Iskias, kipu ja Suomi

Kaksi vuorokautta iskiaskipua takana. Nyt nappaa, niin kuin virvelikelan mainoksessa aikoinaan riimiteltiin. Aamuherääminen on hienoa, koska ensimmäiset viisitoista sekuntia on vielä muissa maailmoissa ja sitten vasta joku alkaa kääntää oikean pakaralihaksen yläosan alle työnnettyä veistä. Säteilykipua riittää pohkeesta alaselkään. Joten tämmöinen keskivahva iskias tänään. Semmoinen kuin 80 prosentilla suomalaisista joskuks.

Onneksi saa huutaa, sillä siihen perhe on jo niin tottunut, että erilaisia "tuo mukanasi"-, "viitsitkö poimia...", "otatko mulle..." -käskyjä tulee koko ajan. Vähintään yksi viidessä minuutissa.

Vaimo melkein ymmärsi sen missä tänä aamuna mennään, kun hän joutui auttamaan minulle alushousut jalkaan. Itse en saanut jalkaa niin paljon nostetuksi, puhumattakaan siitä että olisi kumartunut nostamaan. Ärähdin kun siihen meni sekunti liian pitkään. Kipu tekee ärtyisäksi. Ärtyisyys ei tee kivuliaaksi. Eli ihminen voi olla ärtsy ilman kipuakin, mutta kivun kanssa se on tosi helppoa. Kaikki kiltit tytöt, hankkikaa kipuja, niin osaatte sanoa ei.

Mutta kivusta on turha selittää, sillä siitä ei saa tässä maassa sympatioita. Eikä kivun tunne välity: siitä ei voi kirjoittaa eikä puhua, mutta elokuviin sen voi jollakin tavoin tähän maailmaan sijoittaa. Mutta minusta tuntuu, että suuri kipu-dokumentti on vielä tekemättä.

Kun kivun tunnetta ei voi toiselle välittää, vaikka sitä mieluusti tulee aina yritettyä säälipisteitä kerättäessä, on siitä yksi seuraus: Suomessa särkylääkkeiden syöminen on synti - usein myös sairaala- ja alan ihmisten mielestä. Valitettavasti Suomessa hoidon ja tietoTAIDON taso on muutenkin kohtuullisen matala verrattuna mihin tahansa muuhun länsimaahan.

Täällä saa aina opettaa henkilökunnalle miten asiat pitäisi tehdä. Se tarkoittaa, että pitää itse opetella ammattitaito, jota henkilökunta ei käytä - onneksi suomalaiset suvut ovat suuria ja kaikkia ammatteja harjoittavia riittää. Minultakin aina kysytään, että olenko lääkäri kun tunnen termit ja tiedän asiat ja käytännöt. Vastaan, että on pakko tietää, koska te teette niin usein mitä sattuu. Kirjastoista voi hyvin käydä ottamassa kopiot niistä sivuista, joista lääkärit itsekin asiansa opettelevat. Kielitaitoa ja viitseliäisyyttä se vaatii, mutta eivät lääkärit niin vaikeita asioita opettele, etteivätkö siihen normaalijärkiset verrattain helposti kykenisi. Kokemuksella on sijansa, mutta potilaalla - eikä muuten millään ***** asiakkaalla - sitä kokemusta vasta riittääkin. Tämä tietysti niissä sairauksissa, joissa taju ei ole poissa.

Niillä joilla ei ole sukulaisia, saavat virua ja kärsiä suomalaisissa sairaaloissa. Ja lopulta kuolla pois. Sairaala on vaarallinen paikka, huomattavasti vaarallisempi kuin perjantai ja 13. päivä. Sairaalasta pitää lähteä pois niin aikaisin kuin mahdollista. Varo sairaaloita.

Esimerkkejäkö: makuuhaavoihin ja niiden leikkaushoidon aiheuttamiin komplekseihin kuollut läheisen isoisä - joulunpyhien aikana ja jälkeen sairaalassa ei ollut yhtään lääkäriä ja käytännössä nälkään kuollut isoäiti. Isoisällä oli erikoissänky, jonka piti värinällään pitää makuuhaavat poissa. Niistä oli jo kokemuksia. Mutta mitä teki henkilökunta. Se otti värinän pois eikä pannut uudestaan päälle. Viikonlopun jälkeen makuuhaavat 10-15 senttiä, joka sitten leikattiin eikä - suomeksi sanottuna - hoidettu sen jälkeen. Kuolema oli kaikkien mielestä onni, mitä ei unohdettu sanoa moneen moneen kertaan. Ei puuttunut kuin sotapappi vierellä kertomassa, kuinka suurenmoisen palveluksen tämä isänmaalleen teki kun sattui kuolemaan potilasjonon keskellä.

Tyytyväisimmillään henkilökunta sairaaloissa on silloin, kun potilas tai hänen omaisensa tekevät kaiken itse. Tunnettu radioääni Maija Dahlgren kertoi kuinka hän pääsi kolmen viikon aikana kolme kertaa suihkuun peseytymään. Jos ei olisi ollut niin tunnettu, niin välttämättä ei olisi päässyt. Olen tavannut vanhustenhoitajia, jotka ovat ottaneet vanhusten ylähampaat kerralla pois - se vain, että ne eivät olleet proteeseja vaan suun hoidon puutteessa löysästi kiinni olevat hampaat, joita käytännössä lika piti kiinni. Kertakäyttövaippojen kuivatukset ja uusiokäytön toki tiedätte omista sukulaisistanne. Tai mistäpä te sen tietäisitte, ettehän te koskaan heitä käy katsomassa.

Takaisin kipuun. Särkylääkkeiden aiheuttamista vatsavaivoista puhutaan paljon enemmän kuin siitä kivusta, jota ne on tarkoitettu poistamaan.

Olen huutanut kivusta myös silloin, kun kirurgin veitsi tunkeutui polveeni leikkauksessa. Syöpäpotilaat, joiden elämänkohtalo on sinetöity, kuolevat kipuun eivätkä siihen, mikä nyt sattuisi milloinkin syövän vuoksi bragaamaan.

Mutta jos ei toista lyö nenään, kipua eikä edes tuntemusta kivusta ei voi välittää toiselle.

Olen näemmä vähän ärtyisä. Mutta silti minusta on pahinta katsoa ihmistä, jonka kasvoista luen pitkäaikaisen, ikuisen ja koskaan lähtemättömän kivun. Katso kuinka terävät uurteet, melkein kuin himourheilijalla, vaikkapa maratoonarilla.