Taisin eilen mainita operaatiosta, joka koski paperinkeräysvimmaani. Nurkkiin kasautuu helposti alle viidenkin vuoden metrisiä ja jopa puolitoistametrisiä paperipinoja. Pinoja en pelkää, sillä savolaissutkaisua mukaellen sanottuna, voin helposti asettautua pitkälleen niiden viereen. Itse asiassa niin teenkin joka yö nukkuessani. En siis pelkää paperipinoja sen enempää kuin savolainen työtä, mutta vaimon käsissä harjanvarsi on varsin kelvollinen ryhmysauva, esineistä käyttökelpoisin ja siivousoperaatioon oli käytävä.
Lorem ipsum oli käynyt tästä näkökulmasta tirkistellen juuri sopivalla hetkellä kiinni asiainyhteyteen jossa pohditaan miksi meillä on esineitä. Hän siteroi Ilmari Vesterisen Esinepeli-teokseen tukeutuen Mary Douglasia ja Baron Isherwoodia, jotka huomasivat olleensa tieteilijöille hedelmällisessä tilanteessa: kukaan ei tiedä, miksi ihmiset haluavat tavaroita (1996: 3). Hän lainasi edelleen Vesterisen mukaan Tapio Periäistä, joka puolestaan lainasi teoksessaan (Periäinen, Tapio: Metropoleista muotoiluun. Ympäristö = luonto + alue + rakennus + esine. 1996. Helsinki: Rakennusalan kustantajat. s. 11, 94) Kalifornian yliopiston professori D. A. Normania. Tämä oli laskenut jokaisella länsimaisella ihmisellä olevan 10-20000 esinettä. Siksi ei ole ihme, että Internet on lonkeroistaan kasannut aimo rivin sattuvia (englanninkielisiä) lainauksia, jotka käsittelevät esineitä. Länsimaisuutta on syytä tässä korostaa, sillä esimerkiksi buddhalaisten suhde esineisiin on aivan toinen. Skeptikkolähteen mukaan kristityille asian pohtiminen on työlästä.
Esineiden (ja asioiden) pohtiminen ei ole uusi ilmiö, sillä jo presokraattinen Hesiodus pohtii runossaan Theogony (725 e.a.a.) jumalmyyttejä ja spekuloi esineiden (ja asioiden) alkuperällä ja universuminen järjestystä. Mitäpä muu materia olisi kuin esine, sen jälkeen kun sille on jokin nimi annettu. Siihen asti se vain on. Platon, idealisti, ajatteli ihmisten maailman olevan juuri esineiden maailman, ja siksi alati muuttuva ja epävarma, mutta todellinen maailma oli hänen mukaansa muualla, sellaisissa abstrakteissa asioissa kuten matematiikassa. Paitsi todellinen maailma, se oli myös todellisuuden maailma. Monet filosofit, kuten Leibnitz ovat näitä sittemmin pohtineet kukin omasta näkökulmastaan: pala marmoria on hänelle "moral beings, beings in which there is something imaginary and dependent on the fabrication of the mind." Siitä seuraa tietysti sitten lisää ongelmia, jotka saattoivat olla Karl Marxillakin mielessä, kun hän kirjoitti teesejään Ludwig Feuerbachille, erakkofilosofille ja ekstremeidealistille. Marxin Feuerbach-teesit ja niiden pohdiskelu kuuluu yleissivistykseen. Itse asiassa tuo pohdiskelu on tulosta pitkästä linjasta, kuten helposti on havaittavissa kun lukee tiivistelmää Aristoteleen näkökannoista.
Norman tutkii designia (tekijän näkökulmasta) ja on päätynyt pohtimaan (nykymuodin mukaisesti) tunteiden ja affektien vaikutuksesta designoimisen (muotoilu-) tieteeseen. Kyse on esineen kohtaamisesta ja siihen liittyvistä tunteista.
Totaalisen antierektuslaiseen tapaan hän korostaa ihmiskeskeistä designia. "Positiiviset affektit tekevät ihmisistä sietokykyisempiä pieniä vaikeuksia kohtaan." Ja paitsi esineiden käytettävyydestä kyse on myös sietokyvystä luovempia ratkaisuja kohtaan. Näin esineiden käyttäjän näkökulmasta luovuudessa voidaan mennä liian pitkälle, kuten jokainen pesukonetta käyttävä mies ja videoita monipuolisesti käyttävä nainen on havainnut satasivuisia manuaaleja lukiessaan. Osan vaikeuksista voi aistia muutenkin kuin hankaluutena: miksi koneiden merkit (ikonit) ovat usein kuin paluuta aikaan joilloin kirjoitusta ei tunnettu. Osmo A. Wiio luonnehti tietokoneruudun tunnistamattomia ikoneita kerran paluuksi hieroglyfeihin. Pesukoneen merkkejä katsoessaan tätä ei ole vaikea hyväksyä.
Itse olen hämmentyneimmilläni ovien äärellä. Kuinka on mahdollista, että ovesta ei tiedä katsomalla pitääkö sitä työntää vai vetää. Tarrateollisuus on saanut näistä surkeista ovisuunnittelijoista oivan lisätulon! VR-junan ravintolavaunun ovessa oleva kuusisorminen käsi on mielestäni huippuoivallus, joka saa aina hyvälle tuulelle. Kuten Norman sanoo: tuotteet jotka on suunniteltu rentoihin ja miellyttäviin tilanteisiin voivat vaikuttaa niiden käytettävyyteen miellyttävän, esteettisen designissa avulla. Estetiikalla on väliä: viehättävät esineet toimivat paremmin, Norman painottaa.
Kulutusjuhlan maailmassa asiat ovat jo toisin. Kuluttamista pidetään postmodernina käsitteenä, vaikka sitä toki voidaan soveltaa ainakin niin pitkälle kuin rahataloudessa on eletty. Yllä mainitun bisneslinkin oleellinen tekijä onkin erottaa toisistaan kuluttaminen ja raha. Valheellista, totta, mutta yhtä valheellista kuin monien aatteellisten ekstremistien harjoittama kuluttamisen minimointikampanja. Samalla liukuhihnalla valmistetulla ambulanssilla heidät viedään liukuhihnakännykkäsoiton jälkeen huipputekniseen sairaalaan, jossa mielettömän kallis huipputeknologia pitää heidät hengissä pitkään jatkuneesta väärinsyömisestä huolimatta. Olen siis relativisti esineiden suhteen, vaikkakin vain mieto relativisti. Pientä dynamiikkaa pitää olla.
Tiivistyskö tästä surkeasta pragmatiikkaa ylistävästä esseestä: Tarpeellisten esineiden lisäksi minun tavarani ovat esteettisistä mielihyvää ja hyvää mieltä tuottavia. Jalat maassa pitävä hedonisti siis, olihan tuo asioiden järjestys sittenkin ensin jalat maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti