Aamulla tai keskipäivällä hotellin ovi-ikkuna oli potkaistu rikki. Se en ollut minä. Hississä mukanani aulaan tuli bermudashortseihin pukeutuneita ruotsalaisia, joilla verkkopaita, pyyhe pään ympärillä, olutta kassissa ja jotka sanoivat menevänsä iskemään suomalaistyttöjä. Siis kello 11 aamulla.
Minä sanoin, että eihän tämä ole tarkkaan ottaen mikään Bahama, mutta keskustelumme jäi kesken kun hotellin portieeri ajoi ruottin immeisiä takaisin toiseen kerrokseen, jossa sauna sijaitsee. kavereilla oli saunakeikalle kori olutta mukana. Se on kiitettävää aktiivisuutta jopa ruotsalaisille.
Minä päätin pitää raittiin päivän, katsoin Veikko Aaltosen Paimenet - elokuva Kallion papeista - lehdistönäytöksessä ja kävin nukkumassa päiväunoset ennen Mollen puhetilaisuutta 16.30. Akateemikko oli hauskalla päällä ja revitteli tarinoita elokuvateosta. Hän on nyt päättänyt tehdä vielä yhden elokuvan, Jääkärin morsiamen. Onnea matkaan. Parin tunnin aikana meillä oli monta hauskaa hetkeä viihtyisässä ympäristössä Koulussa.
Maa on syntinen laulu oli uusi kopio, joten julkisuudessakin olleet tiedot Mollen elokuvien kopioiden laadusta voidaan unohtaa. Kopio oli hieno ja olisi ollut vielä parempi, jos elokuvateatterin laitteet olisivat olleet parempi. Valovoimaa olisi saanut olla lisää, mutta nytkin ne usein moititut "pimeät" kohtaukset osoittivat, että kuvaaja ja ohjaaja olivat olleet ajan tasalla. Tapahtumat eroittuivat, kyse oli tunnelmasta ja sävyistä, ei epäonnistumisesta ja "pimeydestä". Elokuva on suomalaisen elokuvan huippuhetkiä, mitä se oli myös aikalaisyleisölle, sillä yli 700000 katsojaa on paljon.
Puoli yhdeksältä kävin kuuntelemassa Mollen työtovereiden kommentteja "mestarista", kuten he mieluusti ohjaajaansa kutsuivat. Paikalla olivat ohjaajat Veikko Aaltonen, ohjaaja ja leikakaja Olli Soinio, äänittäjä ja mikseri Tuomo Kattilakoski ja näyttelijä Risto Salmi, kaikki Mollen vakiokalustoa vähintään kahdenkymmenen vuoden ajalta. Sanankiepautukset, asiantuntevat kommentit, hauskat tarinat ja lukuisat välihuudot pitivät juontajan hiljaisena, mistä häntä paljon kiitettiin. Tilaisuus eteni spontaanin salonkimaisesti alusta loppuun koko parituntisen ajan.
Uskaltauduin maistamaan siiderin, keskustelemaan elokuvista ihmisten kanssa ja lähdin puoliyöllä hotelliin, missä katselin vielä yhden ranskalaisen elokuvan TV5:lta.
Tänä aamuna katselin Tukkijoella, uuden värisävytetyn Desmeth-menetelmällä valmistuneen restauroinnin vuoden 1923 klassikosta. Pieniä teknisiä ongelmia kopiossa on, ne periytyvät 1970-luvun virheellisestä kopiosta, joka on toiminut lähtökohtana uusille kopioinneille ja sävytyksille. Osa virheistä voidaan esitystekniikan valinnoilla tehdä jokseenkin huomaamattomiksi, osaa ei. Itse sävytys oli mallikas, ja elokuva vauhdikas, joten kokonaiskokemuksena Axel Slanguksen ja Wilho Ilmarin elokuva on yhtä hieno kuin samoihin aikoihin Erkki Karun tekemä Nummisuutarit, jota olemme nähneet digikanavalta Teemalta viime aikoina. Nummisuutareiden värisävytys on tietysti hieman vauhdikkaampi.
Tänään on ehdessä vielä kaksi tai kolme elokuvaa, joten on käytävä syömässä välillä.
Päätän raporttini Turust' tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti