vuoden 2007 marraskuussa annoimme sittemmin dokumentti-Jussilla palkitun Ari Matikaisen kanssa Kettupäivillä dokumenttielokuvapalkinnon K. J. Kosken mainiolle elokuvalle Unelma Karjalasta. TV2 lähettää sen tänään 22.05.
Kosken idea elokuvaan, jonka kuvaaminen Karjalassa koki kovia viranomaistoiminnan vuoksi, on yksinkertainen mutta toimiva.
Mitä Karjalassa asuvat venäläiset ja muut kansallisuudet ajattelivat sinne muuttaessaan ja siellä eläessään. Ja mitä he ajattelevat nyt, kun evakoiksi lähteneet palaavat kotikonnuilleen katselemaan ja muistelemaan.
Ohjaajan pitkältä uralta muuten löytyy koko joukko kiinnostavia elokuvia, riippumatta siitä, mitä hän on tuotantoprosessissa tehnyt.
Yksi asia hämmästyttää. Mikähän lienee saanut televisioyhtiön pitämään näin hyvää dokumenttia näin pitkään hyllyllä esittämättä sitä kertaakaan!
Löytyi vielä tuo lausuntomme. Siteerattakoon tähän:
Dokumenttielokuvan ammattilaissarjan "Pääpalkinnon saa K. J. Koski ohjaustyöllään Unelmana Karjala. Unelmana Karjala tuo uutta valoa ja yllättäviä näkökulmia suomalaisille tärkeään ja jopa myyttiseksi jähmettyneeseen Karjala-teemaan. Raati piti varmaotteisesta toteutuksesta, erityisesti elokuvaa rytmittävästä luontevasta arkistomateriaalin käytöstä. Elokuva on katsojalle helppo, mutta paljon puhuva.
Helsingissä lauantaina 10.11.2007
Ari Matikainen & Jari Sedergren"
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Muistilista
Tämä on pitkän muistilistan viikko. Menoja, tapaamisia, tapahtumia ja toimitettavaa riittää kaikkiin suuntiin ja joka päivälle.
Kaikkea ei ehdi, vaikka mieli tekisi.
Elokuvaesitteitä pitää kirjoittaa ja tarkistaa muutama viikko etukäteen valmiiksi. Onneksi kredut on jo tehty.
EDIT illalla: Sediksen elokuvablogissa ovat nyt kirjoittamani esitteet kotimaisista elokuvista Kolmistaan, Risto Räppääjä, Pyhän kirjan varjo, Pelikaanimies, Punk – tauti joka ei tapa ja Sonic Mirror. Ne esitetään ensi viikosta lähtien tammikuulle Kavan elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15).
Sen lisäksi tulevat kirjastopalautukset, laskunmaksut, jouluhankinnat (paljon parjattu kinkku!), pari lahjaakin pitäisi osata valita ja ehtiä hankkia, kun kädentaidot eivät niihin riitä.
Postikortit pitää postittaa tänään, jos mielii niiden tulevan perille ennen joulua.
Oli pakko kirjoittaa lappu taskun pohjalle rutistettavaksi.
Kaikkea ei ehdi, vaikka mieli tekisi.
Elokuvaesitteitä pitää kirjoittaa ja tarkistaa muutama viikko etukäteen valmiiksi. Onneksi kredut on jo tehty.
EDIT illalla: Sediksen elokuvablogissa ovat nyt kirjoittamani esitteet kotimaisista elokuvista Kolmistaan, Risto Räppääjä, Pyhän kirjan varjo, Pelikaanimies, Punk – tauti joka ei tapa ja Sonic Mirror. Ne esitetään ensi viikosta lähtien tammikuulle Kavan elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15).
Sen lisäksi tulevat kirjastopalautukset, laskunmaksut, jouluhankinnat (paljon parjattu kinkku!), pari lahjaakin pitäisi osata valita ja ehtiä hankkia, kun kädentaidot eivät niihin riitä.
Postikortit pitää postittaa tänään, jos mielii niiden tulevan perille ennen joulua.
Oli pakko kirjoittaa lappu taskun pohjalle rutistettavaksi.
sunnuntai, joulukuuta 14, 2008
Parempi voitti
Parempi voitti.
Mitä muuta voisi sanoa Idolsista, salibandysta ja miksei ampumahiihtoviesteistä ja mäkihypystäkin ja varmaan joistakin sprinttihiihdoistakin.
Siinä se sunnuntai sitten olikin.
Mitä muuta voisi sanoa Idolsista, salibandysta ja miksei ampumahiihtoviesteistä ja mäkihypystäkin ja varmaan joistakin sprinttihiihdoistakin.
Siinä se sunnuntai sitten olikin.
perjantaina, joulukuuta 12, 2008
Pikkujoulut
Jengi näyttää aloittelevan pikkujouluja. Raaskisiko heittää tämän saksankielisen lähes kuusisataasivuiseksi tiheästi printatun kirjasen syrjään?
torstaina, joulukuuta 11, 2008
Chaillot ja Oslo
Eilen juhlittiin sitä, että YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeusjulistuksen Chaillot'n palatsissa Pariisissa 10. joulukuuta 1948. 60-vuotisen olemassaolon kunniaksi jaettiin 6000 euron palkinto, joka kantaa palatsin nimeä. YK:n yleiskokous pitää vuosittain yleiskokouksen julistuksen kunniaksi.
Jäsenvaltioita moraalisesti ja poliittisesti sitovan julistuksen mukaan ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia ja luovuttamattomia. Ne kuuluvat yhdenvertaisesti maailman kaikille ihmisille.
Chaillot'n palkinnon sai Al-Nahdan naisten ihmisystävät, kahden saudiarabialaisen naisen, anteeksi prinsessan vuonna 1962 perustama järjestö, joka on avustanut köyhiä perheitä, kouluttanut naisia työelämää varten ja mm. perustanut koulun Down-syndroomasta kärsiville Persianlahden alueella.
Vaiheinen kommentoi asiaa jo eilen ja antoi asiaankuuluvia linkkejä.
Ahtisaari piti kuulemma hienon puheen Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottaessaan Oslossa. Oli menoja ja se jäi eilen väliin. Voisiko joku pistää linkin siihen kommentteihin?
Jäsenvaltioita moraalisesti ja poliittisesti sitovan julistuksen mukaan ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia ja luovuttamattomia. Ne kuuluvat yhdenvertaisesti maailman kaikille ihmisille.
Chaillot'n palkinnon sai Al-Nahdan naisten ihmisystävät, kahden saudiarabialaisen naisen, anteeksi prinsessan vuonna 1962 perustama järjestö, joka on avustanut köyhiä perheitä, kouluttanut naisia työelämää varten ja mm. perustanut koulun Down-syndroomasta kärsiville Persianlahden alueella.
Vaiheinen kommentoi asiaa jo eilen ja antoi asiaankuuluvia linkkejä.
Ahtisaari piti kuulemma hienon puheen Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottaessaan Oslossa. Oli menoja ja se jäi eilen väliin. Voisiko joku pistää linkin siihen kommentteihin?
keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008
Konflikteja
Ateenan kaduilla anarkistit estelevät kauppojen ryöstelyä. He haluavat suunnata kapinaansa istuvaa hallitusta vastaan.
Sanoin lapselle, että jos Suomeen joskus tulee samanlaisia, älä ole eturivissä. En sanonut kummalla puolella, mutta kyllä hän varmaan arvasi.
Jos tuloerot kasvavat tarpeeksi, maahanmuuttajia vastustetaan tarpeeksi ja jos hommat muutenkin menevät pyllylleen, kuten niitä huonosti hoidettaessa on tapana, niin siten saattaa käydä maassa kuin maassa.
Sitten on näitä taulapäitä, joiden elämäntehtävänä on heittää öljyä liekkeihin. Ei ehkä aina isomman palon toivossa, mutta kuitenkin suuremman ja mustemman savupilven saamiseksi.
Viihteeksi muuttuneen kannanottopolitiikan luomassa virtuaalimaailmassa tämä sitten saa kannatusta.
Mutta kyllä perinteiselläkin politiikalla saa aikaan yhtä ja toista. Varsinkin näin laman aikana.
Maahanmuuton vastustaminen milloin milläkin perusteella on lapsellista. Itse asun 10000 hengen asuinalueella, jossa on yli viisikymmentä eri kansallisuutta. Valikoi nyt siinä vihanpidon kohteesi ja sano se ääneen. Tilanteen mielettömyyden tajuaa jokainen aikuismaisesti ajatteleva.
Lasten suusta näitä totuuksia kyllä silloin tällöin kuuluu, varsinkin jos iltapäivän epävirallinen jalkapallo-ottelu ei ole sujunut toiveiden mukaan.
Joskus he eivät huomaa, että siinä vieressä, samalla puolella rintamaa, seisoo joku, johon rasistinen älämölö samalla salamaniskun lailla kohdistuu.
Katselen ja kuuntelen kuinka muodostettu falangi tämän vuoksi hajoaa motiivikonfliktin ylittäessä rintaman lujuuden. Pilkka osuu omaan nilkkaan.
Typerimmät rasistiset kommentit kuuluvat järkijään kantasuomalaisten suusta, joskus lastenkin.
Osin tämä johtuu muiden vaikenemisesta. Kokemus osoittaa, että asenteellisuuksia löytyy kaikista ryhmistä.
Tämä on ainoa yhteys, jossa suostun puhumaan kantasuomalaisista, joka on ihan yhtä huono termi kuin kaikki muutkin apartheidin harjoittamisen muodot. Termiä ei tarvita muuhun kuin eetteriin laskettujen typeryyksien lähtökohdan osoittamiseen.
Minusta on siis tullut konservatiivi. Onneksi se on etupäässä huonojen polvien syy. Ei pääse tarvittaessa rivakasti pakoon. Sprintterintaidot ovat paras mahdollinen tapa estää konflikteja. Tietysti se että ei pääse pakoon johtaa siihen että on kohdattava kaikki siinä missä on. Ei sekään mukavaa ole.
Kreikassa tilanne on kiikun kaakun. Nykyinen pääministeri on kovissa liemissä keitetty, mutta niin näyttää olevan vastustuskin, joka hämmästyttävää kyllä, ei henkilöydy kehenkään. On vain oppositio.
Sanoin lapselle, että jos Suomeen joskus tulee samanlaisia, älä ole eturivissä. En sanonut kummalla puolella, mutta kyllä hän varmaan arvasi.
Jos tuloerot kasvavat tarpeeksi, maahanmuuttajia vastustetaan tarpeeksi ja jos hommat muutenkin menevät pyllylleen, kuten niitä huonosti hoidettaessa on tapana, niin siten saattaa käydä maassa kuin maassa.
Sitten on näitä taulapäitä, joiden elämäntehtävänä on heittää öljyä liekkeihin. Ei ehkä aina isomman palon toivossa, mutta kuitenkin suuremman ja mustemman savupilven saamiseksi.
Viihteeksi muuttuneen kannanottopolitiikan luomassa virtuaalimaailmassa tämä sitten saa kannatusta.
Mutta kyllä perinteiselläkin politiikalla saa aikaan yhtä ja toista. Varsinkin näin laman aikana.
Maahanmuuton vastustaminen milloin milläkin perusteella on lapsellista. Itse asun 10000 hengen asuinalueella, jossa on yli viisikymmentä eri kansallisuutta. Valikoi nyt siinä vihanpidon kohteesi ja sano se ääneen. Tilanteen mielettömyyden tajuaa jokainen aikuismaisesti ajatteleva.
Lasten suusta näitä totuuksia kyllä silloin tällöin kuuluu, varsinkin jos iltapäivän epävirallinen jalkapallo-ottelu ei ole sujunut toiveiden mukaan.
Joskus he eivät huomaa, että siinä vieressä, samalla puolella rintamaa, seisoo joku, johon rasistinen älämölö samalla salamaniskun lailla kohdistuu.
Katselen ja kuuntelen kuinka muodostettu falangi tämän vuoksi hajoaa motiivikonfliktin ylittäessä rintaman lujuuden. Pilkka osuu omaan nilkkaan.
Typerimmät rasistiset kommentit kuuluvat järkijään kantasuomalaisten suusta, joskus lastenkin.
Osin tämä johtuu muiden vaikenemisesta. Kokemus osoittaa, että asenteellisuuksia löytyy kaikista ryhmistä.
Tämä on ainoa yhteys, jossa suostun puhumaan kantasuomalaisista, joka on ihan yhtä huono termi kuin kaikki muutkin apartheidin harjoittamisen muodot. Termiä ei tarvita muuhun kuin eetteriin laskettujen typeryyksien lähtökohdan osoittamiseen.
Minusta on siis tullut konservatiivi. Onneksi se on etupäässä huonojen polvien syy. Ei pääse tarvittaessa rivakasti pakoon. Sprintterintaidot ovat paras mahdollinen tapa estää konflikteja. Tietysti se että ei pääse pakoon johtaa siihen että on kohdattava kaikki siinä missä on. Ei sekään mukavaa ole.
Kreikassa tilanne on kiikun kaakun. Nykyinen pääministeri on kovissa liemissä keitetty, mutta niin näyttää olevan vastustuskin, joka hämmästyttävää kyllä, ei henkilöydy kehenkään. On vain oppositio.
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Vorwärts!
Päivät, illat ja yöt etenevät hiljalleen erinäisiä töitä tehden. Kirjaa viimeistellään luku kerrallaan ja eilen illalla sain vihdoin autonomian ajan dokumentaarista elokuvaa koskevan luvun teknisesti valmiiksi. Siinä on kaikki mitä olet aina halunnut tietää autonomian ajan dokumentaarisista kuvista.
Rankasta päivästä huolimatta onnistuin ennen puolta yötä jopa oikolukemaan luvun 40 liuskaa ykkösrivivälillä. Silmäilin kuitenkin sen jälkeen parin tunnin ajan massiivista Saksan dokumenttielokuvahistoriaa, josko he olisivat keksineet jotakin, mikä minulta puuttuu. Aika tasoihin mennään, vaikka saksalaisten perinpohjainen osaaminen on kadehdittavaa.
Kuvien lopullinen valinta on vielä edessä. Valikoimaa on lisännyt se, että kirjan elokuvista on skannattu yli 350 kuvaa. Tämän luvun kuvat täytyy pikata näinä päivinä. Niin pääsemme eteenpäin. Vorwärts! Aina vain eteenpäin! (Topo Leistelä, 1941)
Ennen aamukuutta aloin katsoa irakilaisbrittiläistä dokumenttia, joka kertoo erään perheen Saddamin jälkeisestä elämästä. Life after the Fall on kiintoisa juttu - suosittelen yhdeksi DocPoint-elokuvaksi ensi tammikuussa. Katalogiteksti valmistui hetki sitten. Sunnuntaina tein vastaavan Iranin vallankumouksesta 1978-9 kertovasta filmistä For Freedom, joka vie ainutlaatuisella tavalla kameran keskelle mielenosoitusten myllerrystä. Kasailin vielä yötä myöten viiden arkiston elokuvaesitteen kredut valmiiksi.
Kustantaja lähetti myös oikovedoksen parikymmensivuisesta artikkelistani erääseen jättimäiseen kirjasarjaan. Muutakin kiireellistä oikoluettavaa on, onneksi ei aivan hirmuisia määriä. Ja pari katalogitekstiä, jotka muhivat päässä. Kun on kypsää, printataan nopeasti fileen.
Jo nyt voi sanoa, että näillä näkymillä ensi vuoden tuloksesta tulee erinomainen, vaikka työpaikalla edessä on raskas muutto Punavuoresta Sörnaisiin. Tämän voi sanoa täällä, vaikka se eilen kehityskeskustelussa jäi sanomatta.
Rankasta päivästä huolimatta onnistuin ennen puolta yötä jopa oikolukemaan luvun 40 liuskaa ykkösrivivälillä. Silmäilin kuitenkin sen jälkeen parin tunnin ajan massiivista Saksan dokumenttielokuvahistoriaa, josko he olisivat keksineet jotakin, mikä minulta puuttuu. Aika tasoihin mennään, vaikka saksalaisten perinpohjainen osaaminen on kadehdittavaa.
Kuvien lopullinen valinta on vielä edessä. Valikoimaa on lisännyt se, että kirjan elokuvista on skannattu yli 350 kuvaa. Tämän luvun kuvat täytyy pikata näinä päivinä. Niin pääsemme eteenpäin. Vorwärts! Aina vain eteenpäin! (Topo Leistelä, 1941)
Ennen aamukuutta aloin katsoa irakilaisbrittiläistä dokumenttia, joka kertoo erään perheen Saddamin jälkeisestä elämästä. Life after the Fall on kiintoisa juttu - suosittelen yhdeksi DocPoint-elokuvaksi ensi tammikuussa. Katalogiteksti valmistui hetki sitten. Sunnuntaina tein vastaavan Iranin vallankumouksesta 1978-9 kertovasta filmistä For Freedom, joka vie ainutlaatuisella tavalla kameran keskelle mielenosoitusten myllerrystä. Kasailin vielä yötä myöten viiden arkiston elokuvaesitteen kredut valmiiksi.
Kustantaja lähetti myös oikovedoksen parikymmensivuisesta artikkelistani erääseen jättimäiseen kirjasarjaan. Muutakin kiireellistä oikoluettavaa on, onneksi ei aivan hirmuisia määriä. Ja pari katalogitekstiä, jotka muhivat päässä. Kun on kypsää, printataan nopeasti fileen.
Jo nyt voi sanoa, että näillä näkymillä ensi vuoden tuloksesta tulee erinomainen, vaikka työpaikalla edessä on raskas muutto Punavuoresta Sörnaisiin. Tämän voi sanoa täällä, vaikka se eilen kehityskeskustelussa jäi sanomatta.
lauantaina, joulukuuta 06, 2008
Hyvää itsenäisyyspäivää
5§ Itsenäisyyspäivänä ei ole lupa pitää markkinoita, toripäiviä eikä huutokauppoja.
Laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä (26.11.1937/388)
Laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä (26.11.1937/388)
torstaina, joulukuuta 04, 2008
Kinkkua ja laatikkoa
Veronpalautukset ovat tänään tulleet tileille. Vähän toista sataa euroa ei koko joulua tee, mutta lämmittää mieltä. Sillä saa kinkun laatikoineen ja kuoharia päälle. Sitä ennen on katsottava muutama sata Finlandia-katsausta. Niitä tehtiin kaikkiaan 700 helmikuusta 1943 heinäkuuhun 1964, jolloin verouudistus tappoi tämän elokuvagenren Suomesta.
Kaupassa on nyt verrattain edullista lihaa, possua ja nautaa. Syksyn teurastushintoja, kai. Ja kinkun oston odotustunnelmissa hinnat ovat laskeneet. Naudan sisäfileestä näemmä verotetaan lehtimainoksen mukaan 30 euroa kilolta, mutta hyvä kokki tekee halvemmastakin (alle 7 euroa kilo) maittavaa.
Kinkkua saa luulla alle neljän euron kilo, luuttomana menee vitoseen. Pakastimeen voi panna toisen ja kolmannenkin kinkun jos luulee kestävänsä yksipuolista ruokavaliota eikä kihti uhkaa.
Sanon silti, että on hullua olla syömättä lihaa juuri nyt.
Kun polttonesteiden hinnat ovat laskeneet monta kymmentä prosenttia, niin mihin tämä maataloustuotteiden jatkuva hinnan nosto nyt perustuikaan. Tuottajahinnoista en osaa puhua, vaan vain kuluttajan maksamista. Niissähän on tuottajahintaa, veroa, kauppaa ja varmaan jotain kierrätysmaksuakin...
Mutta polttonesteiden ja sen myötä tuotantokustannuksien nousulla tätä tänä vuonna tapahtunutta hinnan äkillistä nousua perusteltiin kovasti paljon. Olisi kiva, jos joku olisi tehnyt ruumiinavauksen tällekin asialle juuri nyt, polttonesteiden hinnan laskun jälkeen.
Katsoin lehdestä raaka-ainepörssin kuulumisia. Kaikki laskussa paitsi kaakao (45 % nousua vuodessa) ja sokeri juuri ja juuri plussalla. Mikä näitä nostaa? Joulusuklaan teko?
