Aiemmin kun vielä asuin kirjastoissa, sen sijaan että vain kävisin niissä niinkuin nykyään, en lakannut hämmästelemästä sitä, kuinka paljon ihmiset saavat julkaistuksi kirjoja. Nykyinen ajatus ei ole hämmästelemistä. Se on murskaus.
Kun tässä kipujensa kanssa lukee Hölderliniä saksaksi, vaikkei sitä blogeissakin kohuttua Der Ister -runoa kotihyllystä löytynytkään, ajatus aina välillä vinkaisee, että minkälaisenhan sitä itse repäisisi, jos repäisisi.
Saksaksi, ja vielä runoja. Noidannuoli. Ymmärrättehän, että mieli keksii aivan mitä tahansa vaihtoehtoja. Kun ei vieläkään voi katsoa jousiammuntaa, vaikka nuolia on viinistä vedetty Ateenassa koko aamupäivä. Sairas mieleni kaipaa urheilua.
Lyhyt sen on oltava. 130 sivua on romaanin ihannemitta. 200 vielä menettelee. Sen jälkeen kyse on viihderomaanista, ajankulusta tai maailmankirjallisuudesta.
Tai jos tuota sivumäärää pitää tinkiä suuremmaksi, sitten sitä pitää kirjoittaa kaksikymmentä vuotta ja palkata seitsemän kirjallisuudentutkijaa ja kustannustoimittajaa kasaamaan niistä se merkkiteos. Esimerkkejä tästä on pilvin pimein.
Kirjan pitää olla ja tulla niin suosituksi ja paksuksi, että kirjastossa sille varataan oma hylly niinkuin Päätalolle. Hyllyyn laitetaan peili, ettei tarvitse kurkkia sitä, moniko näkee, että tällä hyllyllä. Kylkiäisiksi saa selänrapsuttimen.
Tai siinä vaiheessahan kirjastot ovat maksullisia - ei meillä porvareilla sitä vastaan varmaan mitään olisi - ja varmasti olo yhtä mukava kuin silloin kun se vihreäsilmäinen hirviö tuotiin Yliopiston kirjaston rotundaan kolisemaan. Sen jälkeen olen hoitanut kaiken rahalla ilman omatuntoa. Kirjastoon jokainen menee avaimenperämuisti-luottokorttinsa kanssa, lampsii hyllylle, lykkää kortin sisään, maksu vilahtaa kassaan kuin sielu ja id-lognr-84848484 saa kirjan avaimenperäänsä, jollei ole maksuhäiriöitä tai häröä linjoissa tai muuten etsintäkuulutettu. Sitten vain blugi sisään ja virtuaalilaseista lukemaan. Sediksen paluu IV, Intergalaktisia blogeja. Koonnut Blogsfäärin historiallinen keskusarkisto.
Vaimo tuli. Hengessä hyppäsin ilmaan ja sanoin: "Sairahdus." Et ole pessyt astioita, et laittanut ruokaa... Siis perjantaina, pyhänä perjantaina.
- "Sairahdus."
[Niin. Tämä on sitten meemi.]
[Oikeat kirjailijat saavat naureskella ihan rauhassa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti