lauantaina, elokuuta 14, 2004

Juustokuminaa

Käymälän Sven on joko piiloutunut kellariloukkoonsa tai matkannut iki-ihanaan Pietariin kuten viimeisimmässä viestissään kertoi, mutta runsaana pulppuilevasta tekstistä oli jäänyt mieleen hänen tuore uutisaiheensa, jonka kaivoin tähän kipupäivän introksi:

"BLOGISTAN ON TÄYNNÄ AKATEEMISESTI KOULUTETTUJA ihmisiä jotka puhuvat pääasiassa pullanpaistamisesta, sunnuntaikahveista tai lastenvaippojen vaihtamisesta. Akateeminen koulutus ja varsinkin tohtorin arvo on suomessa on lähinnä kilpailulaji ja tapa päästä eroon kaikesta ahdistavasta henkisestä ponnistelusta. Se on jotakin sellaista, että kun on akateeminen oppiarvo niin ei arvosta niitä asioita liikaa, vaan voi keskittyä kokonaan siihen mikä oikeasti kiinnostaa eli pullanpaistamiseen ja vaippojenvaihtamiseen."

Tohtorin TUTKINNOSTA voin sen verran sanoa, että se on ihan mukava olla olemassa, eikä sitä poiskaan voi ottaa, kuten voi nokkelasti ruoanlaiton ohella sanoa. Antaako sille sitten arvoa, on eri asia. Hirveästi siitä ei ole elämässä haittaa, joten kannustan kaikkia Blogistanin tohtorikandidaatteja painamaan päälle. Kyse on kuitenkin lopulta pikkujutusta, yhdestä kirjasta, joka on vähän paremmin perusteltua tekstiä kuin mitä blogeihin tavallisesti sijoitetaan. Blogit vaan saattavat olla juuri sen vuoksi mielenkiintoisempia.

Vuonna 2000 koulutustilaston mukaan tutkijakoulutuksen oli maassa saanut 0,9 prosenttia 20-64-vuotiaista. Maisteritason tutkinnon suorittajia naisista 7,0 % ja miehistä 6,6 %. Alemman korkeakouluasteen suorittaneita naisista 5,8 % ja miehistä 6,0 %. Ammattikorkeakoulutasoa on sitten jo yli 15 prossaa. Luvut ovat kasvussa. Että jos yksi kahdestasadasta on joko se alempi tutkijakoulutettu eli lisensiaatti tai sitten se ylempi tohtori - jompi kumpi siis yksi sadasta, niin jää siinä vielä ahdistavia henkisiä ponnisteluja kokevia ja kaipaavia sentään 99 sadasta.

Oman alani tohtoreiden luettelo osoittaa, että pullanpaistajia ja lapsenvaipanvaihtajia siellä riittää, vaikka eivät ole Blogistaniin viisumia saaneetkaan. Mutta saattaa siinä jokunen tuttu nimikin olla blogistanilaisillekin joistakin muistakin ansioista. Ja kun tuo määrä on tullut noin 60 vuodessa, ei oikein tulvastakaan voi puhua.

Tohtorin ARVO olisi kiva saada. Ehkä Blogistanin yliopisto kutsuisi minut kunniatohtoriksi (h.c.) blogilogian alalla. Sven voisi vääntää vaikka orjantappurakruunun tilaisuutta varten: Kallion bloggarimiitinki sen sitten varmaan jakaisi minkä nassikkapainiltaan ehtisi.

Mutta sitten pullanpaistoon. Perhe kaikkosi hälisemästä ja jätti minut Urheilun ja Kivun pariin. Kun ruotsalainen polkee pakoon 140 muuta pyöräilijää, mukana melkein kaikki maailman huiput, jäi minulle aikaa tehdä jauhelihakastiketta "oman maun mukkaan". Ei laimennuksia à la kakara tai vaimon sinänsä herkullisia tomaattisörsseleitä (neilikkaa ja laakerinlehtiä erikoismausteena), vaan omaa.

Naapuri oli matkoiltaan tuonut järkyttävän määrän juustokuminaa, maustanut sillä purjoperuna-keittoaan ja hyvää oli. Sen jälkeen en ole useinkaan ehtinyt perehtynyt juustokuminan ominaisuuksiin, joten nyt oli aika kokeilla ihan omia versioita, varsinkin kun Mindy oli sekoamisen partaalla jo pelkän juustokuminan etsimisen vuoksi, mitä sitten jatkoi Kolikon kääntöpuoli.

Juustokumina on hieno mauste. Miksi en ole sitä aiemmin keksinyt ihan arkipäiväiseen käyttöön. Sitä käytetään yleisesti arabiruoassa, intialaisessa ruoassa ja meksikolaisessakin keittiössä.

Juustokumina eli jeera valmistetaan kasvin vihreänruskeista pienistä siemenistä. Jeera ei ole tietääkseni ainakaan kovin läheistä sukua sille suomalaisessa ruoanlaitossa käytetylle kuminalle, mutta nuo siemenet muistuttavat kuminan siemeniä. Intialaisessa keittiössä ne kuuluvat tärkeimpiin mausteisiin. Juustokuminan siemenet voidaan jauhaa tai käyttää kokonaisena. Jauhettuja ja paahdettuja juustokuminan siemeniä voi sirotella jugurtin, salaattien, kastikkeiden ja juomien pinnalle. Mutta liharuoissa juustokuminan siemenet vahvistavat lihan makua. Muista intialaisen ruoan mausteista voi lukea vaikkapa täältä.

Jeeraa [joskus myös zeera] kutsutaan joskus myös roomankuminaksi tai sitten maito- eli leipäkuminaksi. Niille jotka etsivät reseptejä ulkomaiden kielillä - tässä akateeminen koulutus erityisesti auttaa - on muistettava että jeera on ruotsiksi spiskummin. Englanniksi ja ranskaksi roomankumina on cumin [se tavallinen kumina caraway ja ranskaksi carvi, saksaksi kim, jota ei pidä sotkea bulgariankieliseen nimitykseen kimion, joka tarkoittaa juuri jeeraa]. Tai tässä kaikki kielet.

Meksikolaisen keittiön perusmausteet ovat chili (eri muodoissa), pippurit, korianteri, kaakao, vanilja ja kaneli, mutta myös juustokumina.

Meksikolaiseen pihviin tarvitaan:

1 sipuli, 1 rkl öljyä, 350 g paistinjauhelihaa, 250 g papumuhennosta (säilykkeenä), runsas 1 dl korppujauhoja, ½ tl juustokuminaa, 1 tl chilijauhetta, valkosipulinkynsi, suolaa ja pippureita, muna, vehnäjauhoja pihvien pintaan ja
kunnon öljyä paistamiseen.

Mutta minä tein jauhelihakastiketta arabityyliin: perusmalliin käytetään 400 g jauhelihaa 1 rkl juustokuminaa, 1/2 tl suolaa ja rasvaa paistamiseen. Itse panen mukaan pippureita ja chiliä ja ripautan sinne ylimääräisenä runsaasti sipulia ja hieman ruohosipulia (Lidlin kuivapakastettua) ja makeaa chilikastiketta, sillä olen auttamattoman perso makean ja chilin yhdistelmälle. Jos haluaa voi tehdä voimakkaan ruskeakastikkeen (itse EN käyttänyt soijaa) ja pistää sinne sekaan lihaliemikuutio tai fondia ja hyvin keitettynä purkillinen murskattua tomaattia. Oikea ruskeakastike on aina hyvää, sanotte mitä sanotte.

Jos tekee vain perusmallin mukaan, se tarvitsee kastiketta, jollaiseksi käy esim. fetajuustokastike: 200 g eli reilu miehen kämmenenleveys kurkkua, 150 g fetajuustoa,
2 dl ruokajogurttia, paparikajauhetta vajaa teelusikallinen, suolaa ja jauhettua mustapippuria. Kurkku raastetaan, fetajuusto hienonnetaan, muut sekoitetaan ja vot, kastike on valmis. Minä pitäisin sitä makeata chilikastiketta, jota tyrkytetään thairuoan ystäville puoli-ilmaiseksi, vierellä. Makeat soijapohjaiset nesteet ovat myös vaihtoehtoja...

Jugurtin käyttämisen idea on se, mikä on nepalilaisessa ja intialaisessa ruoassa tärkeää. Hyvin voimakkaat maut miedonnetaan jugurtilla. Kokeilkaapa pihvien päällä vaikka nepalilaista minttukastiketta: 3 dl jogurttia, 1/4 tl suolaa, 2-3 tl hienonnettua kuivattua minttua, 1/4 tl chilijauhetta, 1/4 tl jeeraa. Kaikki vaan sekaisin ja kylmään vetäytymään.

Juustokumina käy kasvisruokiin ja melkein minkä tahansa kanssa. Ihme mauste. Eikä ole tullut aiemmin vastaan jostain syystä. Miksi tätä ei opetettu yliopistossa? Kokkaa kansainväliseksi -kurssilla.

2 kommenttia:

TURISTI kirjoitti...

Sedis, sitä ei opeteta yliopistoissa koska sitä opetetaan kokkikouluissa.

Suutari ja sen lestit, you know...

Niin ja tonni on rikki.

Sedis kirjoitti...

Kala-allergikkona minusta ei ollut kokkikouluun. Mutta eihän se kokkaamista estä, eihän. Kokkaamisella voi sitten yrittää välttää tiskaamista...