Talvi tuli: vihanneskeitto kehiin

Taas näitä vähintään 12 tunnin työpäiviä. Onneksi kotona oli vihanneskeittoa valmiina. Ajattelin vielä muutaman tunnin painaa.

Oma kirja edistyy hitaasti, kun olen väliin tarkentanut katsetta ja siistinyt jälkiäni. En ole vielä pistänyt juttuja yhteen pötköön ja mitannut. Varmaan toista sataa liuskaa kuitenkin jo "valmiina". Ehkä. Kai. Tämä on niitä pessimismin ja epätoivon päiviä kirjailevan elämässä.

Vaikka en minä silti kirjoittaisi niin kuin Juhani Suomi Koiviston ajasta kirjoittaessaan, että ilman vaimoa ja tytärtä häntä ei varmaan olisi olemassa.

Semmoinen antaa aseita sanoa opponenteille, esimerkiksi Paavo Lipposelle Suomen Kuvalehdessä, että teos heijastelee tekijänsä mielentilaa, ei niinkään totuutta kuvaamastaan aineistosta. [Suomen esipuhe kulki totta vie yllättävän pitkään tekijän mielentilan kuvailussa. Ja se oli pääasiassa pessimististä kuvausta, se. Toinen syy nokkaviin kommentteihin lienee se Suomen esittämä asia - erästä sosiaalidemokraattista vaalikommentaattoria nätisti sanasta sanaan lainaten ja vähän sen taakse piiloutuenkin -, jonka mukaan Koivisto satsasi presidentinvaaliin niin paljon, että olisi romahtanut henkisesti, jos ei olisi voittanut. Mutta miten hän olisi voinut hävitä?] Eli mielentiloilla spekuloidaan puolin ja toisin. Tuhmia poikia!

Yritin päästä tänään eroon eräästä työteliäästä, mutta vain vähän palkitsevasta, toistuvasta työtehtävästä. Omaa päivääni ei pahemmin piristänyt se, että kukaan ei hihkunut riemusta. Kaikki tietävät sen olevan niitä töitä, joista voi saada palkkioksi vain haukkuja ja taas enemmän haukkuja.

Kun lähdin kello 19 töistä oli tulossa pimeä. Siirrymme taas talviaikaan. Pimeällä sisään ja pimeällä ulos. Siitä sun matkasi pitää.