tiistaina, heinäkuuta 13, 2004

Virtuaalisukulaisia

Benedict Anderson on maailmankuulu antropologi ja nationalismin teoreetikko. Hän on yksi niistä tiedehenkilöistä, jotka ovat pohtineet sitä, miksi ihmiset hylkäsivät todelliset yhteisöt - siis face to face -eli kasvokkain-kommunikaation ja sukujärjestelmän varaan pitkälle muotouvat yhteisöt - ja valitsivat nationalismin ja sen myötä kansakunnan.

Anderson puhuu nationalismin yhdistämästä yhteisöstä antropologisessa hengessä yhtenä "kuviteltuna yhteisönä" (imagined communities). Kyse ei ole oikeasta yhteisöstä, jossa jokainen tunnistaa toisensa (kuten toinen antropologi Ernest Gellner sanoo), vaan yhteisöstä, jonka ihmiset haluavat kuvitella (tämäkään yhteisö ei kuitenkaan ole "kuvitteellinen" tai muuten pelkkään mielikuvitukseen perustuva, vaan sillä on reaalinen, ajateltavissa oleva perusta, eräänlainen selitys sen kuvitellulle olemassaololle). Ihmiset haluavat varsin usein kuvitella esimerkiksi kansakunnan, jonka määrittely tarkasti - ehkä juuri sen kuvitellusta muodosta johtuen - on todella vaikeaa, eikä kukaan ole siinä hyvin onnistunut. Jotkut ovat lisänneet, että ehkä kyse on niin monesta tyylistä kuvitella, että määrittely on siksi vaikeaa. Tyyli-termin voi jäljittää jo 1920-luvun sosiologiaan niin halutessaan.

Yksi tämmöisistä kuvitelluista yhteisöistä on Blogistan. Se on oikeastaan kaksinkertaisesti kuviteltu, koska tuo Blogistan saa kirjoittajiensa henkilöiden ohella kuviteltuja valtiollisia piirteitä, ja siten limittyy, tosin heikosti, nationalistisesti määritellyn maailman tunnusmerkistöön. Blogosfääri sun muut nimitykset välttävät taiten tätä nationalismi-stigmaa.

Pinserin Top-lista tarjoaa omassa kuvitellussa yhteisöllisyydessään yhden mahdollisuuden vahventaa italialaisen sosiologin Maffesolin lanseeraamaa heimoajattelua, kun se antaa mahdollisuuden etsiä "sukulaisblogeja". Maffesoli pohtii näkyistä yksilöllisten ihmisten laumaisuutta ja päätyy kuvaamaan niitä heimoiksi. Jotta Pinserin kuvio tässä mielessä olisi täydellisempi, se liberaalissa mielessä tarjoaa myös tilaaja-analyysin perusteella suvullisesti "kauimpana olevia" blogeja. Näiden tilaajat ovat siis mahdollisimman erilaisia omiin tilaajiisi nähden.

Kesän kunniaksi, ja tämmöinen kommentointihan on jo traditionaalista heimo/yhteisömme piirissä, ajattelin tarttua sukulaisaiheiden kyllästyttämänä tähänkin ilmiöön. Pohdiskelen ilman sarvia ja hampaita Pinserin väittämiä sukulaisuudesta tai ei. Kyse ei ole arvosteluista, vaan mielipiteistä, joita niitäkään ei ole säistä huolimatta tieteellisen viileästi analysoitu. On siis täysin mahdollista, että blogit ovat oikeasti ihan erilaisia, kuin mitä minä menen kohta väittämään. Erityisesti haluan huomauttaa herkille sieluille, että kärjekkyyteni on retorista. Haukkuva koira ei pure. Mutta toisaalta monet meistä julkisesti kirjoittavista ovat piilomasokisteja...

Sukulaishenkiset blogit Pinserin määrittelemänä:

Ensimmäinen kohtaaminen blogien parissa on varmasti monelle muullekin ollut kesälomalainen Kysyn vaan, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Juuri siksi hän kirjoittaakin usein aidon realismi-illuusion ylläpitäen itselleen vieraaksi kokemista asioista.

Viikkoennustelistallaan hän lähentelee huomioissaan horoskooppimaista pätevyyttä ja viikottaisilla gallupeillaan ällistyttävästi yleisönosastopalstalta toimitusten poliittisessa korrektiudessaan raakkaamia mielipiteitä.

Muissakin kirjoitusmuodoissaan Kysyn vaan on äärimmäisen nokkela, ja kuten hänen kirjoituksistaan voi päätellä, ei vain kirjoittajana vaan myös ihmisenä. Se tuo mieleeni tavan, jolloin yliopistolla suulliseen kuulusteluun jouduttuani, professorin ensimmäinen kysymys oli vastauksiani silmäillessään: "Yrittääkö ylioppilas olla nokkela?". Ja siksi en ihmettele, että Pinseri määrittelee tämän ensimmäiseksi sukulaisekseni, siis käytännössä virtuaaliseksi kaksoisveljeksi.

Jumalan kiitos meidän tietokonepiuhamme leikattiin pysyvästi irti toisistaan informaation globalisoituvassa virrassa käydessään Siamissa. Nostan hattuani siitä kuinka rohkeasti Kysyn vaan antautui top-listaan liittyvän sukulaismurhan kohteeksi kertoessaan jäävänsä kesälomalle. Lupaus on muuten kerran pari jo petetty.

Viestien yleinen sekoaste kertoo, että kesälomaa vietetään Kuun pimeällä puolella, jonne säännöllinen avaruusalus lähtee täydenkuun aikaan Tähtitorninmäeltä. Sekin aiheuttaa aidosti virtuaalisen läheisyydentunteen blogia luettaessa. Sijoitus on odotetusti laskenut turhien kyselyjen vähetessä: hän on Top-listalla neljäntenä. Elokuvana mieleen tulee eri rytmistä huolimatta Peter Greenawayn Z00.

Szczhcziczo Janne näyttää edustavan periaatteessa vanhinta bloggausperinnettä. Siis linkki ja sen kommentti. Ilmeisesti filosofin luonteelleen ominaisesti hän ei kuitenkaan lakkaa tekemästä huomioita vesimiehen ruumiistaan, ruumiinsa liikkeistä ja ympäristöstään, joka muodostuu oleellisesti Helsingin keskustasta ja sen Kallio-lisäkkeestä. Miehenkin tunnistan luultavimmin, sillä jotenkin hänen hahmonsa on opiskeluvuosilta tuttu, vaikka emme olekaan punaviiniä samassa pöydässä juoneet filosofibileissä, joissa tapanani oli aina silloin tällöin mogailla. Ainoastaan oma erakkoluonteeni pitää minut poissa niistä hienoista baareista ja ravintoloista, joista hän usein elämäntapakiemuroitaan raportoi. Sivun viilaus kertoo minulle perfektoivasta luonteesta, vaikka opiskelupuolella voisi vielä pari pykälää sellin ikkunaan viilata, ennen kuin todellinen nietzscheläinen vapaus hulluinhuoneen juhlissa koittaa! Tähän viittasi mielestäni taannoinen curriculum sans vitae -vuodatus.

Tietystä henkisesti kokemastani viileydestä huolimatta sivua ei voi olla seuraamatta useamman kerran päivästä. Kuten meillä olisi arvosteluraadissa tapana sanoa: "Mielenkiintoista." Top-listalla kolmantena. Elokuvana mieleen tulee Canal + -kanava.

Top-listalla 61:nä majaileva Varo vaan on kirjallinen monipuolisuusihme siinä, että hän tuntee velvollisuutta paitsi varoittaa erinäisistä maailman ilmiöistä, myös bloginsa säännönmukaisesta päivittämisestä.

Tämä tekee hänen virtuaalisesta maailmasta loputtoman laajan ja alkuräjäytyksen voimasta hän laajenee yhä kauemmaksi universumiin saaden inspiraatioita silti yhä lähempää. Varo vaan yhdistää mielestäni varsin usein feminiineille tyypillisiksi osoittautuneiden aihepiirien käsittelyn miehiseen ronskiuteen tavalla, joka panee miettimään itsestään: "Varo vaan, mitä kirjoitat."

Ajattelen tätä blogia erittäin lämpimästi, se ei syleile, mutta vielä vähemmän se torjuu. Se ei ole mater, vaan ainoan lapsen kohtu, jonka synnyttää aina uudelleen ilonaiheita. Elokuvana mieleen tulee Amélie.

Top-listan viidenneksi on kivunnut Benrope on ahdistunut, sillä todellisuudessa hän pelkää polkupyöräänsä. Se menee paljon lujempaa kuin mihin neljän seinän sisältä ahdistukseensa voimaa saava on ajatuksenlennossaan tottunut.

"Minun tuurillani aina siellä mihin reppuni lasken sataa rakeita ja rottia, sekä salamoi", Benrope kirjoittaa. Blogistanin Matlock siis, sillä päätös on kuitenkin onnellinen, arvelisin, sillä kuka muu voisi hypätä sujuvasti kadulla pomppivasta lihavasta rusakosta laittomaan kopiointiin ja seuraavassa kappalessa vuotavaan nenään ja Zyrteciin. Jäniksen vuotta vain!

Eräällä tavalla mieleeni tulee näistä kirjoituksista elokuvaohjaaja David Lynchin tuotokset, tosin sillä muutoksella, että DL unohtaisi jokseenkin kaikki jännityselementit käsikirjoittamoon. Vain siten päivän kohokohdaksi voi sublimoitua jääkaapin perältä löytyneet homehtuneet juustot. Ja sitä kommenttien määrää: kyse oli selvästikin ihmissuhdetta suuremmasta asiasta!

Tampereen kuppilasta maailmalle huutava "Taantumuksen Torvi on menestynyt populariteetissa niin, että on sijalla 72 Pinserin top-listalla. Hän on niitä harvoja, jotka ovat ratkaisseet elämän peruskysymyksiin kuuluvan probleemin siitä onko lopulta lintu vai kala. Hän on lintu, kuten sähköpostiosoitteensa "sinisorsa" meille Baskervillen vihikoirille kertoo.

Taantumuksen Torven Akateemisuus tihkuu muuten kepeästi soljuvassa, vaikkakin hieman värittömässä tekstissä, otettakoon esiin vaikka viimeisin marmatus (hänen oma ilmaisunsa, jota mieluusti tässä käytän): "ruumiillisessa elämässä", "tunnereaktiot", "kansalaisvaikuttamisen areena". Minulle riittää kun vaihdan sukat.

Ja mistä muualta kuin Tampereen tylsästä yliopistonkuppilasta voisi kirjoittaa: "Toivon, että mahdollisimman moni urbanisoituisi ja vieraantuisi eroon maatalous- ja paimentolaisyhteisöjen perinnöstä (uskonnot, luonnon hävittäminen), sekä teollisen vallankumouksen perinnöstä (suuret poliittiset ideologiat, luonnon hävittäminen)." Tämmöinen programmi pelkän toivon varassa! Etenkin kun hän liittää siihen sinänsä kiitettävän tavoitteen: keskustapuolueen tuhon. Mutta voiko sitä tehdä paremmin kuin he itse?

Vaikka kuppila on [nykyisin] tylsä, minkä olen monesti havainnut luentopalkkioitani kuppi kädessä siellä keräillessä, ei se tarkoita, että Taantumuksen käyrätorveen puhalteleva sitä olisi.

Hän nimittäin vakaasti uskoo, että kirjoittelu blogeihin tekee hänet miellyttävämmäksi ihmiseksi. Mutta enpä voisi olla enemmän eri mieltä virtuaalisukulaiseni kanssa kun hän kirjoittaa: "Vaistonvaraisena sosiaalisena konformistina ja kaikenlaisten tappeluiden vastustajana toivon erityisesti, että voisin päätyä mielipiteisiin jotka mahdollistavat kitkattoman yhteistyön kaikkien ihmisten kanssa." Kitka on perusvoima!

Minä luulen, että hän mukavoitumisensa liittyy enemmänkin hänen vanhenemiseensa kuin kaikenpuoliseen älylliseen lepsuiluun. Ja oleellista on, että toivottavasti hänen tutkimuksensa aiheelle ei käy samoin... Verkkaisa blogitustahti viittaa implisiittisesti siihen, että jotakin ihan mukavaa on tulossa. Se sitten avaa blogituskanavankin, tiätty.

On selvää, että hallittu kuivakkuus, akateemisten ilmaisujen viljeleminen eu-tukien toivossa ja niiden "muka-leikillinen" käyttö ovat lähentäneet Taantumuksen Torven blogia omaani jopa niin paljon, että Helsingissä käydessäni voisin hyvinkin esitellä hänet pöytäseurueelleni "ovelana maalaisserkkuna". Niin tamperelaiset yleensä täällä esittelen.

Tapa juontuu kahdesta lähteestä: kirjallisesta termistä "ovela maalaisaateli" ja eräästä aatelistaustaisesta sosiologian dosentista, joka ymmärsi heti esitellessäni tamperelaisen ystäväni, että kyse oli "maalaisserkusta". Muistelen tätä hetkeä lämmöllä niin kuin Taantumuksen torveakin, jonka kirjoitustahti on ollut viime aikoina todella niukka. Siksi toivonkin, että tämä kirjoitus saa hänet nostamaan itsensä niskasta suosta. Näinhän teki eräskin paronimies aikoinaan. Siksi mieleentuleva elokuvakin on aikakauteen viitaten Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoitto, jolle Tampereen esityksessä aikoinaan häpeällisesti taputettiin seisten.

Paronista on helppo siirtymä Pinseri-järjestyksessä viidenteen virtuaalisukulaiseeni, joka on Lovelacen testi. Kuten tunnettua, nimi viittaa paitsi Turingin testiin, myös siitä kehitettyyn sovellukseen, jonka inspiroijana oli 1800-luvulla elänyt matemaattisesti hyvin lahjakas Augusta Ada King, aviomiehensä Kingin kautta myöhemmin Lovelacen kreivitär, joka sattuu olemaan Turingin tavoin tietokoneiden esihahmoja, Charles Babbagen kavereita ja lordi Byronin sukuva.

Testi kieltää implisiittisesti kommentoimasta tekstiä ja sen tekijää, joten minä eksplisiittisesti teen niin. Myös Barthesin kirjallisuusteoriaan aikoinaan liitetty kommentti siitä, ettei tekijää olisi olemassa, on yhtä hölmöä puhetta. Sen sijaan se puhe, jossa sanotaan, että nykytilasta ei voi ennustaa miten asioiden pitäisi olla tulevaisuudessa, on totta. Mikä näitä yhdistää, sitä sopii miettiä.

Lovelacen testi hämmentää puhumalla sujuvasti "minästä" ja "meistä", vaikka onkin vain "minä". "Me" on jokin virtuaalisuutta tavoitteleva subjekti, joka jää lukijalle täysin hämäräksi. Mikä "me" on, ei käy ilmi. Kuka on kansa, sopii nationalisteiltakin kysyä.

Yleisesti kaapaten amerikanisoituva Lovelacen testi kuuluu niihin onnellisiin, joiden kirjoitus on aina mielenkiintoista, jos ei muuten niin kulttuuriympäristönsä vuoksi. Kyse on oikeastaan jo 1800-luvun lopulta populaarisuosiota saavuttaneesta travelogian perinteestä, matkakertomuksesta. Ihmiset opetettiin mielen varhaisglobalisaation ajassa eksoottisten asioiden maksaviksi kuluttajiksi. Peter Elk tekee tästä taidetta tavalla jota S'pore Uncovered vasta hakee.

Tämän vuoksi Lovelacen Testin kiintoisuus perustuu mielessäni näihin eksoottisiin tekijöihin (Pohjois-Amerikka ja sen elämäntapa) ja ristiriitaisuuteen, joka syntyy testaajan jyrmyistä mielipiteistä erityisesti minänsä ja naisten suhteen. Tämä on kiehtovaa [kuten Plökin bloggauskin, jossa minäkuva on karheasti ok, mutta naiskuva vielä kammompi], tietenkin vain koska itse en voisi ajatella erilaisemmin.

Ja se elokuva. Ehdottomasti Shaft in Africa! Toivottavasti Lovelacen testi, sija 11, osaa arvostaa tätä valintaa!

Voin jo tässä vaiheessa todeta, että blogieni tilaajat ovat selvästi skitsofreenikkoja tai blogiahmatteja.

Siksi keskeytän analyysini hetkeksi, ja palaan seuraavien blogien psykopatologiaan ja oman tautini kuvaukseen myöhemmin. Enkä aiheuta itseinhoa sanomalla, että vain koska kansa niin vaatii. Ovathan tämmöiset kirjoitukset mitä mainioimpia tapoja laskea muutenkin surkeaa sijoitustaan tilauslistauksissa.

Vuoroaan odottavat virtuaalisukulaiset:
Minya
menopaussi
KatjaW:n elämä
Jemory
Tiedemiehen blogi

Ja tässä se Toinen blogimaailma:
sofian maailma
Fotodagboken
appelsiini.org
Kaikkiruokaisen päiväkirjasta
Kyynel
järjetöntä hourailua
Blog on kuin olisi häät
toinen maailmani
Beyond the parenthesis
Miekkakala
Mopsi postikortissa

3 kommenttia:

Marleena kirjoitti...

Blogisi on mielenkiintoista luettavaa näin "kesähelteillä"; etenkin kun tuntuu, että Blogistanin tuotteliaat "tähdet" viettävät lomaansa, ja itsekin pystyn siis keskittymään vain ja ainoastaan näihin laadukkaisiin kirjoittajiin.

Jatka samaan malliin!

Sedis kirjoitti...

Niin, koskaanhan ei voi tarkasti tietää mitä vilttiketjun huovan alla liikkuu.

ainailona kirjoitti...

Sukulaishenkäys tervehtää ja kiittää mielenkiintoisen oivaltavasta ja lämpimästä kuvauksesta naapurilähiössä. Hävettää kertoa, että en ole vielä[kään] nähnyt Amelietä..... hyi häpeä, Varo vaan! Täytynee korjata tuo epäkohta, ihan jo uteliaisuudesta!