Itse asiassa en oikein jaksa uskoa näihin puheisiin ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Miksi ne nousisivat enemmän kuin mikään muukaan, kun kenenkään etu ei ole tehdä maanviljelijöistä rahassa (ja rahasta) kieriviä juppeja. EU tappoi talonpojan, mutta nykyisten maatalousyrittäjien määrä alkaa olla kohdallaan. Tilakokojen kasvaessa ja yrityshenkisyyden vallatessa sijaa siellä on halua vaurastua luomulla tai ilman.
Skeptisyyteni takana on takaraivossa kolkkaava ajatus siitä, että näillä tämän vuotisilla järkkysuurilla hinnankorotuksilla syötiin etukäteen olemattomaksi vaikutuksiltaan jäävä alv-alennus. Ruoan arvonlisävero alenee ensi vuoden lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Vaikka monet demarit tätä näyttävät vastustavan, minä en, jos sillä pienituloinen perhe saa sen viisikymppiä kuussa. Ja minä ja muut hyvin (ja kalliisti) syövät ehkä vajaan satasen.
"Ruoan hinta nousee" on mantra, jota toistetaan, kunnes riittävän iso osa meistä sen uskoo. Minä uskon enemmänkin siihen, että hallituspuolue Suomen keskusta on onnistunut maatalouspolitiikassaan, jonka rahoittamiseksi tämä mantra on välttämätön. Se sopii myös yrittäjähenkisten maanviljelijöiden pirtaan. Vasemmistolle se kelpaa verotulojen kasvun vuoksi. Vihreät ajattelevat, että luomun ja tavallisen ruoan välinen hintaero pienenee. Saisi pienetäkin, ei vähiten siksi, että itse tuotteissa ei taida paljon eroa olla.
Ainoa joka ruoan hinnan noususta kärsii on kuluttaja, varsinkin se, joka on vähillä tuloillaan tarkasti jo nyt syövä. Tuskinpä hänelle näitä veronpalautuksiakaan paljon tuli. Toivottavasti nyt edes kinkun ja laatikon verran.
Kaupassa on nyt verrattain edullista lihaa, possua ja nautaa. Syksyn teurastushintoja, kai. Ja kinkun oston odotustunnelmissa hinnat ovat laskeneet. Naudan sisäfileestä näemmä verotetaan lehtimainoksen mukaan 30 euroa kilolta, mutta hyvä kokki tekee halvemmastakin (alle 7 euroa kilo) maittavaa.
Kinkkua saa luulla alle neljän euron kilo, luuttomana menee vitoseen. Pakastimeen voi panna toisen ja kolmannenkin kinkun jos luulee kestävänsä yksipuolista ruokavaliota eikä kihti uhkaa.
Sanon silti, että on hullua olla syömättä lihaa juuri nyt.
Kun polttonesteiden hinnat ovat laskeneet monta kymmentä prosenttia, niin mihin tämä maataloustuotteiden jatkuva hinnan nosto nyt perustuikaan. Tuottajahinnoista en osaa puhua, vaan vain kuluttajan maksamista. Niissähän on tuottajahintaa, veroa, kauppaa ja varmaan jotain kierrätysmaksuakin...
Mutta polttonesteiden ja sen myötä tuotantokustannuksien nousulla tätä tänä vuonna tapahtunutta hinnan äkillistä nousua perusteltiin kovasti paljon. Olisi kiva, jos joku olisi tehnyt ruumiinavauksen tällekin asialle juuri nyt, polttonesteiden hinnan laskun jälkeen.
Katsoin lehdestä raaka-ainepörssin kuulumisia. Kaikki laskussa paitsi kaakao (45 % nousua vuodessa) ja sokeri juuri ja juuri plussalla. Mikä näitä nostaa? Joulusuklaan teko?
Itse asiassa en oikein jaksa uskoa näihin puheisiin ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Miksi ne nousisivat enemmän kuin mikään muukaan, kun kenenkään etu ei ole tehdä maanviljelijöistä rahassa (ja rahasta) kieriviä juppeja. EU tappoi talonpojan, mutta nykyisten maatalousyrittäjien määrä alkaa olla kohdallaan. Tilakokojen kasvaessa ja yrityshenkisyyden vallatessa sijaa siellä on halua vaurastua luomulla tai ilman.
Skeptisyyteni takana on takaraivossa kolkkaava ajatus siitä, että näillä tämän vuotisilla järkkysuurilla hinnankorotuksilla syötiin etukäteen olemattomaksi vaikutuksiltaan jäävä alv-alennus. Ruoan arvonlisävero alenee ensi vuoden lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Vaikka monet demarit tätä näyttävät vastustavan, minä en, jos sillä pienituloinen perhe saa sen viisikymppiä kuussa. Ja minä ja muut hyvin (ja kalliisti) syövät ehkä vajaan satasen.
"Ruoan hinta nousee" on mantra, jota toistetaan, kunnes riittävän iso osa meistä sen uskoo. Minä uskon enemmänkin siihen, että hallituspuolue Suomen keskusta on onnistunut maatalouspolitiikassaan, jonka rahoittamiseksi tämä mantra on välttämätön. Se sopii myös yrittäjähenkisten maanviljelijöiden pirtaan. Vasemmistolle se kelpaa verotulojen kasvun vuoksi. Vihreät ajattelevat, että luomun ja tavallisen ruoan välinen hintaero pienenee. Saisi pienetäkin, ei vähiten siksi, että itse tuotteissa ei taida paljon eroa olla.
Ainoa joka ruoan hinnan noususta kärsii on kuluttaja, varsinkin se, joka on vähillä tuloillaan tarkasti jo nyt syövä. Tuskinpä hänelle näitä veronpalautuksiakaan paljon tuli. Toivottavasti nyt edes kinkun ja laatikon verran.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 46: RYTI
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 46: RYTI Orionissa keskiviikkona 3.12.2008
I dokumentärens kärna 46: Ryti
Risto Ryti
Suomi 1956. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta, Harry Lewing. Käsikirjoitus: Lauri A. Puntila, Olavi Puusaari. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Väinö Kolhonen, Unto Kumpulainen, Matti Oksa. Selostus: Olavi Puusaari. Ääni: Ensio Lumes. Filmitarkastus: 15.11.1956 – VET 6630 – Va 4 – 35 mm / 285 m. 10 min
Puolustusvoimain katsaus 4: Etenemisvaihe Itä-Karjalaan
Suomi 1941. Tuotantoyhtiö: Puolustusvomatl Levittäjä: Valtion Tiedotuslaitosl Suunnittelu: Hannu Leminen, Orvo Saarikivi, Valentin Vaala. Selostus: Topo Leistelä, Turo Kartto. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Heikki Aho, Felix Forsman, Eino Heino, Kalevi Lavola, Åke Leppä, Risto Orko, Kalle Peronkoski, Uno Pihlström, Sulo Tammilehto, Teuvo Tulio, Esko Töyri. Filmitarkastus: 1.9.1941 – VET 1594 –Va 1- 35 mm / 400 m. 16 min. Esitysformaatti: SP betacam.
Ryti -kooste
KAVA 2008. Otteet: Eduskuntatalon rakennusvaiheet 1927-1931, Englannin viikko 1933, Kaukopää 1936, Kuvia Koti- ja sotarintamalta 1940, Kaatuneiden muistolle suurtorilla 1940, Maaottelu Suomi-Ruotsi-Saksa 1940, Kevät iskee silmää 1941, Kaikki yhdessä eteenpäin 1941, Presidentti Rytin puhe 26.6.1941, Hennalan sotilassairaala PLV 1941, Ryti Viipurissa PLV 1941, Ryti Mäkiluodossa PLV 1941, Nyrkkeily Suomi-Saksa 1941, Jalkapallo Suomi-Saksa PLV 1941, Sotataiteen näyttely UFA 1941, Mannerheim 75 vuotta UFA 1942, Kansalaiskeräys 1942, Asevelikylän vihkijäiset – Finlandia-Katsaus 1943, Sankarivainajien päivä PLV 1943, Maasotakorkeakoulun päättäjäiset PLV 1943, Naantali 500 vuotta 1943, Suomalaisia kuvanveistäjiä 1944, Sotasyyllisyysoikeudenkäynti – Finlandia-Katsaus 1945, Olympia-Katsaus 1952, Ryti vuonna 1955, Risto Rytin viimeinen matka 1956. Esitysformaatti: SP betacam. 75 min.
Henkilöhistorialliset kuvat politiikan päättäjistä ovat meillä harvassa. Uutisfilmejä valtiovierailuista, katselmuksista toreilla ja linnan edustalla on tietysti tehty läpi itsenäisyyden ajan. Mutta vasta vuosi 1957 nosti valkokankaalle siihen asti maata luotsanneiden päämiesten retron. Tuona vuonna kokosi Suomi-Filmi arkistonsa kerrostumista Itsenäisen Suomen presidentit. Harry Lewingin toteuttama sarja on edelleen historiallinen perussilmäys päämiehiimme ja terävimpään poliittiseen eliittiin.
Nimikkofilmin sai myös tasavallan 5. presidentti Risto Ryti (1889 – 1956). Käsikirjoittaja sekä hautajaismenoille että elokuvalle oli Rytin sihteeri ja sotavuosien tiedotuksen johdossa ollut Lauri Adolf Puntila. Puntilan puhe siunaustilaisuudessa oli avaus sotasyyllisen Rytin valtiomieskunnian palauttamiseksi. Elokuvakameran taltiointeihin tartuttiin heti surukukkien kuihduttua. Puntila näki niissä puhetta väkevämmän välineen hyvittää presidenttiä, joka oli kantanut kahdesta sodasta raskaimman mahdollisen vastuun.
Ennen sotia hipaisi elokuvakameran silmä nuorta Rytiä vain välähdyksin. Ensimmäinen varma kontakti osui vuoteen 1927, kun eduskuntatalon peruskiveä muurattiin. Presidentti Lauri Relander, vaskiuurnaa laskeva kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Wäinö Wuolijoki sekä puhemies Paavo Virkkunen ovat Eduskuntatalon vihkijäiset -filmin tähdet. Kamera kiertää edelleen ja rekisteröi pääministeri Väinö Tannerin. Kun juhlaväki päättää tilaisuuden Maamme-lauluun, erotamme edistyspuolueesta valtionpankin johtoon ponnahtaneen Risto Rytin kasvot.
Siirrymme vuoteen 1936. Tuolloin dokumenttikuvauksen erikoisyhtiö Aho & Soldan filmasi Lappeenrannassa Enso-Gutzeitin selluloosatehtaan rakentamista. Filmi nousi huippuunsa, kun uuteen pääkonttoriin astelivat arvovieraat Cajander, Tanner, Kallio sekä valtion rahavirtojen vartija Ryti vilkkaasti elehtien.
Ryti oli anglofiili, joka sitoi Suomen valuutan tiukasti puntaan kunnes laman notkossa Lapuanliike iski. Mutta vuonna 1933 hän oli nostanut maan uuteen nousuun. Sinä vuonna tekivät Heikki Aho ja Björn Soldan juhlahumuisen kuvan Englannin viikko. Säkkipilli soi Helsingissä suomalais-englantilaisten suhteiden hyväksi. Kamera taltioi karkeloiden keskeltä Pehr Evind Svinhufvudin tuhdin hahmon. Hänen kintereillään laskeutuivat Englannin lähetystön portaita juhlatoimikunnan nimimiehet Erik von Frenckell ja seuraavana vuonna aateliseksi leivottu "Sir" Risto Ryti.
Sodan leimahdettua ehti poliittinen johto kiinnittyä vain muutamiin Suomi-Filmin uutiskuviin. Kuvia koti- ja sotarintamilta esitteli maan kohtaloita pohtivan hallituksen tammikuussa 1940. Istuntoa johti studiolamppujen hehkussa Kyösti Kallio vierellään talvisodan pääministeri Ryti.
Kallion väistyttyä käynnistyi jatkosodan presidentti Rytin ja ylipäällikkö Mannerheimin uutisaika. Sitä kamerat jo ennakoivat elokuvassa Kaatuneiden muistolle suurtorilla. Keväällä 1940 tallentuivat Ryti ja Mannerheim suruntäyteisen filmin päätöskuviin. Puolustusvoimain katsaus 4 oli lopullinen sinetti kumppanuudelle. Siinä Ryti vieraili päämajakaupunki Mikkelissä syksyllä 1941. Armeija oli ylittänyt Moskovan rauhan rajan ja vyöryi kolmella kannaksella kohti itää.
Sotakumppanuus merkitsi, että sodan tavoitteet olivat samat molemmille, mutta sotatoimia johti sodan ylipäällikkö Mannerheim, sodan politiikkaa jatkosodan presidentti Ryti. Erikoituminen näkyi myös uutisfilmin rintamalla, sillä Ryti näyttäytyi päämajan reviirillä vain Marskin syntymäpäivillä. Kesään 1942 sattui kansainvälisen luokan tempaus, kun Suur-Saksan johtaja saapui Suomen Marsalkaksi nimitetyn ylipäällikkömme 75-vuotispäiville. Etikettiin kuului, että Ryti otti hänet valtion johtajana Immolan lentokentällä vastaan. Tapahtuman medioi koko kansakunnalle Puolustusvoimain katsaus 49.
Ulkopolitiikan päättäjä Ryti oli julistanut jatkosodan alkaneeksi radiosta ja muutama päivä myöhemmin Valtion Tiedotuslaitoksen filmiltä Presidentti Rytin puhe 26.6.1941. Filmitähtenä sotatoimialueilla esiintyi puolestaan Mannerheim. Vain ylipäällikkö ja hänen kenraalinsa näyttäytyivät valkokankaalta rintamavierailujensa yhteydessä. Tosin Ryti ja Mannerheimin vallatussa Viipurissa kuvattiin, mutta vain "sotahistoriaksi tuleville polville". Kun Ryti vihki rannikkovartioston pääkallonpaikalla merisodan muistomerkin, filmasivat taas kamerat mutta vain arkistoon lyhdyt sammuksissa.
Presidentin usko kohtaloon ja eettiset pohdinnat tekivät hänestä surusaattojen kärkihahmon. Sotavuosina Rytin sosiaalinen omatunto lähes tuotteistettiin. Presidentin "humanitas" oli kansakuntaa yhdistävä voima, jolla Rytin sihteeri L.A. Puntila operoi. Vuonna 1942 Puntilan ja Topo Leistelä visioivat Kansalaiskeräys -tietoiskunsa suurperheiden auttamiseksi. Keräyksen ikoni oli tietysti Ryti, joka samalla valjastettiin väestönlisäyksen veturiksi. Mutta kaikkea ei silti edes yhteisen edun nimissä esitelty, eikä siis Eino Itäsen järkkyjä kuvia elokuvassa Ryti vieraana Hennalan sotilassairaalassa.
Rytin sotavuosien imagoon kuului korkeakulttuuria vain vähän, penkkiurheilua sitä enemmän, mikäli urheiluun yhdistyivät ulkovaltasuhteet. Viaton alku oli keväällä 1941 koko kansaa aktivoinut kävelymaaottelu Suomi-Ruotsi. Siihen osallistui myös Ryti, joka itse johti hallituksensa ryhtikävelyä kiiltonahkakengissä ja liituraidassa. Kevät iskee silmää oli kävelijöitä seuranneen filmin nimi. Mutta jo sitä ennen räpsähtelivät kameran silmäniskut aina yhdessä penkkiurheileville ulkoministeri Jukka Rangellille ja hänen presidentilleen.
Vuoden 1940 Maaottelu Suomi-Ruotsi-Saksa esitteli välähdyksin stadionin aitiota, missä Saksan lähettiläs Wipert von Blücher, Rangell, Ryti ja Mannerheim jännäsivät. Syksyllä 1941 Mannerheim poistui lehteriltä Mikkelin päämajaan. Blücher, Rangell ja Ryti jatkoivat "Heil"-tervehdysten tahdittamaa diplomatiaa jalkapallomaaottelun merkeissä. Ryti kumppaneineen vieraili myös Messuhallin nyrkkeilyillassa. Tiiviit tunnelmat sieltä säilöi Eino Itäsen filmi Nyrkkeilymaaottelu Saksa-Suomi.
Syksyn 1941 kulttuurisuhteet kruunasi kuitenkin Suur-Saksan levittämä uutiskatsaus Auslandstonwochenschau 664. Se aloitti aiheensa Ateneumin Saksalais-suomalaisen sotataiteen näyttelyllä. Rytin johdolla ilmestyi avajaisiin koko hallitus. Korkean kulttuurin aluetta sipaisi myöhemmin silinteripäisen Rytin kiiltonahkaiset askeleet ruotsinvallan muistojen kehtoon. Naantali 500 vuotta kertoi vuonna 1943 tämän kulttuurijuhlan vaiheet. Filmi päättyi selostajan runolliseen optimismiin: "Ja Naantalin taivaalla paistoi läpi yön riemullinen aurinko". Sitten Ribbentrop-sopimuksen juoninut presidentti väistyi Suomen Pankkiin. Vähän sitä ennen hioi edellisen presidentin poika Kalervo Kallio kiveen Rytin piirteet lyhytfilmissä Suomalaisia kuvanveistäjiä.
Onnen auringon laskiessa suuntautuivat kameran silmät Säätytalon pimentyville rappusille sotasyyllisyysistunnon viimeisenä päivänä 21. helmikuuta 1945. Elokuvaaja Unto Kumpulainen ehti ikuistaa sekamelskan keskeltä Rytin askelluksen tuomiotaan kuulemaan. Finlandia-katsaus 77 on rankkaa historiaa. Se jätti jäähyväiset presidentille, joka poistui virkavallan saattelemana 10 vuoden kuritushuonevankeuteen.
Armahdettu Ryti näyttäytyi julkisuudelle Helsingin olympialaisvuonna 1952. Hän istui armahtajiensa Paasikiven ja Kekkosen kanssa stadionin katsomossa, kun Reino Tenkasen kamera tavoitti välähdyksenomaisesti kohteensa urheilujuhlan avajaisissa. Vuoden 1955 amatöörikuva jäi viimeiseksi sairauden haurastamasta Risto Rytistä. Vaikuttavan hautajaisfilmin Risto Rytin viimeinen matka valmisti Olle Åkerblomin pienyhtiö elokuvateollisuuden ulkopuolelta.
– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videototeutus Jarmo Nyman. Helsinki 3.12.2008
I dokumentärens kärna 46: Ryti
Risto Ryti
Suomi 1956. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta, Harry Lewing. Käsikirjoitus: Lauri A. Puntila, Olavi Puusaari. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Väinö Kolhonen, Unto Kumpulainen, Matti Oksa. Selostus: Olavi Puusaari. Ääni: Ensio Lumes. Filmitarkastus: 15.11.1956 – VET 6630 – Va 4 – 35 mm / 285 m. 10 min
Puolustusvoimain katsaus 4: Etenemisvaihe Itä-Karjalaan
Suomi 1941. Tuotantoyhtiö: Puolustusvomatl Levittäjä: Valtion Tiedotuslaitosl Suunnittelu: Hannu Leminen, Orvo Saarikivi, Valentin Vaala. Selostus: Topo Leistelä, Turo Kartto. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Heikki Aho, Felix Forsman, Eino Heino, Kalevi Lavola, Åke Leppä, Risto Orko, Kalle Peronkoski, Uno Pihlström, Sulo Tammilehto, Teuvo Tulio, Esko Töyri. Filmitarkastus: 1.9.1941 – VET 1594 –Va 1- 35 mm / 400 m. 16 min. Esitysformaatti: SP betacam.
Ryti -kooste
KAVA 2008. Otteet: Eduskuntatalon rakennusvaiheet 1927-1931, Englannin viikko 1933, Kaukopää 1936, Kuvia Koti- ja sotarintamalta 1940, Kaatuneiden muistolle suurtorilla 1940, Maaottelu Suomi-Ruotsi-Saksa 1940, Kevät iskee silmää 1941, Kaikki yhdessä eteenpäin 1941, Presidentti Rytin puhe 26.6.1941, Hennalan sotilassairaala PLV 1941, Ryti Viipurissa PLV 1941, Ryti Mäkiluodossa PLV 1941, Nyrkkeily Suomi-Saksa 1941, Jalkapallo Suomi-Saksa PLV 1941, Sotataiteen näyttely UFA 1941, Mannerheim 75 vuotta UFA 1942, Kansalaiskeräys 1942, Asevelikylän vihkijäiset – Finlandia-Katsaus 1943, Sankarivainajien päivä PLV 1943, Maasotakorkeakoulun päättäjäiset PLV 1943, Naantali 500 vuotta 1943, Suomalaisia kuvanveistäjiä 1944, Sotasyyllisyysoikeudenkäynti – Finlandia-Katsaus 1945, Olympia-Katsaus 1952, Ryti vuonna 1955, Risto Rytin viimeinen matka 1956. Esitysformaatti: SP betacam. 75 min.
Henkilöhistorialliset kuvat politiikan päättäjistä ovat meillä harvassa. Uutisfilmejä valtiovierailuista, katselmuksista toreilla ja linnan edustalla on tietysti tehty läpi itsenäisyyden ajan. Mutta vasta vuosi 1957 nosti valkokankaalle siihen asti maata luotsanneiden päämiesten retron. Tuona vuonna kokosi Suomi-Filmi arkistonsa kerrostumista Itsenäisen Suomen presidentit. Harry Lewingin toteuttama sarja on edelleen historiallinen perussilmäys päämiehiimme ja terävimpään poliittiseen eliittiin.
Nimikkofilmin sai myös tasavallan 5. presidentti Risto Ryti (1889 – 1956). Käsikirjoittaja sekä hautajaismenoille että elokuvalle oli Rytin sihteeri ja sotavuosien tiedotuksen johdossa ollut Lauri Adolf Puntila. Puntilan puhe siunaustilaisuudessa oli avaus sotasyyllisen Rytin valtiomieskunnian palauttamiseksi. Elokuvakameran taltiointeihin tartuttiin heti surukukkien kuihduttua. Puntila näki niissä puhetta väkevämmän välineen hyvittää presidenttiä, joka oli kantanut kahdesta sodasta raskaimman mahdollisen vastuun.
Ennen sotia hipaisi elokuvakameran silmä nuorta Rytiä vain välähdyksin. Ensimmäinen varma kontakti osui vuoteen 1927, kun eduskuntatalon peruskiveä muurattiin. Presidentti Lauri Relander, vaskiuurnaa laskeva kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Wäinö Wuolijoki sekä puhemies Paavo Virkkunen ovat Eduskuntatalon vihkijäiset -filmin tähdet. Kamera kiertää edelleen ja rekisteröi pääministeri Väinö Tannerin. Kun juhlaväki päättää tilaisuuden Maamme-lauluun, erotamme edistyspuolueesta valtionpankin johtoon ponnahtaneen Risto Rytin kasvot.
Siirrymme vuoteen 1936. Tuolloin dokumenttikuvauksen erikoisyhtiö Aho & Soldan filmasi Lappeenrannassa Enso-Gutzeitin selluloosatehtaan rakentamista. Filmi nousi huippuunsa, kun uuteen pääkonttoriin astelivat arvovieraat Cajander, Tanner, Kallio sekä valtion rahavirtojen vartija Ryti vilkkaasti elehtien.
Ryti oli anglofiili, joka sitoi Suomen valuutan tiukasti puntaan kunnes laman notkossa Lapuanliike iski. Mutta vuonna 1933 hän oli nostanut maan uuteen nousuun. Sinä vuonna tekivät Heikki Aho ja Björn Soldan juhlahumuisen kuvan Englannin viikko. Säkkipilli soi Helsingissä suomalais-englantilaisten suhteiden hyväksi. Kamera taltioi karkeloiden keskeltä Pehr Evind Svinhufvudin tuhdin hahmon. Hänen kintereillään laskeutuivat Englannin lähetystön portaita juhlatoimikunnan nimimiehet Erik von Frenckell ja seuraavana vuonna aateliseksi leivottu "Sir" Risto Ryti.
Sodan leimahdettua ehti poliittinen johto kiinnittyä vain muutamiin Suomi-Filmin uutiskuviin. Kuvia koti- ja sotarintamilta esitteli maan kohtaloita pohtivan hallituksen tammikuussa 1940. Istuntoa johti studiolamppujen hehkussa Kyösti Kallio vierellään talvisodan pääministeri Ryti.
Kallion väistyttyä käynnistyi jatkosodan presidentti Rytin ja ylipäällikkö Mannerheimin uutisaika. Sitä kamerat jo ennakoivat elokuvassa Kaatuneiden muistolle suurtorilla. Keväällä 1940 tallentuivat Ryti ja Mannerheim suruntäyteisen filmin päätöskuviin. Puolustusvoimain katsaus 4 oli lopullinen sinetti kumppanuudelle. Siinä Ryti vieraili päämajakaupunki Mikkelissä syksyllä 1941. Armeija oli ylittänyt Moskovan rauhan rajan ja vyöryi kolmella kannaksella kohti itää.
Sotakumppanuus merkitsi, että sodan tavoitteet olivat samat molemmille, mutta sotatoimia johti sodan ylipäällikkö Mannerheim, sodan politiikkaa jatkosodan presidentti Ryti. Erikoituminen näkyi myös uutisfilmin rintamalla, sillä Ryti näyttäytyi päämajan reviirillä vain Marskin syntymäpäivillä. Kesään 1942 sattui kansainvälisen luokan tempaus, kun Suur-Saksan johtaja saapui Suomen Marsalkaksi nimitetyn ylipäällikkömme 75-vuotispäiville. Etikettiin kuului, että Ryti otti hänet valtion johtajana Immolan lentokentällä vastaan. Tapahtuman medioi koko kansakunnalle Puolustusvoimain katsaus 49.
Ulkopolitiikan päättäjä Ryti oli julistanut jatkosodan alkaneeksi radiosta ja muutama päivä myöhemmin Valtion Tiedotuslaitoksen filmiltä Presidentti Rytin puhe 26.6.1941. Filmitähtenä sotatoimialueilla esiintyi puolestaan Mannerheim. Vain ylipäällikkö ja hänen kenraalinsa näyttäytyivät valkokankaalta rintamavierailujensa yhteydessä. Tosin Ryti ja Mannerheimin vallatussa Viipurissa kuvattiin, mutta vain "sotahistoriaksi tuleville polville". Kun Ryti vihki rannikkovartioston pääkallonpaikalla merisodan muistomerkin, filmasivat taas kamerat mutta vain arkistoon lyhdyt sammuksissa.
Presidentin usko kohtaloon ja eettiset pohdinnat tekivät hänestä surusaattojen kärkihahmon. Sotavuosina Rytin sosiaalinen omatunto lähes tuotteistettiin. Presidentin "humanitas" oli kansakuntaa yhdistävä voima, jolla Rytin sihteeri L.A. Puntila operoi. Vuonna 1942 Puntilan ja Topo Leistelä visioivat Kansalaiskeräys -tietoiskunsa suurperheiden auttamiseksi. Keräyksen ikoni oli tietysti Ryti, joka samalla valjastettiin väestönlisäyksen veturiksi. Mutta kaikkea ei silti edes yhteisen edun nimissä esitelty, eikä siis Eino Itäsen järkkyjä kuvia elokuvassa Ryti vieraana Hennalan sotilassairaalassa.
Rytin sotavuosien imagoon kuului korkeakulttuuria vain vähän, penkkiurheilua sitä enemmän, mikäli urheiluun yhdistyivät ulkovaltasuhteet. Viaton alku oli keväällä 1941 koko kansaa aktivoinut kävelymaaottelu Suomi-Ruotsi. Siihen osallistui myös Ryti, joka itse johti hallituksensa ryhtikävelyä kiiltonahkakengissä ja liituraidassa. Kevät iskee silmää oli kävelijöitä seuranneen filmin nimi. Mutta jo sitä ennen räpsähtelivät kameran silmäniskut aina yhdessä penkkiurheileville ulkoministeri Jukka Rangellille ja hänen presidentilleen.
Vuoden 1940 Maaottelu Suomi-Ruotsi-Saksa esitteli välähdyksin stadionin aitiota, missä Saksan lähettiläs Wipert von Blücher, Rangell, Ryti ja Mannerheim jännäsivät. Syksyllä 1941 Mannerheim poistui lehteriltä Mikkelin päämajaan. Blücher, Rangell ja Ryti jatkoivat "Heil"-tervehdysten tahdittamaa diplomatiaa jalkapallomaaottelun merkeissä. Ryti kumppaneineen vieraili myös Messuhallin nyrkkeilyillassa. Tiiviit tunnelmat sieltä säilöi Eino Itäsen filmi Nyrkkeilymaaottelu Saksa-Suomi.
Syksyn 1941 kulttuurisuhteet kruunasi kuitenkin Suur-Saksan levittämä uutiskatsaus Auslandstonwochenschau 664. Se aloitti aiheensa Ateneumin Saksalais-suomalaisen sotataiteen näyttelyllä. Rytin johdolla ilmestyi avajaisiin koko hallitus. Korkean kulttuurin aluetta sipaisi myöhemmin silinteripäisen Rytin kiiltonahkaiset askeleet ruotsinvallan muistojen kehtoon. Naantali 500 vuotta kertoi vuonna 1943 tämän kulttuurijuhlan vaiheet. Filmi päättyi selostajan runolliseen optimismiin: "Ja Naantalin taivaalla paistoi läpi yön riemullinen aurinko". Sitten Ribbentrop-sopimuksen juoninut presidentti väistyi Suomen Pankkiin. Vähän sitä ennen hioi edellisen presidentin poika Kalervo Kallio kiveen Rytin piirteet lyhytfilmissä Suomalaisia kuvanveistäjiä.
Onnen auringon laskiessa suuntautuivat kameran silmät Säätytalon pimentyville rappusille sotasyyllisyysistunnon viimeisenä päivänä 21. helmikuuta 1945. Elokuvaaja Unto Kumpulainen ehti ikuistaa sekamelskan keskeltä Rytin askelluksen tuomiotaan kuulemaan. Finlandia-katsaus 77 on rankkaa historiaa. Se jätti jäähyväiset presidentille, joka poistui virkavallan saattelemana 10 vuoden kuritushuonevankeuteen.
Armahdettu Ryti näyttäytyi julkisuudelle Helsingin olympialaisvuonna 1952. Hän istui armahtajiensa Paasikiven ja Kekkosen kanssa stadionin katsomossa, kun Reino Tenkasen kamera tavoitti välähdyksenomaisesti kohteensa urheilujuhlan avajaisissa. Vuoden 1955 amatöörikuva jäi viimeiseksi sairauden haurastamasta Risto Rytistä. Vaikuttavan hautajaisfilmin Risto Rytin viimeinen matka valmisti Olle Åkerblomin pienyhtiö elokuvateollisuuden ulkopuolelta.
– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videototeutus Jarmo Nyman. Helsinki 3.12.2008
Puhe Orionissa 19.11.2008: HYY 140 vuotta.
Huomenna 3.2. klo 16.45 Orionissa Dokumentin ytimessä 46: Risto Ryti, mutta tässä kahden viikon takainen avauspuhe HYY-filmeihin.
Ylioppilailla on Suomessa ollut kansainvälisestikin vertaillen huomattava yhteiskunnallinen asema. Heidän panoksensa Suomen kulttuuriseen ja poliittiseen elämään on suuri ja, kuten tiedämme, ylioppilasjärjestöillä on ollut maassa suuri vaikutusvalta.
Ylioppilaiden korkea status suomalaisessa yhteiskunnassa juontaa juurensa 1800-luvun kansakuntaisuusajatteluun. Akateeminen nuoriso näki silloin itsensä isänmaan puolesta tehtävän työn etujoukkona. Yhteiskunnan muut aktiiviset voimat pitivät ylioppilaita suunnan näyttäjinä ja mielipiteenluojina. Tätä ilmaistiin usein puheella kansakunnan toivoista – latinaksi spes patriae.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta perustettiin jo vuonna 1868. Vuonna 1880 tapahtuneen virallistamisen jälkeen syntyivät ensimmäiset tieteelliset ja aatteelliset ylioppilasyhdistykset. Jo ennen tätä yliopistot ja niiden opiskelijat olivat kaikkialla toimijoita, joita seurattiin tarkoin siksi, että akateemisen nuorison aktiivisuutta pidettiin poliittisista syistä joko hyvänä tai pahana.
Joukkona esiintyneiden ylioppilaiden ääni kuului kauas. Yliopistoihin liittyi varsin paljon levottomuuksia, ja autonomisessa Suomessakin ylioppilaiden ja professoreiden kannanotot saivat tarkan huomion – puhuttelut, erottamiset, karkoitukset ja jopa oppituolien ja osakuntien lakkauttamiset olivat mahdollisia 1800-luvun jälkipuoliskolla. Mielenilmausten määrä kasvoi vuosisadan loppua kohden. Elokuvan saapuessa 1900-luvun alussa ylioppilaat olivat aktiivisia esimerkiksi suurlakossa 1905, sukunimien suomentamisprojektissa 1906, kielitaistelussa ja jääkäriliikkeen käynnistämisessä.
Elokuvan tarjoamassa valossa tämä ylioppilasnuorison tosiasiallinen kapinallisuus ei saa sijaa ennen 1930-lukua. Tänään nähtävät kuvat valtiollisista hautajaisista ja välähdykset presidentillisistä tilaisuuksista 1910-luvulta 1950-luvulle kertovat ylioppilaiden ja kansankunnan välisestä liitosta, jonka rituaalinomainen traditio lähes muuttumattomana varmentaa kerta toisensa jälkeen. Ylioppilaslakein ja nauhoin koristeltu nuoriso kehystää juhlatilauksia ja reunustaa saattoja sekä paraateja. Kulkueen muoto on ominainen myös ylioppilasnuorison julkisissa esiintymisissä.
Leo Mechelinin hautajaiskulkue 1914 on tietysti paitsi kansakunnan merkkitapahtuma, myös osoitus aktiivisesta poliittisesta toiminnasta. Samaan viittaavat kuvat vuoden valkoisen voittoisan armeijan paraatista toukokuussa 1918, jonka yhteydessä ylioppilaat tervehtivät Mannerheimia. Ylioppilaiden asema suurmieskultin kehyksenä on vakaa, kuten näytteemme vuoden 1926 Snellmaninpäivän juhlallisuuksista osoittaa.
Kansakuntaisuuden ja suurmieskultin rinnalla elokuvat luovat käsitystä opiskelijoista rennon ilmapiirin luojana Vapun kaltaisten ylioppilasjuhlien yhteydessä. Tänään emme näe opiskelijoiden oman elokuvatoiminnan varhaisimpia muotoja, sillä ne ovat polyteekkareiden aikaansaannoksia. Ensimmäinen laaja esitys opiskelijatoiminnasta on vuoden 1924 Polyteekkarifilmi, joka on keskeiseltä osaltaan kuvaus mainostempauksesta. Sekin sai paraatin muodon.
Vasta 1930-luvulla vakiintunut uutuus, uutisfilmi, tuo ylioppilasnuorison kansakunnan suurista linjoista päivänpoliittisten tapahtumien keskiöön. Välähdyksemme Suomi-Filmin uutiskuvista vuodelta 1935 kertoo – elokuvyhtiöiden oman linjauksen mukaisesti - aitosuomalaisesta politikoinnista, johon oikeistoon samastuva ylioppilasnuoriso laajasti otti osaa. Taloudellinen aktivismi ja kansakunnan etujoukoksi määrittäytyminen tapahtui sekin isänmaallisessa hengessä, kuten vuoden Turo Karton vuonna 1939 filmaama keräysfilmi Akateeminen romukasa osoittaa.
Sotien jälkeisinä vuosina ylioppilaan kuva dokumentti- ja uutiselokuvassa ei juuri muuttunut, minkä Kalevalan 100-vuotisjuhlan uutiskatsausväläyksemme selkeästi todistaa. Tradition ja rituaalin muodon sanelema tehtävä lankesi ylioppilaille ja heidän edustajilleen varsin usein filmatuissa kansallisissa juhlanäytelmissä sodan jälkeenkin. Samalla ne antoivat muotoa opiskelijoiden joukkoesiintymisille.
Yksilötasolla opiskelijat esiintyvät modernin näkemyksen mukaisesti sekä asunto-ongelmaisina että asunto-ongelman ratkaisijana: opiskelija-asuminen oli keskeinen valkokankaille saatettu sosiaalinen kysymys. Tämä näkyy vuonna 1947 valmistuneessa Holger Harrivirran elokuvassa On elo ylioppilaan…, kuvassa, joka sittemmin muodostuu paljon toistuvaksi kliseeksi.
Yleisellä taloudellisella tasolla ylioppilaiden konsensushenkisyys valtakunnan päättäjien kanssa on suorastaan hämmentävää Finlandia-katsauksessa vuodelta 1959: ylioppilaat keräävät rahaa, jonka he perinteisen katumarssin jälkeen luovuttavat Suomen Pankille taloudelliseen valistustyöhön.
1960-luku tuo ylioppilaan kuvaan muutoksen. Esimerkkimme ylioppilaiden Kongo-viikosta kertoo maailmankatsomuksen laajentumisesta, kansainvälisyyden avartumisesta lähialueen ulkopuolelle tavalla, jota voi hyvin pitää globaalina. Ylioppilaskunnan kansainvälistyminen tapahtui jo ennen radikalisoitumista, joka sekin näkyy 1960-luvun alkupuolelta lähtien: ensin osana kulttuurityötä, minkä tänään nähtävä Työtä Ylioppilasteatterissa varmentaa, sitten kiinnittäytymisenä eurooppalaisen opiskelijakulttuurin ja sitä laajempiinkin radikaaleimpiin muotoihin.
1960-luvun loppupuolen pysyvin ilmiö liittynee kuitenkin nuorisokulttuurin ja jopa –muodin läpilyöntiin. Aatteellisuus, radikaalisuus, esikuvallisuus, ikonisuus ja vastoin elokuvan sanomaa sen kaupallinen hyödynnettävyys yhdistyvät Mikko Niskasen Lapualaismorsiamessa, josta näemme tänään vähän esitetyn "promorullan". Ääritapauksena ylioppilaiden maailman laitamilta esitämme välähdyksen Vanha ylioppilastalon Underground-yöstä vuodelta 1969.
1960-luvun monipuolinen liikehdintä kulminoitui vuonna 1968 Vanhan valtaukseen, josta autenttista filmimateriaalia on vain vähän. Esitämme tänään Ranskan opiskelijavallankumouksesta muotonsa napanneen lentolehtiselokuvan, valokuvin ja autenttisin ääniaineksin pohjustetun näkemyksen valtauksen tapahtumista.
1970-luvun vasemmistolaisesta opiskelijaradikalismista antaa hyvän kuvan joukko otteita Elokuvaosuuskunta Palokärjen elokuvasta 28. marraskuuta. Siinä konkretisoituu jo Vanhan valtausfilmin yhteydessä välähtävä liitto opiskelijoiden ja työväenluokan etujoukkojen kädenlyönnistä sosialistisin tunnuksin.
Ville Suhosen ylioppilaiden kulttuurihistoriaa ja sosiologista valottava filmi Ylioppilaselämää vuodelta 1990 osoittaa kuitenkin, ettei tämä kädenlyönti jättänyt pysyvää jälkeä suuriin linjoihin.
Rituaalit, traditiot, poliittinen ja yhteiskunnallinen aktivismi, kulttuurimyönteisyys ja arkea sekä juhlaa säväyttävät opiskelijaklisheet ovat 1900-luvun elokuvan tarjoama näkemys akateemisesta nuorisosta. Se ei muutu paljon siitä, mitä viime vuosisadan näytelmäelokuvat esittävät.
Näytelmäelokuvissa kuva maalta kaupunkiin tulevasta intomielisestä opiskelijasta jakautuu tosin kahdeksi. Ensimmäinen on asiallinen, päämäärätietoinen ja vaikeudet voittava opiskelija – hyvänä esimerkkinä Hella Wuolijoen luoma Juurakon Hulda, joka tosin keräsi laakerinsa Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa. Toinen on 1950-luvulta lähtien valkokankaalle heijastunut, ihanteensa menettänyt, päämäärättä harhaileva, helposti turhautuva ja jopa pettynyt ylioppilas: kuva, jonka me läsnäolijat tiedämme olevan perinpohjaisesti väärä.
Ylioppilailla on Suomessa ollut kansainvälisestikin vertaillen huomattava yhteiskunnallinen asema. Heidän panoksensa Suomen kulttuuriseen ja poliittiseen elämään on suuri ja, kuten tiedämme, ylioppilasjärjestöillä on ollut maassa suuri vaikutusvalta.
Ylioppilaiden korkea status suomalaisessa yhteiskunnassa juontaa juurensa 1800-luvun kansakuntaisuusajatteluun. Akateeminen nuoriso näki silloin itsensä isänmaan puolesta tehtävän työn etujoukkona. Yhteiskunnan muut aktiiviset voimat pitivät ylioppilaita suunnan näyttäjinä ja mielipiteenluojina. Tätä ilmaistiin usein puheella kansakunnan toivoista – latinaksi spes patriae.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta perustettiin jo vuonna 1868. Vuonna 1880 tapahtuneen virallistamisen jälkeen syntyivät ensimmäiset tieteelliset ja aatteelliset ylioppilasyhdistykset. Jo ennen tätä yliopistot ja niiden opiskelijat olivat kaikkialla toimijoita, joita seurattiin tarkoin siksi, että akateemisen nuorison aktiivisuutta pidettiin poliittisista syistä joko hyvänä tai pahana.
Joukkona esiintyneiden ylioppilaiden ääni kuului kauas. Yliopistoihin liittyi varsin paljon levottomuuksia, ja autonomisessa Suomessakin ylioppilaiden ja professoreiden kannanotot saivat tarkan huomion – puhuttelut, erottamiset, karkoitukset ja jopa oppituolien ja osakuntien lakkauttamiset olivat mahdollisia 1800-luvun jälkipuoliskolla. Mielenilmausten määrä kasvoi vuosisadan loppua kohden. Elokuvan saapuessa 1900-luvun alussa ylioppilaat olivat aktiivisia esimerkiksi suurlakossa 1905, sukunimien suomentamisprojektissa 1906, kielitaistelussa ja jääkäriliikkeen käynnistämisessä.
Elokuvan tarjoamassa valossa tämä ylioppilasnuorison tosiasiallinen kapinallisuus ei saa sijaa ennen 1930-lukua. Tänään nähtävät kuvat valtiollisista hautajaisista ja välähdykset presidentillisistä tilaisuuksista 1910-luvulta 1950-luvulle kertovat ylioppilaiden ja kansankunnan välisestä liitosta, jonka rituaalinomainen traditio lähes muuttumattomana varmentaa kerta toisensa jälkeen. Ylioppilaslakein ja nauhoin koristeltu nuoriso kehystää juhlatilauksia ja reunustaa saattoja sekä paraateja. Kulkueen muoto on ominainen myös ylioppilasnuorison julkisissa esiintymisissä.
Leo Mechelinin hautajaiskulkue 1914 on tietysti paitsi kansakunnan merkkitapahtuma, myös osoitus aktiivisesta poliittisesta toiminnasta. Samaan viittaavat kuvat vuoden valkoisen voittoisan armeijan paraatista toukokuussa 1918, jonka yhteydessä ylioppilaat tervehtivät Mannerheimia. Ylioppilaiden asema suurmieskultin kehyksenä on vakaa, kuten näytteemme vuoden 1926 Snellmaninpäivän juhlallisuuksista osoittaa.
Kansakuntaisuuden ja suurmieskultin rinnalla elokuvat luovat käsitystä opiskelijoista rennon ilmapiirin luojana Vapun kaltaisten ylioppilasjuhlien yhteydessä. Tänään emme näe opiskelijoiden oman elokuvatoiminnan varhaisimpia muotoja, sillä ne ovat polyteekkareiden aikaansaannoksia. Ensimmäinen laaja esitys opiskelijatoiminnasta on vuoden 1924 Polyteekkarifilmi, joka on keskeiseltä osaltaan kuvaus mainostempauksesta. Sekin sai paraatin muodon.
Vasta 1930-luvulla vakiintunut uutuus, uutisfilmi, tuo ylioppilasnuorison kansakunnan suurista linjoista päivänpoliittisten tapahtumien keskiöön. Välähdyksemme Suomi-Filmin uutiskuvista vuodelta 1935 kertoo – elokuvyhtiöiden oman linjauksen mukaisesti - aitosuomalaisesta politikoinnista, johon oikeistoon samastuva ylioppilasnuoriso laajasti otti osaa. Taloudellinen aktivismi ja kansakunnan etujoukoksi määrittäytyminen tapahtui sekin isänmaallisessa hengessä, kuten vuoden Turo Karton vuonna 1939 filmaama keräysfilmi Akateeminen romukasa osoittaa.
Sotien jälkeisinä vuosina ylioppilaan kuva dokumentti- ja uutiselokuvassa ei juuri muuttunut, minkä Kalevalan 100-vuotisjuhlan uutiskatsausväläyksemme selkeästi todistaa. Tradition ja rituaalin muodon sanelema tehtävä lankesi ylioppilaille ja heidän edustajilleen varsin usein filmatuissa kansallisissa juhlanäytelmissä sodan jälkeenkin. Samalla ne antoivat muotoa opiskelijoiden joukkoesiintymisille.
Yksilötasolla opiskelijat esiintyvät modernin näkemyksen mukaisesti sekä asunto-ongelmaisina että asunto-ongelman ratkaisijana: opiskelija-asuminen oli keskeinen valkokankaille saatettu sosiaalinen kysymys. Tämä näkyy vuonna 1947 valmistuneessa Holger Harrivirran elokuvassa On elo ylioppilaan…, kuvassa, joka sittemmin muodostuu paljon toistuvaksi kliseeksi.
Yleisellä taloudellisella tasolla ylioppilaiden konsensushenkisyys valtakunnan päättäjien kanssa on suorastaan hämmentävää Finlandia-katsauksessa vuodelta 1959: ylioppilaat keräävät rahaa, jonka he perinteisen katumarssin jälkeen luovuttavat Suomen Pankille taloudelliseen valistustyöhön.
1960-luku tuo ylioppilaan kuvaan muutoksen. Esimerkkimme ylioppilaiden Kongo-viikosta kertoo maailmankatsomuksen laajentumisesta, kansainvälisyyden avartumisesta lähialueen ulkopuolelle tavalla, jota voi hyvin pitää globaalina. Ylioppilaskunnan kansainvälistyminen tapahtui jo ennen radikalisoitumista, joka sekin näkyy 1960-luvun alkupuolelta lähtien: ensin osana kulttuurityötä, minkä tänään nähtävä Työtä Ylioppilasteatterissa varmentaa, sitten kiinnittäytymisenä eurooppalaisen opiskelijakulttuurin ja sitä laajempiinkin radikaaleimpiin muotoihin.
1960-luvun loppupuolen pysyvin ilmiö liittynee kuitenkin nuorisokulttuurin ja jopa –muodin läpilyöntiin. Aatteellisuus, radikaalisuus, esikuvallisuus, ikonisuus ja vastoin elokuvan sanomaa sen kaupallinen hyödynnettävyys yhdistyvät Mikko Niskasen Lapualaismorsiamessa, josta näemme tänään vähän esitetyn "promorullan". Ääritapauksena ylioppilaiden maailman laitamilta esitämme välähdyksen Vanha ylioppilastalon Underground-yöstä vuodelta 1969.
1960-luvun monipuolinen liikehdintä kulminoitui vuonna 1968 Vanhan valtaukseen, josta autenttista filmimateriaalia on vain vähän. Esitämme tänään Ranskan opiskelijavallankumouksesta muotonsa napanneen lentolehtiselokuvan, valokuvin ja autenttisin ääniaineksin pohjustetun näkemyksen valtauksen tapahtumista.
1970-luvun vasemmistolaisesta opiskelijaradikalismista antaa hyvän kuvan joukko otteita Elokuvaosuuskunta Palokärjen elokuvasta 28. marraskuuta. Siinä konkretisoituu jo Vanhan valtausfilmin yhteydessä välähtävä liitto opiskelijoiden ja työväenluokan etujoukkojen kädenlyönnistä sosialistisin tunnuksin.
Ville Suhosen ylioppilaiden kulttuurihistoriaa ja sosiologista valottava filmi Ylioppilaselämää vuodelta 1990 osoittaa kuitenkin, ettei tämä kädenlyönti jättänyt pysyvää jälkeä suuriin linjoihin.
Rituaalit, traditiot, poliittinen ja yhteiskunnallinen aktivismi, kulttuurimyönteisyys ja arkea sekä juhlaa säväyttävät opiskelijaklisheet ovat 1900-luvun elokuvan tarjoama näkemys akateemisesta nuorisosta. Se ei muutu paljon siitä, mitä viime vuosisadan näytelmäelokuvat esittävät.
Näytelmäelokuvissa kuva maalta kaupunkiin tulevasta intomielisestä opiskelijasta jakautuu tosin kahdeksi. Ensimmäinen on asiallinen, päämäärätietoinen ja vaikeudet voittava opiskelija – hyvänä esimerkkinä Hella Wuolijoen luoma Juurakon Hulda, joka tosin keräsi laakerinsa Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa. Toinen on 1950-luvulta lähtien valkokankaalle heijastunut, ihanteensa menettänyt, päämäärättä harhaileva, helposti turhautuva ja jopa pettynyt ylioppilas: kuva, jonka me läsnäolijat tiedämme olevan perinpohjaisesti väärä.
sunnuntai, marraskuuta 30, 2008
Pimeä koppi, valkokankaan varjot
Kello on yksi iltapäivällä ja ulkona on selvästi pimeää tai ainakin hyvin syvän harmaata.
Lähden iltapäiväksi pimeään koppiin, mutta onneksi siellä heijastetaan kuvia valkoiselle kankaalle.
Eilinen päivä elokuvineen ja illanviettoineen oli oikein mukava, vaikka viestit Venäjältä aina sitä eivät ole. Illalla kerrotut vitsit uusrikkaista ovat valitettavasti liian pitkiä toistettavaksi. Mutta ehkä te kerrotte niitä kommenteissa.
Eilisessä paneelikeskustelussa tuli esiin moniakin kiinnostavia asioita venäläisen dokumentin (ja fiktion) tilasta. Siihen liittyen: toivottavasti valitettavan vähälle huomiolle jäänyt Leninin testamentti tulee uusintana. Sarjahan on jo loppupuolellaan ja tämänpäiväinen uusintakin, jota olisi voinut mainostaa jos olisi ehtinyt, on jo mennyt.
Vielä ehtii Kultaiseen vuosisataan.
Lähden iltapäiväksi pimeään koppiin, mutta onneksi siellä heijastetaan kuvia valkoiselle kankaalle.
Eilinen päivä elokuvineen ja illanviettoineen oli oikein mukava, vaikka viestit Venäjältä aina sitä eivät ole. Illalla kerrotut vitsit uusrikkaista ovat valitettavasti liian pitkiä toistettavaksi. Mutta ehkä te kerrotte niitä kommenteissa.
Eilisessä paneelikeskustelussa tuli esiin moniakin kiinnostavia asioita venäläisen dokumentin (ja fiktion) tilasta. Siihen liittyen: toivottavasti valitettavan vähälle huomiolle jäänyt Leninin testamentti tulee uusintana. Sarjahan on jo loppupuolellaan ja tämänpäiväinen uusintakin, jota olisi voinut mainostaa jos olisi ehtinyt, on jo mennyt.
Vielä ehtii Kultaiseen vuosisataan.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Kultainen vuosisata viikonloppuna
Dokumenttikilta järjestää viikonloppuna tapahtuman Kultainen vuosisata. Sinne!
Lainaan esittelyä: "Dokumenttikilta ry. järjestää Helsingissä, kulttuurikompleksi Andorrassa 29.—30. marraskuuta 2008 harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Elokuvat edustavat niin tiukan sensuurin kuin myöhemmän suojasään ja pysähtyneisyyden aikakautta, kuin myös Putinin elvyttämän sensuurin aikaa. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa."
10.00 – 17.00 Elokuvaesitykset Andorrassa (Kino-sali)
17.15 – 18.45 Seminaari: ” Elokuvapropaganda ennen ja nyt” (Kino-sali)
"Keskustelijoina seminaarissa ovat ohjaaja Vladimir Gertshikov, Venäjän Dokumenttikillan puheenjohtaja (elokuva Reaktio 30.11.) ohjaaja Aleksei Hanjutin, (elokuva DMB-91 30.11.) ohjaaja Marina Razbezhkina, tuottaja Grigori Libergal, elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta sekä elokuvatutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta (KAVA)."
Lainaan esittelyä: "Dokumenttikilta ry. järjestää Helsingissä, kulttuurikompleksi Andorrassa 29.—30. marraskuuta 2008 harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Elokuvat edustavat niin tiukan sensuurin kuin myöhemmän suojasään ja pysähtyneisyyden aikakautta, kuin myös Putinin elvyttämän sensuurin aikaa. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa."
10.00 – 17.00 Elokuvaesitykset Andorrassa (Kino-sali)
17.15 – 18.45 Seminaari: ” Elokuvapropaganda ennen ja nyt” (Kino-sali)
"Keskustelijoina seminaarissa ovat ohjaaja Vladimir Gertshikov, Venäjän Dokumenttikillan puheenjohtaja (elokuva Reaktio 30.11.) ohjaaja Aleksei Hanjutin, (elokuva DMB-91 30.11.) ohjaaja Marina Razbezhkina, tuottaja Grigori Libergal, elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta sekä elokuvatutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta (KAVA)."
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Elokuva uusiksi
Opetusministeriön asettama selvitysmies, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen on saanut valmiiksi raporttinsa elokuvan julkisesta rahoitusjärjestelmästä.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
tiistaina, marraskuuta 25, 2008
Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille
Rauhanliikkeillä ei ole mennyt erityisen hyvin sitten 1980-luvun jättisuosion saaneiden rauhanmarssien.
Nyt olisi kuitenkin konkreettinen tavoite käsillä ja vielä saavutettavissa.
Uusimmassa Sotilasaikakauslehdessä - se on sotilaiden ja sotilasalasta kiinnostuneiden ammattilehti - Kansallisarkiston tutkija Kauko Rumpunen paljastaa järkyttävän tosiasian: Suomi ei ole solminut Saksan kanssa rauhaa siitä sodasta joka syntyi kun jatkosota kääntyi Lapin sodaksi eli Saksan joukkojen ajamiseksi pois Lapista.
Tunnetusti jo sodan julistaminen ja käyminen oli vaikeaa, vaikka pelisääntö oli selvä: Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimus määräsi, että Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä 1944. Asiaa julkisuuteen hoitavat ministerit vain unohtivat kertoa siitä asiasta.
Sisäisesti asia oli hoidettu. Hallitus oli Antti Hackzellin suulla ilmoittanut suhteiden katkaisemisesta Saksaan Eduskunnalle ennen aselepoa, 2.9. järjestetyssä suljetussa istunnossa: “.. niin pian kuin Saksalla on kiistattomasti valta-asema Itämerellä, niin kauan meidän taistelumme Neuvostoliittoa vastaan kuuluu niihin primäärisiin seikkoihin, joista Saksan sodan johdon on ollut huolehdittava. Mutta niin pian kuin Suomenlahden eteläranta menee Saksalta ja sen asema tämän kautta heikkenee, muuttuu Suomen rintama Saksan kannalta vähemmän arvoiseksi. Mitä tämä meille merkitsee, sitä meidän on vakavasti ajoissa ajateltava.”
Tilanne oli parantunut alkukesästä siinä mielessä, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista. Saksalaisten poisajaminen oli kuitenkin selvä vaatimus, johon eduskuntakin sitoutui. "Tästä johtuen ei Suomen valtakunnan aluetta enää kauemmin voida käyttää Saksan valtakunnan sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi." Itse asiassa Hackzell sanoi kansanedustajille, että tämä oli myös saksalaisten etu "nykyoloissa" - vastarintaa ei kannattanut enää tehdä.
Määräaikaan mennessä kuitenkin vain Etelä-Suomi tyhjeni saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Sotaa sen sijaan käytiin hampaat irvissä, kun saksalaiset yrittivät siinä onnistumatta vallata Suursaaren 15.9. lähtien. Maahan saapunut valvontakomission neuvostojohto totesi tällöin pohjoisen tilanteeseen viitaten suomalaisille, että olisi syytä tappaa kymmenen saksalaista, että heitä voisi tappaa sata. Kauniimmin sanottuna valvontakomissio kiirehti saksalaisten poistamista maasta.
Hackzell sairastui aselevon jälkeen Moskovan neuvotteluissa, ei kyennyt jatkamaan ja tilalle tuli lyhytaikainen Urho Castrénin hallitus 21.9.-17.11.1944.
Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa, mutta vaikka suomalaiset (Airon toimesta) sitä myöhemmin pyysivät, he eivät osallistuneet perääntyvien saksalaisten kurittamiseen millään tavoin.
Pohjois-Suomen evakuointi aloitettiin aselevon jälkeen, mutta vasta päivää jälkeen välirauhan elokuussa valittu tasavallan presidentti C. G. E. Mannerheim teki periaatepäätöksen sodan aloittamisesta. Käytännössä sotakone yski, kun aseveljet eivät halunneet ryhtyä tositaisteluihin.
Itse asiassa syyskuun 11. päivänä oli tulevien entisten aseveljin kesken sovittu rauhanomaisesta vetäytymisestä. Tällä menetelmällä säästyi Oulu, jossa ammuttiin kaksi saksalaissotilasta. Lapin väestöä oli silloin evakuoitu jo viikon ajan.
27. syyskuuta johtoon määrätty Ensio Siilasvuo ryhtyi toimiin heti tehtävän saatuaan, sillä Valvontakomissio oli kiinnittänyt huomiota suomalaisten passiivisuuteen. Ensimmäisissä taisteluissa tuli muutama uhri puolella ja toisella, mutta yleisesti taisteluja ei käyty ja suomalaisten takaa-ajo oli lähinnä nimellistä jos edes sitä. Lokakuun 1. päivänä aloitettu Tornion valtaaminen oli jo täyttä sotaa, suomalaiskaatuneita oli 376. Rovaniemen kauppala vallattiin 17. päivä lokakuuta. Merkittäviä taisteluita käytiin kuun loppuun saakka kolmella eri rintamalla. Sotaa käytiin lähinnä maavoimien kesken, sotaan kun ei satsattu.
Saksalaiset olivat aloittaneet Lapin tuhoamisen jo syyskuussa. Varmin tapa pysäyttää suomalaisten eteneminen oli kuitenkin jättää tiedustelijoille riittävän suuri viinavarasto. Siinä meni helposti kolmekin päivää.
Talven 1944-45 saksalaiset pitivät vahvoja asemia käsivarren Lapissa. Ns. Sturmbock-asemat suojasivat saksalaisjoukkoja Ruijassa. Vasta 27.4. viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta edelleen miehittämänsä Norjan puolelle. Päivähän on nykyisin, vuodesta 1987 lähtien kansallinen veteraanipäivä.
Suomi katsoi omalta osaltaa sodan päättyneeksi. Muodollisesti sotatila jatkui, kunnes hallitus 12. maaliskuuta 1954 kirjasi hallituksen pöytäkirjaan pääministeri Sakari Tuomiojan johdolla: "Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt." Se oli itse asiassa Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan toiveesta tehty toteamus. Maiden välinen kaupankäynti on arvatenkin ollut siinä toiveessa takana.
Mutta kuten Rumpunen toteaa, Suomi ja Saksa eivät ole solmineet rauhaa. Toivottavasti tämä voidaan solmia ikuisiksi ajoiksi.
Ottakaamme siis rauhanliikkeen tunnukseksi: Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille!
Nyt olisi kuitenkin konkreettinen tavoite käsillä ja vielä saavutettavissa.
Uusimmassa Sotilasaikakauslehdessä - se on sotilaiden ja sotilasalasta kiinnostuneiden ammattilehti - Kansallisarkiston tutkija Kauko Rumpunen paljastaa järkyttävän tosiasian: Suomi ei ole solminut Saksan kanssa rauhaa siitä sodasta joka syntyi kun jatkosota kääntyi Lapin sodaksi eli Saksan joukkojen ajamiseksi pois Lapista.
Tunnetusti jo sodan julistaminen ja käyminen oli vaikeaa, vaikka pelisääntö oli selvä: Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimus määräsi, että Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä 1944. Asiaa julkisuuteen hoitavat ministerit vain unohtivat kertoa siitä asiasta.
Sisäisesti asia oli hoidettu. Hallitus oli Antti Hackzellin suulla ilmoittanut suhteiden katkaisemisesta Saksaan Eduskunnalle ennen aselepoa, 2.9. järjestetyssä suljetussa istunnossa: “.. niin pian kuin Saksalla on kiistattomasti valta-asema Itämerellä, niin kauan meidän taistelumme Neuvostoliittoa vastaan kuuluu niihin primäärisiin seikkoihin, joista Saksan sodan johdon on ollut huolehdittava. Mutta niin pian kuin Suomenlahden eteläranta menee Saksalta ja sen asema tämän kautta heikkenee, muuttuu Suomen rintama Saksan kannalta vähemmän arvoiseksi. Mitä tämä meille merkitsee, sitä meidän on vakavasti ajoissa ajateltava.”
Tilanne oli parantunut alkukesästä siinä mielessä, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista. Saksalaisten poisajaminen oli kuitenkin selvä vaatimus, johon eduskuntakin sitoutui. "Tästä johtuen ei Suomen valtakunnan aluetta enää kauemmin voida käyttää Saksan valtakunnan sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi." Itse asiassa Hackzell sanoi kansanedustajille, että tämä oli myös saksalaisten etu "nykyoloissa" - vastarintaa ei kannattanut enää tehdä.
Määräaikaan mennessä kuitenkin vain Etelä-Suomi tyhjeni saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Sotaa sen sijaan käytiin hampaat irvissä, kun saksalaiset yrittivät siinä onnistumatta vallata Suursaaren 15.9. lähtien. Maahan saapunut valvontakomission neuvostojohto totesi tällöin pohjoisen tilanteeseen viitaten suomalaisille, että olisi syytä tappaa kymmenen saksalaista, että heitä voisi tappaa sata. Kauniimmin sanottuna valvontakomissio kiirehti saksalaisten poistamista maasta.
Hackzell sairastui aselevon jälkeen Moskovan neuvotteluissa, ei kyennyt jatkamaan ja tilalle tuli lyhytaikainen Urho Castrénin hallitus 21.9.-17.11.1944.
Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa, mutta vaikka suomalaiset (Airon toimesta) sitä myöhemmin pyysivät, he eivät osallistuneet perääntyvien saksalaisten kurittamiseen millään tavoin.
Pohjois-Suomen evakuointi aloitettiin aselevon jälkeen, mutta vasta päivää jälkeen välirauhan elokuussa valittu tasavallan presidentti C. G. E. Mannerheim teki periaatepäätöksen sodan aloittamisesta. Käytännössä sotakone yski, kun aseveljet eivät halunneet ryhtyä tositaisteluihin.
Itse asiassa syyskuun 11. päivänä oli tulevien entisten aseveljin kesken sovittu rauhanomaisesta vetäytymisestä. Tällä menetelmällä säästyi Oulu, jossa ammuttiin kaksi saksalaissotilasta. Lapin väestöä oli silloin evakuoitu jo viikon ajan.
27. syyskuuta johtoon määrätty Ensio Siilasvuo ryhtyi toimiin heti tehtävän saatuaan, sillä Valvontakomissio oli kiinnittänyt huomiota suomalaisten passiivisuuteen. Ensimmäisissä taisteluissa tuli muutama uhri puolella ja toisella, mutta yleisesti taisteluja ei käyty ja suomalaisten takaa-ajo oli lähinnä nimellistä jos edes sitä. Lokakuun 1. päivänä aloitettu Tornion valtaaminen oli jo täyttä sotaa, suomalaiskaatuneita oli 376. Rovaniemen kauppala vallattiin 17. päivä lokakuuta. Merkittäviä taisteluita käytiin kuun loppuun saakka kolmella eri rintamalla. Sotaa käytiin lähinnä maavoimien kesken, sotaan kun ei satsattu.
Saksalaiset olivat aloittaneet Lapin tuhoamisen jo syyskuussa. Varmin tapa pysäyttää suomalaisten eteneminen oli kuitenkin jättää tiedustelijoille riittävän suuri viinavarasto. Siinä meni helposti kolmekin päivää.
Talven 1944-45 saksalaiset pitivät vahvoja asemia käsivarren Lapissa. Ns. Sturmbock-asemat suojasivat saksalaisjoukkoja Ruijassa. Vasta 27.4. viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta edelleen miehittämänsä Norjan puolelle. Päivähän on nykyisin, vuodesta 1987 lähtien kansallinen veteraanipäivä.
Suomi katsoi omalta osaltaa sodan päättyneeksi. Muodollisesti sotatila jatkui, kunnes hallitus 12. maaliskuuta 1954 kirjasi hallituksen pöytäkirjaan pääministeri Sakari Tuomiojan johdolla: "Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt." Se oli itse asiassa Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan toiveesta tehty toteamus. Maiden välinen kaupankäynti on arvatenkin ollut siinä toiveessa takana.
Mutta kuten Rumpunen toteaa, Suomi ja Saksa eivät ole solmineet rauhaa. Toivottavasti tämä voidaan solmia ikuisiksi ajoiksi.
Ottakaamme siis rauhanliikkeen tunnukseksi: Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille!
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Kuinka työntekoa vain ajatellaan
Tuli vähän toisenlainen viikko.
Sinebrychoffin puiston vasta lanattua alamäkeä kulkiessa tuntuma maan pintaan katosi ja ketarat sojottivat kohti taivasta. Tietysti vain hetkellisesti. Paluu maan pinnalle oli sitäkin rajumpaa.
Ymmärsin ilmassa, että leuka on painettava rintaan. Romahtaessani taivaista maahan tähdet vain välkkyivät. Henki salpautui minuutiksi, vaikka tulin u-kirjaimeksi kääntyneelle selälleni. Takaraivo ei osunut maahan, kun sitä ehdin erityisesti varoa, mutta niska nytkyi.
Henkeä haukkoessani polvillani ohi käveltiin. Sanoin hengityskatkosten välissä, että kannattaa varoa liukasta. Iloinen nauru.
Selkä, jossa tunnot ovat kuin majavanhännän muotoisella pesäpallomailalla pieksetyllä, jäykkä niska ja niskalihasten kiinnityskohdat takaraivossa siitä kärsivät. Ja vähän kramppitilaan ilmeisesti ehtineet vatsalihaksetkin. Särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja määräsi lääkäri, jonne työtoverit kumaraselkäisen puoliväkisin ohjasivat työilmapiiriä voihkinnallaan häiritsemästä.
Puolen päivän aikaan taksi kertoi, että olin tänään jo kolmas samasta syystä lääkäriin rahdattava. Toivoin lähtiessä ettei tulisi useampia. Lääkäri sanoi, että on koko aamupäivän paikkaillut liukastuneita. Pahoin pelkään, että muita oli vielä jonossa, vaikka kaikki ajat olivat kyllä varatut. Sain viimeisen ja senkin vahingossa.
Ehkä tämä tästä. Jos tällä selvitään loppuviikosta voi ajatella työntekoakin. Siihen asti ristimme kätemme ja toivomme parasta.
Sinebrychoffin puiston vasta lanattua alamäkeä kulkiessa tuntuma maan pintaan katosi ja ketarat sojottivat kohti taivasta. Tietysti vain hetkellisesti. Paluu maan pinnalle oli sitäkin rajumpaa.
Ymmärsin ilmassa, että leuka on painettava rintaan. Romahtaessani taivaista maahan tähdet vain välkkyivät. Henki salpautui minuutiksi, vaikka tulin u-kirjaimeksi kääntyneelle selälleni. Takaraivo ei osunut maahan, kun sitä ehdin erityisesti varoa, mutta niska nytkyi.
Henkeä haukkoessani polvillani ohi käveltiin. Sanoin hengityskatkosten välissä, että kannattaa varoa liukasta. Iloinen nauru.
Selkä, jossa tunnot ovat kuin majavanhännän muotoisella pesäpallomailalla pieksetyllä, jäykkä niska ja niskalihasten kiinnityskohdat takaraivossa siitä kärsivät. Ja vähän kramppitilaan ilmeisesti ehtineet vatsalihaksetkin. Särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja määräsi lääkäri, jonne työtoverit kumaraselkäisen puoliväkisin ohjasivat työilmapiiriä voihkinnallaan häiritsemästä.
Puolen päivän aikaan taksi kertoi, että olin tänään jo kolmas samasta syystä lääkäriin rahdattava. Toivoin lähtiessä ettei tulisi useampia. Lääkäri sanoi, että on koko aamupäivän paikkaillut liukastuneita. Pahoin pelkään, että muita oli vielä jonossa, vaikka kaikki ajat olivat kyllä varatut. Sain viimeisen ja senkin vahingossa.
Ehkä tämä tästä. Jos tällä selvitään loppuviikosta voi ajatella työntekoakin. Siihen asti ristimme kätemme ja toivomme parasta.
sunnuntai, marraskuuta 23, 2008
Juhlia ja jupellusta
HYY-elokuvien näytös keskiviikkona, kulttuurikeskusteluja torstaina, Pia Tikan väitös ja Filmihullun 40v-juhla sekä Lens Politican jatkot perjantaina johtivat siihen, että lauantai meni nukkuessa ja syödessä tai toisin päin.
Nyt päänahkaa kutittaa ja parransänki riittäisi repimään betonia auki.
Joulukuun vuokranmaksulappu on hukassa, vaikka kaikki muut löytyvät viimeisen viiden vuoden ajalta. Sitä etsiessä löytyi vuosia lainassa ollut kirja, jonka olemassaoloakin olin aina karhulapuissa ihmetellyt.
Hyvän ja loistavalla tavalla epäuskottavan piilon oli sekin löytänyt. Myönteistä asiassa on, että kirjan esittelemä asia on ehtinyt viidessä vuodessa vanhentua.
Ulkona tulee talvi ensilumen muodossa. Lueskelin lehdet ja sain sata ideaa, joista voisi työstää puolen vuoden blogikirjoitukset. Nyt ei tule mitään niistä mieleen.
Paitsi se, että olen törmännyt viime aikoina useissa teksteissä siteeraukseen, jossa Zhou Enlai sanoo, että on liian aikaista kommentoida Ranskan vallankumousta ja sen merkitystä siksi, että siitä on kulunut vasta parisataa vuotta. Intellektuellien lukulistalla juuri nyt välttämätöntä Desain Marxin kostoa on siis luettu hiukan esipuhetta pidemmälle, ensimmäisen luvun eka virkkeisiin.
Ehkä pitäisi pidättäytyä kommentoimasta tai jättää se Suomen johtavalle (antikommunistiselle) historiakommentaattorille Jari Tervolle.
Niin, ja paljon kohutusta erillissodasta olen sanonut kaiken oleellisen jo kolme ja puoli vuotta sitten vaikka tietysti sanoisin sen tänään hieman eri tavalla. Tuo kirjoituksenihan perustui lisurini yhteydessä vuonna 1996 kirjoitettuun, joten on mukavaa nähdä, että historioitsijoiden enemmistö on sittemmin asettautunut linjoille, vieläpä uusia huomioita tehden.
Nyt päänahkaa kutittaa ja parransänki riittäisi repimään betonia auki.
Joulukuun vuokranmaksulappu on hukassa, vaikka kaikki muut löytyvät viimeisen viiden vuoden ajalta. Sitä etsiessä löytyi vuosia lainassa ollut kirja, jonka olemassaoloakin olin aina karhulapuissa ihmetellyt.
Hyvän ja loistavalla tavalla epäuskottavan piilon oli sekin löytänyt. Myönteistä asiassa on, että kirjan esittelemä asia on ehtinyt viidessä vuodessa vanhentua.
Ulkona tulee talvi ensilumen muodossa. Lueskelin lehdet ja sain sata ideaa, joista voisi työstää puolen vuoden blogikirjoitukset. Nyt ei tule mitään niistä mieleen.
Paitsi se, että olen törmännyt viime aikoina useissa teksteissä siteeraukseen, jossa Zhou Enlai sanoo, että on liian aikaista kommentoida Ranskan vallankumousta ja sen merkitystä siksi, että siitä on kulunut vasta parisataa vuotta. Intellektuellien lukulistalla juuri nyt välttämätöntä Desain Marxin kostoa on siis luettu hiukan esipuhetta pidemmälle, ensimmäisen luvun eka virkkeisiin.
Ehkä pitäisi pidättäytyä kommentoimasta tai jättää se Suomen johtavalle (antikommunistiselle) historiakommentaattorille Jari Tervolle.
Niin, ja paljon kohutusta erillissodasta olen sanonut kaiken oleellisen jo kolme ja puoli vuotta sitten vaikka tietysti sanoisin sen tänään hieman eri tavalla. Tuo kirjoituksenihan perustui lisurini yhteydessä vuonna 1996 kirjoitettuun, joten on mukavaa nähdä, että historioitsijoiden enemmistö on sittemmin asettautunut linjoille, vieläpä uusia huomioita tehden.
keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008
Euroopan digitaalikirjasto avautui
Euroopan digitaalikirjasto avautui tänään. Euroopan unionin jäsenmaiden kansalliskirjastot ja kulttuurilaitokset ovat lahjoittaneet yhteiseurooppalaiseen kirjastoon tähän mennessä yli kaksi miljoona teosta.
Vuoden 2010 loppuun mennessä kirjoja, karttoja, äänitteitä, valokuvia ja maalauksia, arkistodokumentteja sekä elokuvia pitäisi löytyä yli 10 miljoonaa.
EU:n tutkimuspuiteohjelmasta suunnataan vuosina 2009-10 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa digitointiin ja digitaalikirjastojen kehittämiseen. Lisäksi Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmassa tuetaan noin 50 miljoonalla eurolla Euroopan kulttuurisisällön saatavuuden parantamista.
Viiden miljoonan kirjan digitoiminen Euroopan kirjastojen kokoelmista maksaa sitäkin enemmän, arviolta 225 miljoonaa euroa. Kuluihin on laskettava lisäksi käsikirjoitusten ja maalausten kaltaisten teosten digitointikustannukset.
Euroopan digitaalikirjastohankkeen (Europeanan) toteuttaminen edellyttää huomattavia investointeja kansallisilta laitoksilta, mutta toistaiseksi useimmat maat suuntaavat digitointiin vain vähäistä ja hajanaista rahoitusta. Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto on ollut kuitenkin erinomaisen aktiivinen.
Vuoden 2010 loppuun mennessä kirjoja, karttoja, äänitteitä, valokuvia ja maalauksia, arkistodokumentteja sekä elokuvia pitäisi löytyä yli 10 miljoonaa.
EU:n tutkimuspuiteohjelmasta suunnataan vuosina 2009-10 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa digitointiin ja digitaalikirjastojen kehittämiseen. Lisäksi Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmassa tuetaan noin 50 miljoonalla eurolla Euroopan kulttuurisisällön saatavuuden parantamista.
Viiden miljoonan kirjan digitoiminen Euroopan kirjastojen kokoelmista maksaa sitäkin enemmän, arviolta 225 miljoonaa euroa. Kuluihin on laskettava lisäksi käsikirjoitusten ja maalausten kaltaisten teosten digitointikustannukset.
Euroopan digitaalikirjastohankkeen (Europeanan) toteuttaminen edellyttää huomattavia investointeja kansallisilta laitoksilta, mutta toistaiseksi useimmat maat suuntaavat digitointiin vain vähäistä ja hajanaista rahoitusta. Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto on ollut kuitenkin erinomaisen aktiivinen.
tiistaina, marraskuuta 18, 2008
Dokumentin ytimessä 45: HYY 140 vuotta
Viilausta ja pari puuttuvaa näytettä lisätty. Esitys siis keskiviikkona alkaen kello 17 Orionissa, Eerikinkatu 15.
Vappu Helsingissä vuonna 1917
Suomi 1917. Otteita. Esitys DigiBeta, otteita 1'.
Ylioppilaat ovat valkolakkeineen olleet pysyvä osa helsinkiläistä vapunviettoa elokuvan alkuajoista lähtien. Värikkäänä massatapahtumana vappujuhla oli elokuvantekijöiden suosima lyhytelokuvan aihe. Kuvia on sittemmin käytetty monissa Suomen elokuvan historiaa valaisevissa kooste-elokuvissa.
Leo Mechelinin hautajaiset
Suomi 1914. Tuotantoyhtiö: Finlandia Film. Filmitarkastus nro 5281: 3.2.1914, 75 m / Esitys DigiBeta, otteita 2'15''
Finlandia Film oli autonomian ajan toiseksi suurin elokuvayhtiö 49 valmistuneella filmillään. Useimmat sen elokuvista on nykyisin luonnehdittavissa uutisvälähdyksiksi tai dokumentaariluonteisiksi uutisaiheiksi. Leo Mechelinin hautajaiset olivat merkittävä kansallinen tapahtuma, sillä sen tallensivat Finlandia Filmin lisäksi myös Hjalmar V. Pohjanheimon omistama Lyyra ja ruotsalais-norjalaisessa omistuksessa ollut Pohjoismainen Biografi Komppania. Uutiskilpailun voitti Lyyra, joka ehti saada Leo Mechelinin hautajaiskuvat julkisuuteen paikallispoliisien toimittamasta sensuurista kahta päivää muita nopeammin. Vain Finlandia Filmin valmistama kuva on säilynyt.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918
Suomi 1918. Bio-Filmin uudelleen vuonna 1933 liikkeelle laskema. Tuotantoyhtiö: Pohjoismainen Biografi Komppania 7 Bio-Film Oy. Tuottajat: Rasmus Hallseth & David Fernarder / PBK. 300 m. Esitys DigiBeta, otteita 4'
Vuoden 1918 filmitarkastuksen 15:sta elokuvasta peräti kahdeksan liittyy sotaan. Aktiebologet Bio-Film otti levitykseen veroalennuselokuvan alettua haltuunsa vuonna 1918 valmistuneen filmin, jonka valmistajasta ei ole varmaa tietoa. Sodan jälkeen useat ulkomaiset elokuvayhtiöt, saksalaiset UFA ja Messter-katsaus, Ruotsin Pathé Frères ja kotimaiset Lyyra tallensivat Mannerheimin ja valkoisen armeijan saapumisen Helsinkiin.
18.5.1918 tarkastettiin Maximin täydellisenä säilynyt Kenraali Mannerheim’in tulo Helsinkiin Suomen Kansalaisarmeijan kanssa 16 p:nä toukokuuta 1918. Suojeluskuntaelokuva levitti sitä myöhemmin uusin kopioin.
Toukokuun voitonparaatin ikuisti myös Lyyra otsikolla Ylipäällikkö, kenraali Mannerheimin ja nuoren voittoisan kansansotajoukon tulo Helsinkiin toukokuun 16 p:nä. Elokuvan ei tiedetä säilyneen.
Pohjoismainen Biografi Kompanian vuoden ensimmäinen elokuva kuvasi samaten 16.5. pidetyn paraatin, kuvaajana tiettävästi Frans Ekebom. Yhtiön kolmas elokuva sai nimen Ruotsalainen prikaati, missä Mannerheim kiittää ruotsalaisia. Se on toinen täydellisenä säilynyt sisällissotaan liittyvä filmi.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918 –nimikettä ei filmitarkastuksen nimikkeistä löydy. On todennäköistä, että nyt nähtävä kuva on Pohjoismaisen Biografi Kompanian 1918 valmistama, sillä Lyyran elokuvia ei tiedetä säilyneen.
