torstaina, heinäkuuta 29, 2004

Oikeeta rakkautta

Kun suljin pysäköinninvalvontatoimiston oven olin aika hämmentynyt. Kyllästynyt siihen, että minun on hillittävä itseni maailman paskantärkeilyn edessä.

Kuka haluaa järjestystä, jossa pikasakot kerätään millintarkasti pois, vaikka auto olisi vain lojunut parkkipaikalla vain muutaman minuutin liian pitkään. Varsinkaan punakorkokenkäiseltä ammattiautoilijalta.

Teki mieli tapella. Kuin lapsuudessa silloin kun opin laittamaan hennon käteni nyrkkiin. Vapauttaa tunteet ja pusertaa viimeinenkin intohimon hikihelmi. Mutta minä vain suljin oven. Painoin taakseni tuon paikan, ehkä ikuisiksi ajoiksi.

Kävellessäni raikkaassa sateen jälkeisessä ilmassa kuumaan ja kosteutta tihkuvaan puistoon tunsin kuinka halusin loikoilla kylmillä lakanoilla kuin villin rakastelun jälkeen, viileä liköörilasi käden ulottuvilla.

Ja kun niskani kostui, halusin kiertää etusormella lasin rosoista reunaa. Kun pääsin parkkipaikalle, halusin nähdä hänet, pöyheä tumma häntä pystyssä, selkä köyryssä saapumassa korvani juuressa. Halusin upottaa kynnet hänen selkäänsä ja tuntea hänen kovat kupeensa.

Mutta niin selittämätön on elämäni juuri nyt, että kosmos ei värjää sitä intohimon punalla, sytytä liekkiä ja aja hänen luokseen, vaikka tarpeeni on fyysinen kuin kiveen hakattu tuhatvuotinen julistus.

Reiteni olivat kuumuneet kuin keraamisen lieden punataplä, enkä voinut olla kiemurtelematta paikoillani, kun työnsin käteni vaihdekepille ja räväytin autoni liikkeelle. Ensimmäisissä liikennevaloissa reiteni jo värähtelivät tulikuumana toisiaan vasten, ja kasvoilleni valahtaneiden hiuksieni lomasta näin ulkomaalaisen näköisen miehen, jolla kaikki ei ollut kohdallaan. Laskin hitaasti aurinkolasit silmilleni.

Tunsin miten lautasenkokoiset silmät kuin sateen täyttämän hiekkatien kuopan välkehdintä tuijottivat minua ja mittailivat ylävartaloani. Mies polki kaasupoljinta kuin formulakuski odottaen valojen vaihtumista ja juuri ennen lähtöä hän teki käsimerkkejä ja huusi pää taakse päin taivutettuna jotakin mitä en kuullut.

Eleet inhottivat minua. Soitin poliisille ja kerroin ilmeisesti huumeen vaikutuksen alaisena olevasta kuljettajasta kaupungin keskustassa.

En halunnut hänen karkaavan ja kiihdytin samalle kaistalle ja asetuin seuraavissa valoissa hänen peräänsä. Tunsin kiihkoa, koska halusin ärsyttää hänet. Tööttäilin pari kertaa. Lopulta tönäisin keulallani hänen turvapuskuriaan niin että vasen takasilmä rikkoontui. 

Kun mies yritti avata ovea, täräytin perään kunnolla. Vain lasin kilinä jäi korviini peruuttaessani pari metriä, vaihtaessani ykkösen silmään ja kiihdyttäessäni renkaat kirskuen. Ohi mennessäni näin tajuttoman miehen retkottavan puoliksi asfaltilla.

[Kirjoittaja etsii intohimoisesti oikeaa tyylilajiaan]

Ei kommentteja: