lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Elämäni typerin pääkirjoitus

Leikkisä paikallislehtemme Helsingistä, Helsingin Sanomat, on otsikoinut kolmannen pääkirjoituksensa tänään oudolla tavalla: "Älkää riistäkö meiltä Lallia".

Lyhyesti sanottuna, kyse on elämäni aikana lukemistani pääkirjoituksista ylivoimaisesti typerin. Pääkirjoitustoimittaja ja jutun hyväksyneet voisivat mennä itseensä. Se ei käy edes vitsistä. Toivottavasti jotkut historioitsijat jaksavat reagoida. Juttu osoittaa, että Tuomas Heikkilä on julkisuutensa ansainnut [muustakin syystä kuin että hän sentään murhasi sekä piispa Henrikin että Lallin]: vahinko, että kirjoitus ohittaa KAIKKI historioitsijan argumentit ja osoittaa kiihkokansallista historiankäsitystä, joka on nuorsuomalaisesta journalistiperinteestä ziljoonan kilometrin etäisyydellä, heti Siriuksen takana. Kirjoittaja ansaitsisi potkut.

Mistäkö? Typeryydestä.

"Köyliöläiset eivät ole ainoita, jotka tuntevat menettävänsä jotakin tärkeätä, jos dosentti Tuomas Heikkilän päätelmät pitävät paikkansa", pässinpääkirjoittaja laukoo. "Lallin ja piispan tarina on osa suomalaista perinnettä ja itseymmärrystä, josta ei niin vain tahdota luopua."

Tarinassa törppö mutta iso talonpoika tappaa ulkomaalaisen. Tällaisesta murhatarinasta luopuminen on tietysti taakka rasistiselle isänmaalliselle paatoksellemme.

Pääkirjoitustollon historiakäsitys on surkea. Hän vakuuttaa, että tarinasta ei "tarvitsekaan" luopua: "Martti Luther ei tiettävästi koskaan sanonut 'tässä seison enkä muuta voi'. Muuan historioitsija kuvasi tarinaa silti todeksi, koska Luther olisi voinut, tai hänen olisi suorastaan pitänyt sanoa nuo sanat. Niihin tiivistyi parhaalla mahdollisella tavalla sinänsä tosi historiallinen tilanne."

Pääkirjoitustohelo voi tietysti olla tätä mieltä, niin kuin nuo mielipidehirmut tapaavat olla, eikä häneltä voi vaatia historianfilosofian hienouksia, mutta joitakin alkeita sanomalehtialalla ammatikseen kirjoittava voisi sentään opetella. Jumala varjelkoon meiltä tuollaisilta journalisteilta, jotka suhtautuisivat omaan alaansa samalla perusteella. Siinä on meillä taas yksi kynäniekka, joka tiivistää parhaalla mahdollisella tavalla sinänsä toden historiallisen tilanteen.

Ihminen tarvitsee voimaa kestääkseen tämmöisen. Siinä luikahtaa vessanpöntöstä alas totuuteen pyrkimisen ideaali. Ja se on yhtä tärkeä historiankirjoituksessa kuin journalismissakin. Tälle kirjoittajalle ei omena putoa päähän, vaan hän mätkähtää korkeuksistaan männykäpyjen päälle ihan itse, saha kädessä. Vain neulaset koristavat hänen hapsiaan ja se tuntuu olevan ainoa asia, joka siellä liikkuu.

"Mitä siitä jos saataisiinkin selville, että piispa Henrikin luut kuuluvat todellisuudessa jollekin kylätappelussa kuolleelle 1400-luvun rengille? Harva Keski-Euroopan kirkkojen pyhäinjäännöskään taitaa sen aidompi olla", pääkirjoitusdorka sanelee, eikä valitettavasti vain yksikseen.

Se siitä tulee, että ne eivät sitten enää ole piispa Henrikin luita. [Tuomas Heikkilän argumentoinnissa luilla oli tärkeä merkitys: niiden tulkitseminen vallitsevan rotuopin mukaan oli osa nationalistista huuhaata, jolla tämä legenda (sic!) suomalaisille syötettiin uudessa valossa kansallisena itsepuolustuksena, jonka mukaan vieraat siis saa suomalaisella maaperällä tappaa, jos he eivät miellytä. Kyse on oikeasti tästä!]

"Todisteista tai niiden puutteesta riippumatta Lalli vuodattaa yhä vain Henrikin veren Köyliönjärven jäälle siellä, missä tarinalla on merkityksensä: kansakunnan mielikuvituksessa ja historiallisessa sadussa."

Juuri näin aloitettiin kansanmurhat viimeksi Balkanilla.

5 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksesta ja myös siitä, mitä kirjoitit "tohtori-kirjailijoista" Kirsti Ellilän blogiin, joka on yleensä oikein mukava. Pelastit ikävän tilanteen listallasi. Olisin laittanut listaan myös Tolkienin ja C.S. Lewisin.

Hesarissa oli kirjoitus myös Sinervon kirjasta ja "totuudesta". Keskustelemme siitä Kiiltomadossa. Mainitsin siinä, että "olemattomat" pyhimykset poistetaan katolisen kirkon pyhimysluetteloista, pyritään historialliseen totuuteen niissäkin (No, Kristoforosta ei ole raskittu poistaa).

Vilkaisin sukututkimustasi. Olipa kiinnostavaa. Äitini isä suksimestari Jaakko Rytkönen oli Pielaveden Rytkösiä, alkujaan Joroisilta muuttaneita.(Pielavesi 1)Suvussa on Pielaveden Partasia, Räisäsiä(Paloharju), Lipponen. Luin jostakin, että Rytköset ovat tulleet Ahvenanmaalle joskus 1100-1200-luvulla. Tiedätkö asiasta enempää?
Terveisin
Pirkko

www.kolumbus.fi/amnell
tai Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli

Anonyymi kirjoitti...

Tämä peittosi sukkakuvan ykköstilan mennen tullen.

Mrs. Morbidi

Sun äitis kirjoitti...

Minähän en pääkirjoituksia lue, kun koulussa käskettiin lukea.

Mies lukee, se on sillä tavalla auktoriteettiuskoinen. Kun pääkirjoitus joskus liippaa hänen omaa alaansa, hän sydämistyy just kuin sinä nyt: eihän tässä ole mitään tolkkua.

Panee miettimään, onko niissäkään pääkirjoituksissa, joiden oikeellisuutta ei oman tietämyksensä pohjalta osaa kyseenalaistaa.

Varmuuden vuoksi: en lue jatkossakaan.

Sedis kirjoitti...

Ensin ajattelin rva Morbidin puhuvan noin epämääräisesti, koska hän on pää alaspäin toisella puolen maailmaa, mutta blogiansa luettuani ymmärsin vihdoin jälkijunassa, mitä tuo sukkakuva tarkoitti. Kiitän, että olet huomannut tasoni nousseen.

Toisaalta olen ylpeä siitä, että juuri ottamani valokuva on jonkun mielestä se paras juttu. Kukapa se haluaisi olla vain verbaaliveikko.

Sedis kirjoitti...

Pääkirjoituksia pitää lukea, kun siellä lyödään lukkoon lehden kanta yhteen jos toiseenkin asiaan. Ja siksi voi hyvin sydämistyä oman erikoissydämenalansa täydellisestä dissaamisesta.