Kuvasarjasta erottuvat valkoisen armeijan marssi Helsinkiin, kenraali Theslöf ja pormestari J. von Haartman, jotka vastaanottavat ylipäällikön, kenraali Mannerheimin joukkojen ohimarssin Arkadian puiston kohdalla. Mannerheimin senaattikäynnin jälkeen filmi seuraa yleisöä Nikolainkirkon portailla, jonne ylioppilaat ovat muodostaneet kunniakujan. Joukkojen tarkastuksen ja upseerikuvien jälkeen ylioppilaat tervehtivät Mannerheimiä, minkä jälkeen kenraalitar Wetzer – läntisen armeijan komentaja, kenraalimajuri Martin Wetzerin vaimo – luovuttaa kunnialipun Mannerheimille. Jatkossa filmi seuraa rakuunoita, Pohjois-Pohjanmaan rykmenttiä, ruotsalaisia vapaaehtoisia eversti Hjalmarssonin johdolla, yleisöä Esplanadilla ja upseereitten tulon Runebergin patsaan kohdalla Esplanadille.
Snellmanninpäivän juhlallisuudet
Suomi 1926. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi 1926. Filmitarkastus: 13743 – S – 97 m / esitys DigiBeta, otteita 3'
Kulkue, jonka muodostavat Suomen Ylioppilaskunta, Ylioppilaskunnan Laulajat ja Akateeminen Karjala-Seura, järjestäytyy 12.5.1926 ennen puoltapäivää Vanhan Ylioppilastalon eteen. Kulkue lähtee liikkeelle klo 12.00 ja siihen liittyy ryhmä Kirkkokadulla (joko Teknillisen korkeakoulun tai Kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntien kulkueet, jotka molemmat liittyivät kulkueeseen myöhemmin), ja kulkue saapuu Suomen Pankin eteen.
Toisessa osassa Ylioppilaskunnan Laulajat esittää "Suomen laulun" pastori Forsmanin johdolla; seuraa kolminkertainen eläköönhuuto isänmaalle ja seppelten lasku Snellmanin patsaan juurelle. Akateemisen Karjala-Seuran seppeleen laskee maisteri E. E. Kaila, niin myös Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Kolmannessa osassa Suomalaisuuden Liiton puolesta seppeleen laskevat tri Rafael Engelberg ja opettaja Pekka Puhakka; Ylioppilaskunnan Laulajat esittää laulun "Herää Suomi"; seuraa paluumarssi AKS:n johdolla ja samalla tervehditään Snellmanin patsasta.
Suomi-Filmin uutiskuvia 3 / 1935
Suomi 1935. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Suunnittelu: Topo Leistelä. Kuvaus: Eino Kari. VET 398 – S – 220 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaiden mielenosoituksia ja suomalaisuuskokouksia eduskunnan käsitellessä yliopiston kielilain muutosta 1935. Mykkänä valmistuneen katsauksen välitekstit ovat kadonneet.
Akateeminen romukasa
Suomi 1939. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaaja, teksti ja selostus: Turo Kartto. Kuvaus: Uno Pihlström. VET 1181 – S – 200 m / 6 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'45''.
Akateeminen romukasa on talvisodan alla valmistunut Turo Karton ja Suomi-Filmin runomuotoinen ylistys akateemisen väenosan innokkaasta halusta avustaa suomalaista sotilaslentotoimintaa.
Finlandia-katsaus 100
Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Aimo Jäderholm, Vilho Pitkämäki, Eino Itänen. Selostaja: Yrjö Haapanen. VET: 2828 – S – 240 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 1 '.
Kirjatyöntekijöiden lakon, jääpallomestaruustaistelujen, Salpausselän hiihtokilpailujen, eduskunnan hiihtopäivän ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi sadas Finlandia-katsaus esittelee Kalevan 100-vuotisjuhlaa Kalevalan päivänä tavalla, jossa ylioppilasnuorison edustajat saavat huomattavan kunniapaikan.
Suomen Marsalkan viimeinen matka
Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Harry Lewing. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. Selostus: Sakari Kuosmanen. Leikkaus: Orvo Saarikivi, Holger Harrivirta, Harry Lewing, Yrjö Haapanen. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Aimo Jäderholm, Uno Pihlström, Sulo Pitkämäki, Veli Tamminen, Reino Tenkanen. VET: 3486 / 5.2.1951 - 400 m / 13'30'' min. 35mm – Esitys DigiBeta, otteita 3'
Carl Gustaf Mannerheimin elokuun 4. päivänä 1944 alkanut presidenttikausi päättyi 4.3.1946. Ennen YYA-sopimusneuvottelujen käynnistymistä vuonna 1947 marsalkka poistui uutiskameroiden silmistä puolueettomaan Sveitsiin. Toukokuun 28.vastaisena yönä 1951 välittyi kotimaahan kuoleman viesti. Rauhan ajan suurimmat uutiselokuvayhtiöt Suomi-Filmi ja Oy Filmiseppo sekä puolustusvoimain kuvaajat saivat yhdistää voimansa taltioidakseen sotamarsalkan univormuun verhotun Mannerheimin hautajaiset.
Sitä ennen Suomi-Filmin Holger Harrivirta anoi kuvaajille "lupaa saada pystyttää 1 metrin korkuiset, 1,5 metrin pituiset ja 40 cm leveät kamerakorokkeet Yliopiston kirjaston rappusille, Postitalon kukkaisistutuksen keskelle, Hietaniemen sankarihaudalle vastapäätä Suomen Marsalkan leposijaa sekä Hietaniemen koivukujan päähän". Telineet myös pystytettiin ja niiltä filmattiin ylioppilaiden saaton mittasuhteet koko maailmalle.
Pyyntö sai pontta perustelulla, joka liitti toisiinsa suruntäyteisen suurmiessaaton ja Suomi-kuvan kirkastamisen: "On huomioitava, että jo seuraavana päivänä lähetetään tapahtuma lähes kymmeneen muuhun maahan. Näin sen 'good will' -arvo maatamme kohtaan on vaikeasti rahaksi arvioitavissa."
Finlandia-katsaus 88
Suomi 1948. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Kuvaaja: Unto Kumpulainen. Teksti: Usko Kemppi. Selostus: Carl-Erik Creutz 2618 – S – 189 m – 6 min, ote, Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaat juhlivat Maamme-laulun satavuotisjuhlaa kiivaana keväänä 1948. Paasikivi oli määrännyt tykkiveneen suojaamaan presidentinlinnaa kommunistien "vallankaappaukselta" ja hetkeä myöhemmin sota-alukset vartioivat Helsingin edustaa Suomenlinnassa vietetyn Ehrensvärdin juhlinnan nimissä. Flooranpäivänä ylioppilaslippujen kunniakuja reunusti Helsingin Yliopiston kansleri Antti Tulenheimon saapumista juhlajumalanpalvelukseen. Seuraan liittyvät pian maan hallitus ja tasavallan presidentti J. K. Paasikivi, jonka HYY:n puheenjohtaja professori Erkki Laurila toivottaa tervetulleeksi. Päätapahtuman jälkeen Suurtorilla tuhatlukuiset ylioppilaat ja yleisö laulavat Maamme-laulun sotilassoittokunnan säestämänä ja osakuntalippujen tehdessä kunniaa. Juhlat jatkuivat Kumtähden kentällä, jossa oli paljastettu "vaatimaton, koruton muistomerkki".
Finlandia-katsaus 187
Suomi 1952. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Harry Lewing. Kuvaus: Uno Pihlström, Yrjö Aaltonen, Harry Lewing, Niilo Heino, Erkki Imberg, Väinö Kolhonen, Ensio Lumes, Yrjö Haapanen. VET: 4165 – 210 m / 7min. Esitys DigiBeta, otteita: 1'
Kansleri Antti Tulenheimon hautajaisissa professorit Lönnroth, Myrberg, Pipping, Linkomies, Kivimäki, Salmiala, Sipilä ja Rekola kantavat arkun ulos Helsingin vanhasta kirkosta. Omaisten surusaattue, lisäksi näemme tasavallan presidentti J.K. Paasikiven sekä Ylioppilaskunnan ja osakuntien lippukulkueen ja autosaattue.
Lippusemme kohouupi…
Suomi-Filmi 1953. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Harry Lewing. Käsikirjoitus ja selostus: Sampo Sovijärvi. Kuvaus: Uno Pihlström, Aimo Jäderholm, Niilo Heino, Yrjö Aaltonen. Leikkaus: Yrjö Haapanen. 280 m / 10 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'33''.
Ylioppilaskunnan laulajien 70-vuotisjuhla katsottiin oman elokuvan arvoiseksi tapahtumaksi vuonna 1953. Suurkonsertti pidettiin Messuhallissa tasavallan presidentin Juho Kusti Paasikiven kunnioittaessa tapahtumaa korva tarkkana. Jatkot olivat veljesillan nimellä Vanhalla Ylioppilastalolla, jonne arvovieraat ja ylioppilaat marssivat lippujen alla illan pimetessä.
Itsenäisyytemme 40-v. juhlallisuudet
Suomi 1957. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Matti Oksa, Niilo Heino. Teksti: Harry Lewing. Selostus: Reino Hirviseppä. Esitys DigiBeta, otteita 2'41''
Itsenäisyyden 40-vuotisjuhlia veti uusi presidentti, Urho Kekkonen. Juhlinnan muodot ylioppilaiden soihtukulkueineen ja presidentinlinnan tanssiaisineen olivat kuitenkin pysyviä traditioita.
Finlandia-katsaus 439
Suomi 1959. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Ohjaus: Kari Uusitalo. Käsikirjoitus: Mikko Haljoki, Kari Uusitalo. Kuvaus: Väinö Kolhonen. Äänitys: Heikki Laakkonen. Selostus: Reino Palmroth. Musiikin miksaus ja valinta: Allan Pyykkö. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Esitys DigiBeta, otteita 2,41''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta äänestää opiskelijavaaleissa. Katsaus kiinnitti katseet myös ylioppilaiden taloudelliseen valistusrynnäkköön, ns. "markka mieheltä" -keräykseen. Rahat luovutettiin Suomen Pankille (sic!) "taloudelliseen valistustyöhön". Keräys symbolisoi vakaan talouselämän ja kehityksen merkitystä.
Finlandia-katsaus 514
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Käsikirjoitus: Esko Helminen. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Niilo Heino. Äänitys: Lasse Hjort. Selostaja: Reino Palmroth. Esitys DigiBeta, otteita 23''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Kongo-viikko 1961 oli vuosikymmenen ensimmäisiä avautumisia kansainväliseen solidaarisuuteen, mikä ei vastoin yleistä käsitystä suinkaan tapahtunut vasta vuosikymmenen radikaalilla jälkipuoliskolla. Ylioppilaat tulkittiin kansainvälistymisessään liiankin paljon maailmalle suuntautuneiksi, sillä samalla viikolla Helsingin Sanomissa julkaistussa pilapiirroksessa Kari Suomalainen irvaili partaradikaaleille opiskelijoille laulua mukaillen: "Oi bingo bango bongo, on kotimaani Kongo…"
Drink Piss Freak
Suomi 1969. Ohjaus ja kuvaus: Erik Uddström. Musiikki: Ravi Shankar, The Sikiöt. Esitys DigiBeta, otteita 2'.
Välähdyksiä Vanhan ylioppilastalon "underground-yöstä" 12.4.1969 keskellä The Sikiöt -yhtyeen primitiivista free-jamissessiota ja psykedeelistä valoshowta.
Työtä Ylioppilasteatterissa
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Teekkarien elokuvakerho Montaasi. Ohjaus, suunnittelu, leikkaus: Risto Jarva. Selostusteksti: Jaakko Pakkasvirta. Selostajat: Raija Sinkkonen, Lauri Markos. Kuvaus: Pertti Maisala, Ilkka Salomaa. Kuvausapulaiset: Matti Huhtala, Heikki Kalli, Juhani Savolainen, Juhani Timgren. Erikoistehosteet: Kari Rydman. Esiintyjiä: Kai Lappalainen, Jyri Schreck. Näytteet Franz Kagkan näytelmästä "Haudanvartija", YT 1961. Laboratorio: Aarne Syväpuro Ky / Suomi-Filmi Oy. VET 11733 – S – 220 m / 8 min // 35 mm
Teknisessä Korkeakoulun elokuvakerho Montaasi perustettiin 1957. Se oli Risto Jarvan elämäkerturi Sakari Toiviaisen mukaan Suomen paras elokuvakoulu. Ateneumin kamerataiteen osasto aloitti vasta 1959. Ammattisuuntautuminen ratkesi, kun Montaasi ja Ylioppilasteatteri aloittivat yhteistyön. Montaasiin hankittiin 16 mm:n kamera ja äänilaitteet – juuri äänen mukaantulo nosti filmausharrastuksen amatööritasolta ammattilaisen piiriin.
Ylioppilasteatteri valikoitui yhteistyökumppaniksi helposti. YT:n toinen johtaja Markku Annila oli teekkari ja toinen johtaja Jaakko Pakkasvirta – tuleva elokuvaohjaaja – kirjoitti Teekkari-lehteen. Pakkasvirran sanoin YT "ei tehnyt pelkästään teatteria, vaan siinä olivat mukana musiikki ja kirjallisuus. Se oli hyvin laveasti ihmisiä aktivoiva kokoontumispaikka". YT:n ohjelmisto oli rohkeaa, kokeilevaa, jopa anarkistista ja ehdottomasti esteettisesti radikaalia, jopa taiteen vallankumousta korostava: puhuttiin tietoisuuden syventämisestä ja yhteiskunnallisten vaikutussuhteiden selvittelystä, mikä oli Suomessa uutta.
Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) oli toinen yhteistyöelokuva, sillä Shakespeare-esitys "Hairahduksia" oli filmattu 16 mm:n kalustolla jo aiemmin. Ohjaajia olivat Juhani Savolainen ja Risto Jarva.
Työtä ylioppilasteatterissa on 8 minuutin mittainen lyhytelokuva Se sai ensimmäisen kerran jaossa olleen miljoonan "vanhan markan" valtionpalkinnon, mikä moninkertaisti Montaasin budjetin. Elokuva jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on dokumentaari Ylioppilasteatterin tiloista, ihmisistä, harjoituksista ja ilmapiiristä. Esillä ovat rooliin valmistautuvat näyttelijät Kai Lappalainen ja runoilijanakin tunnettu Jyri Schreck – Suomi-Filmin sodanaikaisen toimitusjohtajan Matti Schreckin nuorena kuollut poika. Esityksessä on Franz Kafkan näytelmä "Haudanvartija", jonka ohjasi työryhmä Pakkasvirta – Lappalainen – Schreck – Kai Savola.
Elokuva-arvioissa elokuvan ansiot myönnettiin, kokeilun tarpeellisuus ja valtionpalkinto ymmärrettiin oikeutetuiksi. Arvostelijat toivoivat samaan hengenvetoon tekijöiden kypsyvän realistiseen suuntaan, pois kokeiluista. Levitysmahdollisuudet liittyivät lähinnä ylioppilaiden kulttuurikilpailuihin. Elokuva sai – armosta kuten Toiviainen huomauttaa – kolmen vuoden veronalennusoikeus. Muuten elokuvan "arveltiin ylittävän yleisön älykkyystason eikä seuraavaa samantapaista työtä hyväksyttäisi veronalennuselokuvaksi ollenkaan". Lyhytelokuvassa tämä oli elinehto, sillä näin luokiteltu elokuva alensi pääelokuvan veroa tuolloin 5 prosenttia.
– Lähde: Sakari Toiviainen, Risto Jarva, SEA, VAPK 1983.
Lapualaismorsian – näytteitä "promorullasta"
Suomi 1967. Tuotanto: FJ-Filmi Oy, Jörn Donner Productions Oy. Tuotannonjohto: Pentti Helanne. tuottaja: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Mikko Niskanen, Jörn Donner, Arvo Salo, Kari Franck, Seppo Aaltonen, Markku Lahtela. Kuvaus: Osmo Harkimo. Musiikki: Kaj Chydenius, Eero Ojanen. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Paul Jyrälä, Erkki Seiro, Tuomo Kattilakoski. Pääosissa: Kristiina Halkola (Liisa Alatalo), Kirsti Wallasvaara (Tenu), Aulikki Oksanen (Lulu), Pekka Laiho (Petteri), Pekka Autiovuori (Alpo), Jukka Sipilä (Nipa), Heikki Kinnunen (Hessu), Mikko Niskanen (professori), Ylioppilasteatteri: Kalle Holmberg, Kaj Chydenius, Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Kari Franck. Promorulla – ei tarkastettu elokuvatarkastamossa. Esitys DigiBeta, otteita 3'.
Mikko Niskasen ohjaama Lapualaismorsian (1967) kiertyi Arvo Salon kuuluisan Lapualaisoopperan ympärille. Katkelmassa on elokuvassa käyttämätöntä materiaalia ja mukana on myös 1930-luvun Lapuanliikkeen autenttista arkistofilmiä.
Kuvissa näkyy useita 1960-luvun ikoneja, mm. Vesa-Matti Loiri, Lars Svedberg, Kari Franck, Kaisa Korhonen, Pekka Laiho, Jukka Sipilä, Soila Komi, Tuula Nyman, Kristiina Halkola, Heikki Kinnunen, Kirsti Wallasvaara ja Maria Wolska. Pasifistimielenosoituksessa Markku Lahtela, vuonna 1968 vallatun Ylioppilaslehden vallankumouspäätoimittaja, polttaa sotilaspassinsa. Tapahtumaa seuraa kiinnostuneena elokuvan tuottaja Jörn Donner.
"Väkivaltaa emme tahdo, väkivaltaa emme tee. Vain heikko vaatii väkivaltaa, vain heikko tottelee".
Kyse ei ole virallisesta elokuvateattereissa pyörineestä trailerista, jollaista ei ole, vaan "promorullasta". Se sai esityksensä pari päivää ennen elokuvan ensi-iltaa erikoisyleisölle.
Vanhan valtaus
Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Maisala & co. Suunnittelutyöryhmä: Peter von Bagh, Elina Katainen, Timo Linnasalo, Pertti Maisala ja Sakari Toiviainen (selostus). VET 20478 – S – Esitys: Digibeta, 8'.
Vanhan valtaus on mainoksen mukaan "lentolehtiskuva". Kyse ei ole perinteisestä elokuvasta, sillä Vanhan Ylioppilastalon satavuotisjuhlat marraskuussa 1968 korvanneesta valtauksesta liikkuvaa kuvaa otettiin varsin vähän. Elokuvan autenttisuutta se ei vähennä, sillä kuvat ja äänet ovat paikan päällä tallennettuja. Vastaavalla tavalla toimittiin valmistettaessa lyhyitä uutisfilmejä Ranskassa toukokuun 1968 ylioppilasliikehdinnän aikana. Kuten elokuvakontaktin esittelyvihkonen 1970-luvun alussa lupasi, elokuva on "tästä huolimatta varmasti parhaita, haastavimpia dokumentteja suomaisen yliopistoelämän käännekohdasta".
28. marraskuuta
Suomi 1973. Tuotantoinstituutio: Elokuvaosuuskunta Palokärki. Työtyhmä: Robert Arnkil, Hannu Eerikäinen, Ari Erti, Johan Hake, Terttu Hämäläinen, Kari Karmasalo, Bo-Erik Mannerström, Heikki Ortamo, Henrik Paersch, Gunnar Petterson, Risto Salonen, Katri Siikarla, Mikko Syvänne, Ilona Tanttu. VET 21662 – S – 355 m (16 mm, 35 min) / Esitys: Digibeta, otteita 17'.
Elokuvassa käydään lyhyesti läpi korkeakoulujen hallinnonuudistustaistelun historia. Esillä ovat helsinkiläisen opiskelijaliikehdinnän tärkeimmät vaiheet mielenosoituksineen. Ylioppilastoiminnan historia liitetään osaksi vasemmistolaista aktivismia, minkä näkökulmasta esille tulevat 1970-luvun alun hengessä opiskelijaliikkeen vaatimukset ja saavutukset. Erityisenä piirteenä mainittakoon opiskelijaliikkeen ja työväenliikkeen lähentyminen.
