Onneksi en ole ainoa Parsifaliin seonnut. Sven näyttää kajahtaneen täysin, vaikkei siinä mitään erityistä uutta tietenkään ole, ja Timo on Syberbergin pauloissa samantein. En tiedä oliko sunnuntain elokuvatapahtumassa muita aktiivibloggareita, mutta kyllä nelituntinen Wagner-pläjäys tekee gutaa, vaikka viekin kirjoitushalut ja mahdollisen taidonkin.
Parsifalin toisen ja kolmannen näytöksen aikana suunnittelin seuraavan - sanon mieluummin niin kuin ensimmäisen - romaanini juonen. Kun esittelin sitä tänään tupakkahuoneessa, sitä sanottiin ennalta-arvattavaksi, heilautettiin päätä ja lähdettiin kiireesti huoneesta.
Se oli siis hyvä. Vihdoinkin sain aikaan jotain todella tavanomaisen epäsovinnaista. Sen täytyy siis olla nerokasta.
Parsifalin myyttinen minänmuutos naiivista hölmöstä ("Fal-parsi") jumaluuteen on alkanut. Kauan haaveksimani keskiluokkaistumisprojekti saavuttaa nerokkaan huipentumansa, eikä siihen tarvittu lopulta muuta kuin Wagnerin pään halkaiseminen ja Nürnbergin mestarilaulajien "kriik".
Saattaahan tämä olla tietysti flunssanalkuakin. Kun täällä keskustan ulkopuolella elettävässä reaalitodellisuudessa vallitsee hiekkamyrsky. Katuja ei siivota täällä missä ihmiset asuvat, vaan vaan ja ainoastaan siellä, missä he kuluttavat rahansa. Hiekasta saa rahinaa hampaisiin, vatsanväänteitä ja silmiinkin koskee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti