Kuten hyvinvarustetut lukijani muistavat, valtakunnallinen taantumuksellinen vaikuttaja Helsingin Sanomat kuuluu vakiolukemistooni. Koska tiedän teidän toteuttavan Oulun yliopiston entisen historianprofessori Kyösti Julkun neuvoa ja luette sanomalehtenne vain seisoma-asennossa - sillä ei se sen tärkeämpää ole - jäitte ilman päivän sanaa.
Helsingin Sanomat ottaa kollektiivisesti osaa Vuoksenniskan yhteiskoulun historian lehtori Aino Mustosen kuolemaan 89-vuotiaana. Kas näin historiapersoonallisuutta luonnehditaan pikkuilkeästi ja mitä todennäköisimmin tämän nimettömänä kirjoittavan elämässä ensi kertaa sattuvasti ko. henkilön suhteen, sillä kirjoituksesta kaikuu pitkäaikainen vaikeneminen ja salaa takanapäinpuhumisen ylistys. Inhimillisiä piirteitä kaikki ja juuri siksi kirjoitus on mieliinpainuva, ja ansaitsee poikkeuksellisen pitkän siteerauksen, vaikka varmasti julkaisujätti nostaa tästä oikeudettomasta siteerauksesta tekijänoikeuskanteen:
"Opettajana Mustonen oli innokas, äänekäs ja persoonallinen. AV-välineeksi riitti karttakeppi, jonka avulla hän havainnollisti hakkapeliittojen hyökkäykset. Ilman karttakeppiäkin Mustonen oli vaikuttava: kun hänen äänensä raikui marketissa, ymmärsi jokainen mies temmata lakin päästään.
Historiassa Mustosta kiinnostivat sodat. Elämässä hän kannatti rauhallista, säädyllistä, siveellistä ja sivistynyttä käytöstä. Silloin hän kannusti muitakin. Hän ei epäröinyt oikaista, savolaisittain ja kuuluvasti, juhlapuhujia, miesopettajia tai torikauppiaita.
Mustonen tuki uupumatta kuvataiteilijoita. Opettajatovereitaan hän jaksoi muistuttaa taiteen asiasta: 'Ostakee veistoksia! Virkasisaret, ostakee veistoksia!' Taideteoksesta hän oli valmis maksamaan sen mitä pyydettiin, vaikka tutki tarkkaan, mistä liikkeestä sai teepussin tai hapankorpun halvimmalla.
Kulttuurista Mustosella oli tiedot ja varmat näkemykset, joiden esittelyyn hän oli aina valmis. Kun Silkkitie-näyttelyssä oli yleisöä muttei opasta, Mustonen opasti."
7 kommenttia:
En tiedä, kuka kirjoituksen on tehnyt, mutta kyllä tuo aivan Mustoselta kuulostaa. Aino ei ehtinyt opettaa minua, mutta tutustuin persoonaansa muuten. Hieno ihminen!
Itsekin kiinnitin huomiota Aino M:n nekroon. Minusta teksti oli osuva ja kohdettaan kunnioittava - Ainossa oli sen verran särmää, että pelkkä herttainen hymistely olisi ollut tässä tapauksessa erityisen latteaa.
Jes. Kiinnitin huomiota siihen, että kirjoitus ei ehkä vastannut kuolemassa sitä että: "Elämässä hän kannatti rauhallista, säädyllistä, siveellistä ja sivistynyttä käytöstä."
Kirjoitus on epäilemättä taidokas, ja siksi minunkin haaviini tarttui, mutta ehdottomasti myös riiviömäinen, eikä lainkaan rauhallinen, säädyllinen, siveellinen tai sivistynyttä käytöstä kuvaava. Siksi nimitin sitä pikkuilkeäksi.
Varmaankin naisen tekemä, ei siinä muuten miesopettajista ja miehistä niin paljon puhuttaisi ohi hahmon. Kirjoittaja on siis hieman riiviömäinen poikatyttö, joka arvostaa auktoriteettiä itsessään, mutta ei siedä sitä toisissa.
Kirjoittaja ei myöskään pidä ainakan kouluhistoriasta, koskapa on muotoillut sanottavansa että historiassa näin, ja heti perään että elämässä näin.
En henkilöä lainkaan tuntenut. Mutta kaiken ylläkirjoitetun perusteella päättelen, että hän kirjoitti nekrologin itse ja pisti sen odottamaan testamenttinsa väliin. Sehän sopisi Sediksenkin tulkintaan?
Jk
Kommentointi tekee tosikoksi, mikä suotakoon minulle anteeksi, eikä estäkö jatkokommentointia:
a) ei kukaan sano itsestään, että "historiassa hän piti sodista" jne...
b) Puolustellaanko tässä HS:n tölväyksiä jopa kuolleen ihmisen maineen ja arvostuksen kustannuksella? Sen takia, että muistokirjoituksesta on tehty pääosin viihteellinen?
c) Mutta oliko kirjoitus lopulta journalismin etiikan mukainen? Voiko, pitääkö muistokirjoituksen olla viihteellinen?
En muuten lainkaan epäile, etteikö vainaja olisi arvostanut kirjoituksen taitoa tölviä, mutta kun hän ei pysty puolustautumaan, missä hän ilmeisesti eläissään oli varsin hyvä.
Luemme tätä nekroa nyt ilmeisen erilaisten lasien läpi. Minusta se ei ole vähimmässäkään määrin tölvivä, pikemminkin lämmin ja kohteensa näköinen.
Voiko muistokirjoitus olla viihteellinen? Miksi se ei voisi olla? Verrattuna moniin, yhdellä ja samalla kaavalla laadittuihin "virallisiin" nekroihin, tämä ainakin jättää muistijäljen. Ja ainakin minulle positiivisen sellaisen.
Journalistisen etiikan suhteen en näe mitään ristiriitaa. Mistä sellainen syntyisi tässä tapauksessa?
No, oman kantani olen näissä kommenteissa perustellut. Muut kannat toki suvaitsen.
Olisihan tuon viihdekirjoituksen sitten voinut nimelläkin julkaista, koska joku sen on kirjoittanut. Toimitus sitten varmaan vähän siistinyt lähdetekstiä ja kirjoituspalkkion välttämiseksi läntännyt tuotenimen alle.
Vai olisiko kirjoittaja halunnut jättää nimensä pois?
Lähetä kommentti