torstaina, heinäkuuta 29, 2004

Uutisia

Körttiväki julisti fatwan
Osasto: Uskonnollisia uutisia
Teksti: Sedis Zedis


(YLIVAINIO) Sata tuhatta körttiläistä päätti tämänvuotisen kekrijuhlansa lopuksi pidetyssä yleiskokouksessa ottaa käyttöön fatwan. Fatwa eli uskonnollisen yhteisön lainomainen määräys on tähän asti tunnettu vain islamissa. Toimittajamme Sedis Zedis oli mukana virallisena kokousblogistina.

 
Neljä päivää jatkuneet sateet eivät lannistaneet lähes satatuhatpäistä körttiläisyleisöä, vaan se pysytteli kokousjohdon vakuutuksen mukaan rauhallisena. Ylivainion kirkon pellolla pidetyssä jättikokouksessa pettymystä Jumalaan ei tuotu ilmi. "Herra antaa ja herra ottaa", kokouksen pääsihteeri Arvi-Tapio Vesihaude luonnehti ilmoja. "Me voimme luottaa siihen, että rukouksemme auttavat ensi vuoden sääolosuhteisiin. Järjestelyt onnistuivat hyvin huolimatta mutavyöryistä ja rantapenkereen mudan ja hiekan valumisesta teltta-alueelle. Olimme valmistautuneet Perkeleen vastaiskuihin, ja emmehän me missään Woodstockissa ole."
 
Silminnäkijät kuitenkin kertoivat vakavasta protestihengestä, joka purkautui selviksi sanoiksi vasta päätöskokouksessa. "Radion säätiedotukset lupasivat jatkuvaa hellettä ja siksi satatuhatpäinen yleisö on varustautunut vain kesätamineisiin. Sateenvarjot ja kumisaappaat jäivät kotiin. Ei kansaa voi tällä tavoin pettää. Syyllisiä on jollakin asianmukaisella rangaistava", lapualainen Elias Kemijoki vaati tuhansien muiden nimissä. Hyväksymisen hyminä kävi yli juhlakansan ja kuultiin Ylivainion keskiolutbaareissa saakka.
 
Kokousosallistujat raportoivat myöhemmin, että Kemijoen tuntemukset saavuttivat vastakaikua niin, että hyminän lakattua hyväksyntää osoittava "aalto" kiersi rankkasateesta huolimatta körttiyleisön parissa kolmisenkymmentä täyttä kierrosta. Tämän näkymän edessä pääsihteeri Vesihaude suostui ottamaan käsittelyyn Vöyrin, Ala-Vetelin ja Isonkyrön nuorisoseuran körttiyhdistykseltä spontaanisti huudetut ehdotukset muiluttaa meteorologi Pekka Pouta
 
Pääsihteeri kertoi länäolijoiden mukaan juhlayleisölle joutuvansa ehdotuksen kanssa vaikeaan tilanteeseen, sillä muilutus olisi lainvastainen teko. Juhlayleisön helpotukseksi heränneiden ekumeniajaoston puheenjohtaja Ahmed Al-Keskiveteli esitti käyttöön otettavaksi fatwaa. "Fatwan avulla meidän ei kokouksena tarvitse tehdä lainvastaista päätöstä, vaan kuka tahansa körttikansaan kuuluva voi panna kokouksen käskyn toimeen yksityishenkilönä." Ylivainion laulu- ja soitinyhtye Enkelten säestämän Vöyrin marssin tahdissa juhlakansa hyväksyi ehdotuksen. Ylivainion keskiolutbaariin monistettu fatwa saapui kuitenkin vasta kello yhdentoista aikoihin illalla. 
 
Körttikansan nyökytellessä myöntymisen merkiksi tapahtui yli kaksisataa loukkaantumista, sairasteltalla häärinyt Selma Harso-Kangas kertoi. "Toisiinsa päin kumartuminen ja äkillinen spontaani nyökkääminen tungoksessa voi olla yllättävän vaarallista, jos toinen päättää tehdä yhtä aikaa niin. Hätää ei ole, sillä laastaria on varattu riittävästi", Harso-Kangas naurahti.
 
Ylivainion poliisi kertoi pidättäneensä juhlien aikana 35 juhlijaa. "Kaikki olivat paikkakuntalaisia, eivätkä osanneet kysyttäessä lukea Isä meidän -rukousta takaperin", poliisikonstaapeli Tapio Karhunkokoinen Ylivainion poliisista totesi. "Heidät oli helppo erottaa todellisesta juhlakansasta. Rettelöitsijöitä ei ollut yhtään, paitsi se toimittaja Zedis, joka löydettiin puolenyön jälkeen tappelemasta baarin takana. Vastustajana oli pitäjän komein tammi, vanha ruoskintapuu, muuten. Pidätimme hänet epäiltynä julkisen rauhan rikkomisesta."

Lehtemme ei onnistunut tavoittamaan Pekka Poutaa, joka lomailee tiettävästi jossakin aurinkorannoilla.  

[Kirjoittaja hakee edelleen itselleen parhaiten istuvaa blogityyliä]

Ei kommentteja: