Roikut jo ristillä, Sedis

Yli kolme vuosikymmentä sitten Urpo Lahtisen Hymy-lehti vetäisi tulevien aikojen lööppimaailmaa ennakoiden ja kirjailija Timo K. Mukan elämäntapoihin viitaten otsikoksi "Roikut jo ristillä, Timo K. Mukka". Mukka palkitsi kirjoituksen itsemurhalla. Asiasta syntynyt kohu taisi olla aikoinaan suurimpia keskusteluja journalismin etiikasta Suomessa. Ohimennen voin suositella parasta tuntemaani kaunokirjallista teosta teemasta: se on Heinrich Böllin Katharine Blumin menetetty maine, joka on elokuvanakin aika hyvä, vaikka arviointikykyyni vaikuttaa tietysti myös se silmäniskupolitiikka mitä elokuvan pääosaa esittäneen Angela Winklerin kanssa aikoinaan Sodankylän metsiin rakennetulla nuotiolla harrastimme.

Tänä aamuna Hymyn juttu tuli mieleen, kun itsellä on niin ristillinen olo. Maha sekaisin (3. päivä), pää kipeä (2. päivä), niska jäykkänä (2. päivä), perskannikat iskiaksen vuoksi tulessa (12. päivä) ja silmiä aristaa (1. päivä). Hetkittäin kaikki pahenee, kun kuiva yskäkohtaus ravistelee kipeitä paikkoja.

Onneksi on töitä mukana kotona, joten uskaltauduin valitsemaan "etätyön". Pitäisi varmaan käydä lääkärissä uusimassa resepti, tarkistamassa näkö ajokortin uusimisen vuoksi, vilauttamassa tätä selkää, tarkistamassa veri- ja muut arvot jne. jne. jne. Tällaisina aamuina terveiden parikymppisten valitus tuntuu turhalta.

Vaikka se ei voisi teitä vähemmän kiinnostaa, googlettamalla "keski-ikäinen mies" saa lähinnä vitsisivuja.

Keski-ikäisen miehen lääkäri kertoi tosiasiat: jäljellä on vain kuusi kuukautta elinaikaa. Sen jälkeen kun omat asiat on pistetty kuntoon, lääkäri suositteli miehelle, että tämän pitäisi tehdä kunnon suunnitelma loppuelämän nautinnoiksi.
- Mitä haluatte tehdä viimeisen kuusi kuukautta? lääkäri kysyi.
Hetken mietittyään keski-ikäinen mies sanoi:
- Luulen, että menen asumaan anoppini luokse.
- Miksi ihmeessä juuri sinne?
- Koska ne olisivat elämäni pisimmät kuusi kuukautta!

Tasoa kuvaa hyvin myös Terveydenhoitouutisten päätoimittaja, joka syöttää meille ratkaisuna keski-iän tuomiin ongelmiin kasviöljyä ruokalusikalla. Liikunnan ilotkaan eivät aina todistajalausunnon mukaan riitä.

Viina tai terva ei keski-ikäistä miestä auta. Lainaan Daniel Davisia, joka taannoi bloggasi näin: "Ratikassa ollessani lähettyvilleni asettuu istumaan pahasti viinalta haiseva keski-ikäinen mies. Tätä tapahtuu, etenkin iltaisin. Vaan tämäpä näyttää ihan historianelävöittäjältä vanhoine harmaine ja ruskeine vaatteineen ja karkeine metallikoruineen. Poikkeuksena vaellussaappaat. Risuinen parta sopii kuvaan.
Vaikutuksen mies tekee minuun kun rupean pikkuhiljaa saamaan hänen soperruksestaan selvää ja tajuan hänen puhuvan aitoa brittienglantia! Ihastuttavaa suorastaan. Saan selville että hän on Sheffieldistä kotoisin mutta asunut maailmalla vuosia. Berliinissä ainakin. Jotain hän myös yrittää selittää ainakin maratooneista, en tajua. Kännissä mikä kännissä."

Kysehän ei ole viinan käytöstä, vaan muiden suurenmoisesta halusta kieltää sen käyttö keski-ikäiseltä mieheltä. Otetaan esimerkiksi tulipalot: Lähivakuuttaja kirjoittaa: "Puhtaasti suomalainen ilmiö ja huolen aihe on keski-ikäinen mies. Tulipaloissahan kuolee juuri tyypillisimmin keski-ikäinen mies, joka asuu yksin, tupakoi ja käyttää runsaasti alkoholia. Ongelmalliseksi ryhmän tekee se, että heitä on hyvin vaikea tavoittaa tiedottamisen keinoin, jotta turvallisuuden parantamiseksi voitaisiin tehdä jotakin. Nuoret miehet taasen ovat tutkimusten mukaan suurin tuhopolttojen sytyttäjäryhmä."

Miten minusta tuntuu, että toimittaja oli hieman tiivistänyt saamaansa tietoa. Tuhopolttajista sen verran, että yleensä he ovat itse vartijoita, palomiehiä tai muita pikkuvastuullisia. Paloja sytytellään oman aseman kohentamiseksi. Joskus he itse sankarillisesti ilmoittavat palosta ja ehtivät ensimmäisinä sitä sammuttamaan. Tulipalopaikoilla näkee aina kiilusilmäisiä ihmisiä. Heillä on ainekset siihen.

Yle tv-dokumentti teeman vierestä ingressoi: "Keski-ikäinen mies on vähän liian mies. Ja vähän liian vanha. Ja hivenen jo rypistynyt. Häntä voi syyttää melkein kaikesta siitä, mikä on pielessä." Taidatkos sitä paremmin sanoa. Tai voi sen. Ei keski-ikäistä miestä pelkästään voi syyttää kaikesta, vaan häntä syytetään kaikesta.

Naistoimittajat ry esimerkiksi väittää ilmeisen toimimattomalla mutta välimuistista löytyvällä sivullaan, että median huomion kohteena ja muuten hellittävänä olisi "valkoinen, kaupunkilainen, keski-ikäinen mies". Mistä nämäkin omituiset, perättömät ja rasistiset väitteet kumpuavat? Tarvittaisiin vähän muutakin näyttöä kuin sisaruuden vahvistama "mutu" (joka on ylennetty mantran tavoin toisteltavaksi perusmyytiksi, ikuiseksi totuudeksi ja itsestäänselvyydeksi - tietysti ilman mitään näyttöä). Erityisesti nyppii, kun tämmöisiä sammakoita tulee ammattitoimittajien järjestöstä, josta olettaisi löytyvän muutakin esiin nostettavaa kuin perättömin väittein perusteltu sukupuoliviha. Onneksi Suomen kymmenet naisten- ja naisille toimitetut lehdet eivät toimi moisten väitteiden perusteella. Siellä tiedetään paremmin. [Naistoimittajien Kellokkaiden lista kertoo hyvin, mitkä asiat ovat milloinkin in. Varsinkin alkuvuosina palkinnon perustelut kertovat suorasukaisesta populismista. Viimeisimmät valinnat ovat mielestäni hyvin perusteltuja.]

Vaan ei se haittaa. Mehän niitä miehiä ollaan. Eivät naiset tai pojankoltiaiset.