On elo ylioppilaan…
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Tilaaja: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta. Levitys: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Vilho Helanen. Kuvaus: Unto Kumpulainen. Selostaja: Carl-Erik Creutz. Näyttelijä: Kaarlo Halttunen (isä). Esiintyjät: Miina Sillanpää, Viljami Kalliokoski, Heikki Klemetti. VET: 2405 – S – 1300 m / Es. Digibeta 12'.
On elo ylioppilaan… on lyhytelokuva sodanjälkeisen opiskelijasukupolven asuntopulasta Helsingissä. Elokuva on tehty tukemaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Domus Academica -talon rakennushanketta. Vilho Helasen käskirjoitukseen lukeutuvat hyvinkin perinteiseen tapaan suvivirsi, valkolakki ja pojan paluu kotiin: "Mikä herra minä?" ja modernin isän (Kaarlo Halttunen) määräys: "Syksyllä meet Helsinkiin". Junassa matkataan kohti pääkaupunkia, mitä seuraa ajalle tyypillinen ja totuudenmukainen ankara kämpänhaku, kuten myös tuulettautuminen nätin tytön kanssa – tosin vain unessa. Sadat ylioppilaat dallaavat katuja etsien kattoa päänsä päälle: "Kumma kylä tämä Helsinki..."
Ylioppilaselämää
Suomi 1990. Tuottaja: Ville Suhonen. Ohjaus ja leikkaus: Ville Suhonen. Käsikirjoitus ja selostus: Pekka Suhonen. Äänitys: Juha Rikka. Esitys: Digibeta 24 min.
Ylioppilaselämää on Ville Suhosen huolellisesti Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlan kunniaksi kokoama katsaus isänmaan toivojen kulttuurihistoriaan. Runollisuutta unohtamatta elokuva tarkastelee yliopiston sekä sen toimijoiden esiintymisistä valkokankailla 1900-luvulla myös sosiologisella silmällä.
– Koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videotekniikka Jarmo Nyman. Helsinki 19.11.2008
Vappu Helsingissä vuonna 1917
Suomi 1917. Otteita. Esitys DigiBeta, otteita 1'.
Ylioppilaat ovat valkolakkeineen olleet pysyvä osa helsinkiläistä vapunviettoa elokuvan alkuajoista lähtien. Värikkäänä massatapahtumana vappujuhla oli elokuvantekijöiden suosima lyhytelokuvan aihe. Kuvia on sittemmin käytetty monissa Suomen elokuvan historiaa valaisevissa kooste-elokuvissa.
Leo Mechelinin hautajaiset
Suomi 1914. Tuotantoyhtiö: Finlandia Film. Filmitarkastus nro 5281: 3.2.1914, 75 m / Esitys DigiBeta, otteita 2'15''
Finlandia Film oli autonomian ajan toiseksi suurin elokuvayhtiö 49 valmistuneella filmillään. Useimmat sen elokuvista on nykyisin luonnehdittavissa uutisvälähdyksiksi tai dokumentaariluonteisiksi uutisaiheiksi. Leo Mechelinin hautajaiset olivat merkittävä kansallinen tapahtuma, sillä sen tallensivat Finlandia Filmin lisäksi myös Hjalmar V. Pohjanheimon omistama Lyyra ja ruotsalais-norjalaisessa omistuksessa ollut Pohjoismainen Biografi Komppania. Uutiskilpailun voitti Lyyra, joka ehti saada Leo Mechelinin hautajaiskuvat julkisuuteen paikallispoliisien toimittamasta sensuurista kahta päivää muita nopeammin. Vain Finlandia Filmin valmistama kuva on säilynyt.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918
Suomi 1918. Bio-Filmin uudelleen vuonna 1933 liikkeelle laskema. Tuotantoyhtiö: Pohjoismainen Biografi Komppania 7 Bio-Film Oy. Tuottajat: Rasmus Hallseth & David Fernarder / PBK. 300 m. Esitys DigiBeta, otteita 4'
Vuoden 1918 filmitarkastuksen 15:sta elokuvasta peräti kahdeksan liittyy sotaan. Aktiebologet Bio-Film otti levitykseen veroalennuselokuvan alettua haltuunsa vuonna 1918 valmistuneen filmin, jonka valmistajasta ei ole varmaa tietoa. Sodan jälkeen useat ulkomaiset elokuvayhtiöt, saksalaiset UFA ja Messter-katsaus, Ruotsin Pathé Frères ja kotimaiset Lyyra tallensivat Mannerheimin ja valkoisen armeijan saapumisen Helsinkiin.
18.5.1918 tarkastettiin Maximin täydellisenä säilynyt Kenraali Mannerheim’in tulo Helsinkiin Suomen Kansalaisarmeijan kanssa 16 p:nä toukokuuta 1918. Suojeluskuntaelokuva levitti sitä myöhemmin uusin kopioin.
Toukokuun voitonparaatin ikuisti myös Lyyra otsikolla Ylipäällikkö, kenraali Mannerheimin ja nuoren voittoisan kansansotajoukon tulo Helsinkiin toukokuun 16 p:nä. Elokuvan ei tiedetä säilyneen.
Pohjoismainen Biografi Kompanian vuoden ensimmäinen elokuva kuvasi samaten 16.5. pidetyn paraatin, kuvaajana tiettävästi Frans Ekebom. Yhtiön kolmas elokuva sai nimen Ruotsalainen prikaati, missä Mannerheim kiittää ruotsalaisia. Se on toinen täydellisenä säilynyt sisällissotaan liittyvä filmi.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918 –nimikettä ei filmitarkastuksen nimikkeistä löydy. On todennäköistä, että nyt nähtävä kuva on Pohjoismaisen Biografi Kompanian 1918 valmistama, sillä Lyyran elokuvia ei tiedetä säilyneen.
Kuvasarjasta erottuvat valkoisen armeijan marssi Helsinkiin, kenraali Theslöf ja pormestari J. von Haartman, jotka vastaanottavat ylipäällikön, kenraali Mannerheimin joukkojen ohimarssin Arkadian puiston kohdalla. Mannerheimin senaattikäynnin jälkeen filmi seuraa yleisöä Nikolainkirkon portailla, jonne ylioppilaat ovat muodostaneet kunniakujan. Joukkojen tarkastuksen ja upseerikuvien jälkeen ylioppilaat tervehtivät Mannerheimiä, minkä jälkeen kenraalitar Wetzer – läntisen armeijan komentaja, kenraalimajuri Martin Wetzerin vaimo – luovuttaa kunnialipun Mannerheimille. Jatkossa filmi seuraa rakuunoita, Pohjois-Pohjanmaan rykmenttiä, ruotsalaisia vapaaehtoisia eversti Hjalmarssonin johdolla, yleisöä Esplanadilla ja upseereitten tulon Runebergin patsaan kohdalla Esplanadille.
Snellmanninpäivän juhlallisuudet
Suomi 1926. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi 1926. Filmitarkastus: 13743 – S – 97 m / esitys DigiBeta, otteita 3'
Kulkue, jonka muodostavat Suomen Ylioppilaskunta, Ylioppilaskunnan Laulajat ja Akateeminen Karjala-Seura, järjestäytyy 12.5.1926 ennen puoltapäivää Vanhan Ylioppilastalon eteen. Kulkue lähtee liikkeelle klo 12.00 ja siihen liittyy ryhmä Kirkkokadulla (joko Teknillisen korkeakoulun tai Kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntien kulkueet, jotka molemmat liittyivät kulkueeseen myöhemmin), ja kulkue saapuu Suomen Pankin eteen.
Toisessa osassa Ylioppilaskunnan Laulajat esittää "Suomen laulun" pastori Forsmanin johdolla; seuraa kolminkertainen eläköönhuuto isänmaalle ja seppelten lasku Snellmanin patsaan juurelle. Akateemisen Karjala-Seuran seppeleen laskee maisteri E. E. Kaila, niin myös Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Kolmannessa osassa Suomalaisuuden Liiton puolesta seppeleen laskevat tri Rafael Engelberg ja opettaja Pekka Puhakka; Ylioppilaskunnan Laulajat esittää laulun "Herää Suomi"; seuraa paluumarssi AKS:n johdolla ja samalla tervehditään Snellmanin patsasta.
Suomi-Filmin uutiskuvia 3 / 1935
Suomi 1935. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Suunnittelu: Topo Leistelä. Kuvaus: Eino Kari. VET 398 – S – 220 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaiden mielenosoituksia ja suomalaisuuskokouksia eduskunnan käsitellessä yliopiston kielilain muutosta 1935. Mykkänä valmistuneen katsauksen välitekstit ovat kadonneet.
Akateeminen romukasa
Suomi 1939. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaaja, teksti ja selostus: Turo Kartto. Kuvaus: Uno Pihlström. VET 1181 – S – 200 m / 6 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'45''.
Akateeminen romukasa on talvisodan alla valmistunut Turo Karton ja Suomi-Filmin runomuotoinen ylistys akateemisen väenosan innokkaasta halusta avustaa suomalaista sotilaslentotoimintaa.
Finlandia-katsaus 100
Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Aimo Jäderholm, Vilho Pitkämäki, Eino Itänen. Selostaja: Yrjö Haapanen. VET: 2828 – S – 240 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 1 '.
Kirjatyöntekijöiden lakon, jääpallomestaruustaistelujen, Salpausselän hiihtokilpailujen, eduskunnan hiihtopäivän ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi sadas Finlandia-katsaus esittelee Kalevan 100-vuotisjuhlaa Kalevalan päivänä tavalla, jossa ylioppilasnuorison edustajat saavat huomattavan kunniapaikan.
Suomen Marsalkan viimeinen matka
Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Harry Lewing. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. Selostus: Sakari Kuosmanen. Leikkaus: Orvo Saarikivi, Holger Harrivirta, Harry Lewing, Yrjö Haapanen. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Aimo Jäderholm, Uno Pihlström, Sulo Pitkämäki, Veli Tamminen, Reino Tenkanen. VET: 3486 / 5.2.1951 - 400 m / 13'30'' min. 35mm – Esitys DigiBeta, otteita 3'
Carl Gustaf Mannerheimin elokuun 4. päivänä 1944 alkanut presidenttikausi päättyi 4.3.1946. Ennen YYA-sopimusneuvottelujen käynnistymistä vuonna 1947 marsalkka poistui uutiskameroiden silmistä puolueettomaan Sveitsiin. Toukokuun 28.vastaisena yönä 1951 välittyi kotimaahan kuoleman viesti. Rauhan ajan suurimmat uutiselokuvayhtiöt Suomi-Filmi ja Oy Filmiseppo sekä puolustusvoimain kuvaajat saivat yhdistää voimansa taltioidakseen sotamarsalkan univormuun verhotun Mannerheimin hautajaiset.
Sitä ennen Suomi-Filmin Holger Harrivirta anoi kuvaajille "lupaa saada pystyttää 1 metrin korkuiset, 1,5 metrin pituiset ja 40 cm leveät kamerakorokkeet Yliopiston kirjaston rappusille, Postitalon kukkaisistutuksen keskelle, Hietaniemen sankarihaudalle vastapäätä Suomen Marsalkan leposijaa sekä Hietaniemen koivukujan päähän". Telineet myös pystytettiin ja niiltä filmattiin ylioppilaiden saaton mittasuhteet koko maailmalle.
Pyyntö sai pontta perustelulla, joka liitti toisiinsa suruntäyteisen suurmiessaaton ja Suomi-kuvan kirkastamisen: "On huomioitava, että jo seuraavana päivänä lähetetään tapahtuma lähes kymmeneen muuhun maahan. Näin sen 'good will' -arvo maatamme kohtaan on vaikeasti rahaksi arvioitavissa."
Finlandia-katsaus 88
Suomi 1948. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Kuvaaja: Unto Kumpulainen. Teksti: Usko Kemppi. Selostus: Carl-Erik Creutz 2618 – S – 189 m – 6 min, ote, Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaat juhlivat Maamme-laulun satavuotisjuhlaa kiivaana keväänä 1948. Paasikivi oli määrännyt tykkiveneen suojaamaan presidentinlinnaa kommunistien "vallankaappaukselta" ja hetkeä myöhemmin sota-alukset vartioivat Helsingin edustaa Suomenlinnassa vietetyn Ehrensvärdin juhlinnan nimissä. Flooranpäivänä ylioppilaslippujen kunniakuja reunusti Helsingin Yliopiston kansleri Antti Tulenheimon saapumista juhlajumalanpalvelukseen. Seuraan liittyvät pian maan hallitus ja tasavallan presidentti J. K. Paasikivi, jonka HYY:n puheenjohtaja professori Erkki Laurila toivottaa tervetulleeksi. Päätapahtuman jälkeen Suurtorilla tuhatlukuiset ylioppilaat ja yleisö laulavat Maamme-laulun sotilassoittokunnan säestämänä ja osakuntalippujen tehdessä kunniaa. Juhlat jatkuivat Kumtähden kentällä, jossa oli paljastettu "vaatimaton, koruton muistomerkki".
Finlandia-katsaus 187
Suomi 1952. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Harry Lewing. Kuvaus: Uno Pihlström, Yrjö Aaltonen, Harry Lewing, Niilo Heino, Erkki Imberg, Väinö Kolhonen, Ensio Lumes, Yrjö Haapanen. VET: 4165 – 210 m / 7min. Esitys DigiBeta, otteita: 1'
Kansleri Antti Tulenheimon hautajaisissa professorit Lönnroth, Myrberg, Pipping, Linkomies, Kivimäki, Salmiala, Sipilä ja Rekola kantavat arkun ulos Helsingin vanhasta kirkosta. Omaisten surusaattue, lisäksi näemme tasavallan presidentti J.K. Paasikiven sekä Ylioppilaskunnan ja osakuntien lippukulkueen ja autosaattue.
Lippusemme kohouupi…
Suomi-Filmi 1953. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Harry Lewing. Käsikirjoitus ja selostus: Sampo Sovijärvi. Kuvaus: Uno Pihlström, Aimo Jäderholm, Niilo Heino, Yrjö Aaltonen. Leikkaus: Yrjö Haapanen. 280 m / 10 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'33''.
Ylioppilaskunnan laulajien 70-vuotisjuhla katsottiin oman elokuvan arvoiseksi tapahtumaksi vuonna 1953. Suurkonsertti pidettiin Messuhallissa tasavallan presidentin Juho Kusti Paasikiven kunnioittaessa tapahtumaa korva tarkkana. Jatkot olivat veljesillan nimellä Vanhalla Ylioppilastalolla, jonne arvovieraat ja ylioppilaat marssivat lippujen alla illan pimetessä.
Itsenäisyytemme 40-v. juhlallisuudet
Suomi 1957. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Matti Oksa, Niilo Heino. Teksti: Harry Lewing. Selostus: Reino Hirviseppä. Esitys DigiBeta, otteita 2'41''
Itsenäisyyden 40-vuotisjuhlia veti uusi presidentti, Urho Kekkonen. Juhlinnan muodot ylioppilaiden soihtukulkueineen ja presidentinlinnan tanssiaisineen olivat kuitenkin pysyviä traditioita.
Finlandia-katsaus 439
Suomi 1959. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Ohjaus: Kari Uusitalo. Käsikirjoitus: Mikko Haljoki, Kari Uusitalo. Kuvaus: Väinö Kolhonen. Äänitys: Heikki Laakkonen. Selostus: Reino Palmroth. Musiikin miksaus ja valinta: Allan Pyykkö. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Esitys DigiBeta, otteita 2,41''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta äänestää opiskelijavaaleissa. Katsaus kiinnitti katseet myös ylioppilaiden taloudelliseen valistusrynnäkköön, ns. "markka mieheltä" -keräykseen. Rahat luovutettiin Suomen Pankille (sic!) "taloudelliseen valistustyöhön". Keräys symbolisoi vakaan talouselämän ja kehityksen merkitystä.
Finlandia-katsaus 514
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Käsikirjoitus: Esko Helminen. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Niilo Heino. Äänitys: Lasse Hjort. Selostaja: Reino Palmroth. Esitys DigiBeta, otteita 23''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Kongo-viikko 1961 oli vuosikymmenen ensimmäisiä avautumisia kansainväliseen solidaarisuuteen, mikä ei vastoin yleistä käsitystä suinkaan tapahtunut vasta vuosikymmenen radikaalilla jälkipuoliskolla. Ylioppilaat tulkittiin kansainvälistymisessään liiankin paljon maailmalle suuntautuneiksi, sillä samalla viikolla Helsingin Sanomissa julkaistussa pilapiirroksessa Kari Suomalainen irvaili partaradikaaleille opiskelijoille laulua mukaillen: "Oi bingo bango bongo, on kotimaani Kongo…"
Drink Piss Freak
Suomi 1969. Ohjaus ja kuvaus: Erik Uddström. Musiikki: Ravi Shankar, The Sikiöt. Esitys DigiBeta, otteita 2'.
Välähdyksiä Vanhan ylioppilastalon "underground-yöstä" 12.4.1969 keskellä The Sikiöt -yhtyeen primitiivista free-jamissessiota ja psykedeelistä valoshowta.
Työtä Ylioppilasteatterissa
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Teekkarien elokuvakerho Montaasi. Ohjaus, suunnittelu, leikkaus: Risto Jarva. Selostusteksti: Jaakko Pakkasvirta. Selostajat: Raija Sinkkonen, Lauri Markos. Kuvaus: Pertti Maisala, Ilkka Salomaa. Kuvausapulaiset: Matti Huhtala, Heikki Kalli, Juhani Savolainen, Juhani Timgren. Erikoistehosteet: Kari Rydman. Esiintyjiä: Kai Lappalainen, Jyri Schreck. Näytteet Franz Kagkan näytelmästä "Haudanvartija", YT 1961. Laboratorio: Aarne Syväpuro Ky / Suomi-Filmi Oy. VET 11733 – S – 220 m / 8 min // 35 mm
Teknisessä Korkeakoulun elokuvakerho Montaasi perustettiin 1957. Se oli Risto Jarvan elämäkerturi Sakari Toiviaisen mukaan Suomen paras elokuvakoulu. Ateneumin kamerataiteen osasto aloitti vasta 1959. Ammattisuuntautuminen ratkesi, kun Montaasi ja Ylioppilasteatteri aloittivat yhteistyön. Montaasiin hankittiin 16 mm:n kamera ja äänilaitteet – juuri äänen mukaantulo nosti filmausharrastuksen amatööritasolta ammattilaisen piiriin.
Ylioppilasteatteri valikoitui yhteistyökumppaniksi helposti. YT:n toinen johtaja Markku Annila oli teekkari ja toinen johtaja Jaakko Pakkasvirta – tuleva elokuvaohjaaja – kirjoitti Teekkari-lehteen. Pakkasvirran sanoin YT "ei tehnyt pelkästään teatteria, vaan siinä olivat mukana musiikki ja kirjallisuus. Se oli hyvin laveasti ihmisiä aktivoiva kokoontumispaikka". YT:n ohjelmisto oli rohkeaa, kokeilevaa, jopa anarkistista ja ehdottomasti esteettisesti radikaalia, jopa taiteen vallankumousta korostava: puhuttiin tietoisuuden syventämisestä ja yhteiskunnallisten vaikutussuhteiden selvittelystä, mikä oli Suomessa uutta.
Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) oli toinen yhteistyöelokuva, sillä Shakespeare-esitys "Hairahduksia" oli filmattu 16 mm:n kalustolla jo aiemmin. Ohjaajia olivat Juhani Savolainen ja Risto Jarva.
Työtä ylioppilasteatterissa on 8 minuutin mittainen lyhytelokuva Se sai ensimmäisen kerran jaossa olleen miljoonan "vanhan markan" valtionpalkinnon, mikä moninkertaisti Montaasin budjetin. Elokuva jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on dokumentaari Ylioppilasteatterin tiloista, ihmisistä, harjoituksista ja ilmapiiristä. Esillä ovat rooliin valmistautuvat näyttelijät Kai Lappalainen ja runoilijanakin tunnettu Jyri Schreck – Suomi-Filmin sodanaikaisen toimitusjohtajan Matti Schreckin nuorena kuollut poika. Esityksessä on Franz Kafkan näytelmä "Haudanvartija", jonka ohjasi työryhmä Pakkasvirta – Lappalainen – Schreck – Kai Savola.
Elokuva-arvioissa elokuvan ansiot myönnettiin, kokeilun tarpeellisuus ja valtionpalkinto ymmärrettiin oikeutetuiksi. Arvostelijat toivoivat samaan hengenvetoon tekijöiden kypsyvän realistiseen suuntaan, pois kokeiluista. Levitysmahdollisuudet liittyivät lähinnä ylioppilaiden kulttuurikilpailuihin. Elokuva sai – armosta kuten Toiviainen huomauttaa – kolmen vuoden veronalennusoikeus. Muuten elokuvan "arveltiin ylittävän yleisön älykkyystason eikä seuraavaa samantapaista työtä hyväksyttäisi veronalennuselokuvaksi ollenkaan". Lyhytelokuvassa tämä oli elinehto, sillä näin luokiteltu elokuva alensi pääelokuvan veroa tuolloin 5 prosenttia.
– Lähde: Sakari Toiviainen, Risto Jarva, SEA, VAPK 1983.
Lapualaismorsian – näytteitä "promorullasta"
Suomi 1967. Tuotanto: FJ-Filmi Oy, Jörn Donner Productions Oy. Tuotannonjohto: Pentti Helanne. tuottaja: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Mikko Niskanen, Jörn Donner, Arvo Salo, Kari Franck, Seppo Aaltonen, Markku Lahtela. Kuvaus: Osmo Harkimo. Musiikki: Kaj Chydenius, Eero Ojanen. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Paul Jyrälä, Erkki Seiro, Tuomo Kattilakoski. Pääosissa: Kristiina Halkola (Liisa Alatalo), Kirsti Wallasvaara (Tenu), Aulikki Oksanen (Lulu), Pekka Laiho (Petteri), Pekka Autiovuori (Alpo), Jukka Sipilä (Nipa), Heikki Kinnunen (Hessu), Mikko Niskanen (professori), Ylioppilasteatteri: Kalle Holmberg, Kaj Chydenius, Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Kari Franck. Promorulla – ei tarkastettu elokuvatarkastamossa. Esitys DigiBeta, otteita 3'.
Mikko Niskasen ohjaama Lapualaismorsian (1967) kiertyi Arvo Salon kuuluisan Lapualaisoopperan ympärille. Katkelmassa on elokuvassa käyttämätöntä materiaalia ja mukana on myös 1930-luvun Lapuanliikkeen autenttista arkistofilmiä.
Kuvissa näkyy useita 1960-luvun ikoneja, mm. Vesa-Matti Loiri, Lars Svedberg, Kari Franck, Kaisa Korhonen, Pekka Laiho, Jukka Sipilä, Soila Komi, Tuula Nyman, Kristiina Halkola, Heikki Kinnunen, Kirsti Wallasvaara ja Maria Wolska. Pasifistimielenosoituksessa Markku Lahtela, vuonna 1968 vallatun Ylioppilaslehden vallankumouspäätoimittaja, polttaa sotilaspassinsa. Tapahtumaa seuraa kiinnostuneena elokuvan tuottaja Jörn Donner.
"Väkivaltaa emme tahdo, väkivaltaa emme tee. Vain heikko vaatii väkivaltaa, vain heikko tottelee".
Kyse ei ole virallisesta elokuvateattereissa pyörineestä trailerista, jollaista ei ole, vaan "promorullasta". Se sai esityksensä pari päivää ennen elokuvan ensi-iltaa erikoisyleisölle.
Vanhan valtaus
Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Maisala & co. Suunnittelutyöryhmä: Peter von Bagh, Elina Katainen, Timo Linnasalo, Pertti Maisala ja Sakari Toiviainen (selostus). VET 20478 – S – Esitys: Digibeta, 8'.
Vanhan valtaus on mainoksen mukaan "lentolehtiskuva". Kyse ei ole perinteisestä elokuvasta, sillä Vanhan Ylioppilastalon satavuotisjuhlat marraskuussa 1968 korvanneesta valtauksesta liikkuvaa kuvaa otettiin varsin vähän. Elokuvan autenttisuutta se ei vähennä, sillä kuvat ja äänet ovat paikan päällä tallennettuja. Vastaavalla tavalla toimittiin valmistettaessa lyhyitä uutisfilmejä Ranskassa toukokuun 1968 ylioppilasliikehdinnän aikana. Kuten elokuvakontaktin esittelyvihkonen 1970-luvun alussa lupasi, elokuva on "tästä huolimatta varmasti parhaita, haastavimpia dokumentteja suomaisen yliopistoelämän käännekohdasta".
28. marraskuuta
Suomi 1973. Tuotantoinstituutio: Elokuvaosuuskunta Palokärki. Työtyhmä: Robert Arnkil, Hannu Eerikäinen, Ari Erti, Johan Hake, Terttu Hämäläinen, Kari Karmasalo, Bo-Erik Mannerström, Heikki Ortamo, Henrik Paersch, Gunnar Petterson, Risto Salonen, Katri Siikarla, Mikko Syvänne, Ilona Tanttu. VET 21662 – S – 355 m (16 mm, 35 min) / Esitys: Digibeta, otteita 17'.
Elokuvassa käydään lyhyesti läpi korkeakoulujen hallinnonuudistustaistelun historia. Esillä ovat helsinkiläisen opiskelijaliikehdinnän tärkeimmät vaiheet mielenosoituksineen. Ylioppilastoiminnan historia liitetään osaksi vasemmistolaista aktivismia, minkä näkökulmasta esille tulevat 1970-luvun alun hengessä opiskelijaliikkeen vaatimukset ja saavutukset. Erityisenä piirteenä mainittakoon opiskelijaliikkeen ja työväenliikkeen lähentyminen.
On elo ylioppilaan…
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Tilaaja: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta. Levitys: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Vilho Helanen. Kuvaus: Unto Kumpulainen. Selostaja: Carl-Erik Creutz. Näyttelijä: Kaarlo Halttunen (isä). Esiintyjät: Miina Sillanpää, Viljami Kalliokoski, Heikki Klemetti. VET: 2405 – S – 1300 m / Es. Digibeta 12'.
On elo ylioppilaan… on lyhytelokuva sodanjälkeisen opiskelijasukupolven asuntopulasta Helsingissä. Elokuva on tehty tukemaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Domus Academica -talon rakennushanketta. Vilho Helasen käskirjoitukseen lukeutuvat hyvinkin perinteiseen tapaan suvivirsi, valkolakki ja pojan paluu kotiin: "Mikä herra minä?" ja modernin isän (Kaarlo Halttunen) määräys: "Syksyllä meet Helsinkiin". Junassa matkataan kohti pääkaupunkia, mitä seuraa ajalle tyypillinen ja totuudenmukainen ankara kämpänhaku, kuten myös tuulettautuminen nätin tytön kanssa – tosin vain unessa. Sadat ylioppilaat dallaavat katuja etsien kattoa päänsä päälle: "Kumma kylä tämä Helsinki..."
Ylioppilaselämää
Suomi 1990. Tuottaja: Ville Suhonen. Ohjaus ja leikkaus: Ville Suhonen. Käsikirjoitus ja selostus: Pekka Suhonen. Äänitys: Juha Rikka. Esitys: Digibeta 24 min.
Ylioppilaselämää on Ville Suhosen huolellisesti Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlan kunniaksi kokoama katsaus isänmaan toivojen kulttuurihistoriaan. Runollisuutta unohtamatta elokuva tarkastelee yliopiston sekä sen toimijoiden esiintymisistä valkokankailla 1900-luvulla myös sosiologisella silmällä.
– Koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videotekniikka Jarmo Nyman. Helsinki 19.11.2008
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
Agitointia! Toimintaa!
Päivän kirjoitus koostuu kahdesta tapahtumamainoksesta. Kirjamessujen jälkeen lukulattialla löhönnyt teos on kesken, mutta valaistusta saa tänään pidettävästä tilaisuudesta. Samaan aikaan toisaalla avautuu mainioita mahdollisuuksia elokuvaankin. Viisautta, vapautta ja villiä menoa siis luvassa lauantaiksi.
"Taloustieteilijä, professori Meghnad Desai (London School of Economics) esitelmöi Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 15.11. kello 13-15.
Esitelmä perustuu Desain vastikään suomeksi ilmestyneeseen teokseen Marxin kosto (Gaudeamus 2008). Marxin kosto on valaiseva katsaus kapitalismin historiaan Adam Smithin ajasta tähän päivään. Se kuvaa kehityskulkua, jossa markkinasuhteet ovat vallanneet koko maailman ja tunkeutuneet myös sosiaalisiin suhteisiin. Se auttaa ymmärtämään, miksi maailmantalous on globaalistunut ja miksi Marx on edelleen ajankohtainen.
Desai hyökkää teoksessaan perinteisiä Marx-tulkintoja vastaan. Hänen mukaansa Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden korvaamista keskusjohtoisella suunnittelulla. Marx puhui vapaakaupan puolesta ja suojatulleja vastaan. Epäonnekseen Marxista kuitenkin tehtiin eräänlainen neuvostokommunismin älyllinen takuumies.
Desai sijoittaa nykyisen finanssikriisin ja taantuman taloustieteellisen ajattelun yhteyteen - marxilaisuudesta monetarismiin. Ratkeaako kriisi itsestään kapitalismin uudistamisen avulla, vai onko kriisi vielä ankarampi, kuten monet marxistit ovat haaveilleet?
Desaita kommentoivat mm. tutkijat Juhana Vartiainen (Konjunkturinstitutet, Tukholma) ja Hanna Kuusela (Goldsmiths, University of London).
Tilaisuus on englanninkielinen.
Järjestäjät: Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Gaudeamus."
***
Kava Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on tänään myös aktiivinen Avanto:
14.00 · GUY DEBORD -SEMINAARI
17.00 · Guy Debord: LA SOCIÉTÉ DU SPECTACLE
18.45 · Guy Debord: WE TURN IN THE NIGHT, CONSUMED BY FIRE
Siteeraan Mika Taanilaa: "L'Internationale situationniste (Kansainväliset situationistit) oli vuosina 1957-72 vaikuttanut (risti)riitainen avantgarderyhmä, jonka on sanottu olleen yksi tärkeimmistä sysäyksistä kevään 1968 tapahtumille Pariisissa.
Guy Debord (1931-1994) oli situationistien kiistaton johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkeliyhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.
Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä kotimaassaankaan. Debordin ystävä, tuottaja Gérard Lebovici murhattiin epäselvissä olosuhteissa 1984, jonka jälkeen Debord veti kaikki elokuvansa pois levityksestä. Nyt niistä on vuosien odotuksen jälkeen nähtävillä uudet 35 mm:n filmikopiot."
"Taloustieteilijä, professori Meghnad Desai (London School of Economics) esitelmöi Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 15.11. kello 13-15.
Esitelmä perustuu Desain vastikään suomeksi ilmestyneeseen teokseen Marxin kosto (Gaudeamus 2008). Marxin kosto on valaiseva katsaus kapitalismin historiaan Adam Smithin ajasta tähän päivään. Se kuvaa kehityskulkua, jossa markkinasuhteet ovat vallanneet koko maailman ja tunkeutuneet myös sosiaalisiin suhteisiin. Se auttaa ymmärtämään, miksi maailmantalous on globaalistunut ja miksi Marx on edelleen ajankohtainen.
Desai hyökkää teoksessaan perinteisiä Marx-tulkintoja vastaan. Hänen mukaansa Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden korvaamista keskusjohtoisella suunnittelulla. Marx puhui vapaakaupan puolesta ja suojatulleja vastaan. Epäonnekseen Marxista kuitenkin tehtiin eräänlainen neuvostokommunismin älyllinen takuumies.
Desai sijoittaa nykyisen finanssikriisin ja taantuman taloustieteellisen ajattelun yhteyteen - marxilaisuudesta monetarismiin. Ratkeaako kriisi itsestään kapitalismin uudistamisen avulla, vai onko kriisi vielä ankarampi, kuten monet marxistit ovat haaveilleet?
Desaita kommentoivat mm. tutkijat Juhana Vartiainen (Konjunkturinstitutet, Tukholma) ja Hanna Kuusela (Goldsmiths, University of London).
Tilaisuus on englanninkielinen.
Järjestäjät: Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Gaudeamus."
***
Kava Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on tänään myös aktiivinen Avanto:
14.00 · GUY DEBORD -SEMINAARI
17.00 · Guy Debord: LA SOCIÉTÉ DU SPECTACLE
18.45 · Guy Debord: WE TURN IN THE NIGHT, CONSUMED BY FIRE
Siteeraan Mika Taanilaa: "L'Internationale situationniste (Kansainväliset situationistit) oli vuosina 1957-72 vaikuttanut (risti)riitainen avantgarderyhmä, jonka on sanottu olleen yksi tärkeimmistä sysäyksistä kevään 1968 tapahtumille Pariisissa.
Guy Debord (1931-1994) oli situationistien kiistaton johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkeliyhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.
Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä kotimaassaankaan. Debordin ystävä, tuottaja Gérard Lebovici murhattiin epäselvissä olosuhteissa 1984, jonka jälkeen Debord veti kaikki elokuvansa pois levityksestä. Nyt niistä on vuosien odotuksen jälkeen nähtävillä uudet 35 mm:n filmikopiot."
perjantaina, marraskuuta 14, 2008
Mielielokuviani
Kemppinen oli listannut elokuvia ja siitä sain idean tehdä vihdoinkin oman listani. Näitä on varmasti satoja kertoja minulta kysytty, mutta olen yleensä kieltäytynyt mainitsemasta enempää kuin nuo kaksi ensimmäistä. Tietysti näistä puuttuu vaikka mitä, mutta nämä nyt tulivat mieleen...
Akira Kurosawa: Nora inu (Kulkukoira)
Paolo Taviani: La Notte di San Lorenzo
Vittorio DeSica: The Garden of Finzi Contini
Orson Welles: Touch Of Evil
Otto Preminger: Laura
Robert Altman: McCabe and Mrs Miller
Michael Curtiz: Mildred Pierce
Ang Lee: Ice Storm
Bernardo Bertolucci: 1900
Fons Rademakers: Max Havelaar of de koffieveilingen der Nederlandsche handelsmaatschappij
Andzej Wajda: Popiol i Diament/ Ashes and Diamonds
Jean-Pierre Melville: Le Cercle Rouge
David Cronenberg: Videodrome
Stuart Rosenberg: Cool Hand Luke
Youssef Chahine : Bal el hadib (Cairo Station)
Roman Polanski: Chinatown
Sam Peckinpah: The Wild Bunch
Charles Vidor: Gilda
Marguerite Duras: India Song
Alex Cox: Repo Man
Sam Fuller: Pickup on South Street
Frank Tashlin: Hollywood or Bust
John Huston: The African Queen
Alan J. Pakula: Parallax View
Ridley Scott: Blade Runner
Ingmar Bergman: Det Sjunde Inseglet
Friedrich Wilhelm Murnau: Sunrise
Jerzy Skolimowski: The Shout
Federico Fellini: Nights of Cabiria
Ettore Scola: Brutti Sporchi e Cattivi/Down And Dirty
Werner Herzog: Aguirre
Aki Kaurismäki: Calamari Union
Ingmar Bergman: Gycklarnas Afton
Andrei Tarkovsky: Zerkalo
Joseph Losey: The Go-Between
Costa-Gavras: Z
Victor Fleming: Gone With The Wind
James Whale: Bride of Frankenstein
Federico Fellini: 8 ½
Yilmaz Guney: Yol
Nicholas Roeg: Don't Look Now
William Wyler: Ben-Hur
George Marshall: Destry Rides Again
Orson Welles: Lady from Shangai
Stanley Kubrick: Dr. Strangelove
Billy Wilder: One, two, three
Michael Powell: Peeping Tom
Andrei Tarkovsky: Solaris (1971)
Andzej Wajda: Czlowiek z Marmuru
Roberto Rossellini: Germania Anno Zero
Michael Curtiz: Casablanca
John Ford: The Searcherts
Luis Bunuel: Belle de Jour
Charles Chaplin: Modern Times
Darren Aronofsky: Pi
David Lean: Lawrence of Arabia
Fred Newmeyer (Harold Lloyd): Safety Last
Orson Welles: Citizen Kane
Ben Sharpsteen (Walt Disney): Dumbo
John Schlesinger: Sunday, Bloody Sunday
John Badham: Saturday Night Fever
Alfred Hitchcock: North By Northwest
Sam Wood (Marx Brothers): A Night at the Opera
Jean Vigo: L'Atalante
Tran Anh Hung: Cyclo
Jiri Menzel: Ostrie Sledovane Vlaky/ Closely Watched Trains
Martin Scorcese: The Good Fellas
Krzysztof Kieslowski: Bleu
Louis Malle: Atlantic
Georg Miller: Mad Max
Ernst Lubitsch: Ninotchka
Theo Angelopulos: Jaxidi sta Kithira/ Voyage to Citera
Istvan Szabo: Mephisto
Glauber Rocha: Barravento
Jacques Rivette: L'Amour Fou
Zhang Yimou: Hong Gaoliang/ Red Sorghum
Francois Truffaut: Les Quatrecents Coups/ The 400 Blows
Shohei Imamura: Narayama-Bushi-ko/ Ballad of Narayama
Alan J. Pakula: All the President's Men
Francis Ford Coppola: Apocalypse Now
Robert Altman: The Long Goodbye
Georg Wilhelm Pabst: Die Freudlose Gasse
Francesco Rosi: Salvatore Giuliano
Kenji Mizoguchi: Ugetsu Monogatari
Luchino Visconti: Senso
Paolo Taviani: Padre Padrone
Jacques Demy: Lola
Robert J. Flaherty: Nanook of the North
Dusan Makavejev: Sweet Movie
Peter Bogdanovich: Paper Moon
Gillo Pontecorvo: La Battaglia di Algeri/ Battle of Algiers
Satyajit Ray: Aparajito
Victor Fleming: The Wizard of Oz
Terry Gilliam: Fisher King
Jean-Luc Godard: Weekend
Jean-Luc Godard: A Bout de Souffle
Tsui Hark : Once Upon a Time In China
Vittorio DeSica: The Garden of Finzi Contini (1971)
Mark Sandrich: Top Hat (1935)
Tay Garnett: The Postman Always Rings Twice
William Wyler: Wuthering Heights
Dennis Hopper: Easy Rider
Elia Kazan: East of Eden
Ben Sharpsteen (Walt Disney): Pinocchio
Howard Hawks: Sergeant York
Robert Altman: Nashville
Peter Weir: Witness
James Ivory: A Room With A View
Joel Coen: Raising Arizona
Errol Morris: The Thin Blue Line
Fritz Lang: The Big Heat
Theo Angelopulos: O Thiassos/ Traveling Players
Emil Kusturica: Underground
Luchino Visconti: Morte a Venezia
torstaina, marraskuuta 13, 2008
Ovela tapa oppia kieltä
Yhtäkkiä kaikki valkeni minulle.
Joskus ei voi kuin hämmästellä, kuinka hienoja tapoja ihmiset ovat keksineet edistääkseen kielen opiskelua.
Tämä obeliski tarjoaa mitä ilmeisimmin italian kielen peruskurssin kaikille turisteille.
Korkeat pylväät ovat vaikuttavia, mutta ongelmaksi tulee, ettei niiden huipulle oikein näe. Kuka se siellä köllöttää? Trajanus vai Pyhä Pietari. Edellisen mukaan tätä pylvästä kuitenkin kutsutaan. Kielenopintoja voi harjoittaa tästäkin, mutta kuinka usein pylvään ympäri on käytävä saadakseen kaiken irti sanomasta.
Pylväs jatkuu alareunasta vielä yli kymmenen metriä ennen maakosketusta. Onneksi Pietarilla on kaide suojanaan yläkerrassa. Ehkä sellainen pitäisi rakentaa pilvenkin päälle.
keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008
Sarjassamme kummallisia kadunnimiä
Sarjamme kummallisia kadunnimiä sai jatkoa harhaillessamme Rooman perinteisiä asuinkortteleita. Vastaan tuli Via Metastasio, joka varmaan suomennettaisiin nimellä Etäispesäkekatu.
Osaako joku kertoa, mistä moinen nimi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)