B-L-O-G-I

Neljässä tunnissa ei voi saada aikaan juttua bloggaamisesta, mutta katsotaas nyt. Juttu nimittäin aiheutti sensaation jo ennen ilmestymistään. Uimahallista palanneet vaimo ja lapsi löivät kämmenpuolella itseään otsaan ja lähtivät nokka pystyssä pizzeriaan.

Minun olisi kuulemma pitänyt kokata odotellessa. Sen sijaan kirjoitin tämän kuvitteellisen jutun. Jos joku haluaa tarjota tästä rahaa ja mainetta, olen käytettävissänne, sillä pitäähän siitä ensin tehdä oikea, "valmistunut" juttu. Rahoilla vien lapsen ja vaimon pizzeriaan.

****
B-L-O-G-I

Miten se oikein meni? Bee-äL-Oo-Gee-Ii.

Blogi ei ole vielä tuttu sana kaikille. Siksi bloggarit ovat saaneet tavata tuota sanaa kirjain kerrallaan ystäville, tuttaville ja kadunmiehille. Blogilla ei ole edes kunnollista suomenkielistä nimeä. Asiaa tuntemattomalle verkkoloki - engl. weblog - ei sytytä oivallusta sen enempää kuin blogikaan.

Mutta eivät aikanaan olleet tuttuja myöskään tietokone, kännykkä, walkman, iPod tai mp3-soitin ja mitä niitä onkaan. Uusien ilmiöiden tuleminen vie aikansa.

Blogi ei kuitenkaan ole esine. Se on ilmaisun väline.

Juuri kun ihmiset oppivat 1990-luvun loppupuolella yhdistämään "kotisivu"-termin Internetiin syntyi blogi. Se tuli, näki ja voitti. Tänään yli 100 000 suomalaista toimittaa omaan Internetissä sijaitsevaan blogiinsa tekstiä, kuvia tai ääniä. Vain osa näistä luovista tekijöistä on niin ahkeria, että blogit päivittyisivät säännöllisesti. Siksi blogien kokonaismäärää ei voi tarkoin kertoa.

Mutta muutamista blogeista on ehtinyt syntyä jo instituutio. Suomessa yksittäinen blogi ei saa miljoonaa lukijaa edes vuodessa, Yhdysvalloissa sen voi saada päivittäin. Mutta Suomessakin suosituimpia blogeja luetaan satoja tuhansia kertoja vuodessa. Lukijamäärät ovat rajussa kasvussa, ja kuten blogien määrä – ne moninkertaistuvat vuosittain.

Maailmalla blogeja on jo 15 miljoonaa eikä kasvulle ole rajoja. Ei liene väärin väittää, että kasvusta suurin osa johtuu mainosblogeista. Monet tavalliset blogit jäävät hunningolle ja kuolevat. Mutta ei trendistä puhuminen ole liioittelua. Melkein kaikki tarvitsevat oman julkaisukanavansa, blogin.

Bloggarit eivät pidä yllä kotisivua vaan tuottavat jatkuvasti uutta. Uudet tekstit, kuvat ja äänet - uudet postaukset - asetetaan blogiin kaikkien nähtäväksi. Postauksen ajankohtaisuudesta kertoo se, että se on aina varustettu päiväyksellä. Tuorein postaus on aina päällimmäisenä.

Blogillaan bloggari on ottanut paikkansa tiedon ja huvituksen valtatiellä Internetissä. Blogiin voivat muut halukkaat ”surffaajat” pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä bloggaajalla on sanottavana, näytettävänä tai kuultavana.

Tyypillistä blogia ei ole. Ensimmäiset blogit 1990-luvulla olivat lähinnä linkkilistoja. Linkit johtivat muualle Internetiin, esittivät kommentteja ilmiöihin ja asioihin, henkilökohtaisia ajatuksia ja jopa esseitä.

Monet nykyisetkin blogit ovat muunnelmia tästä. Blogit kiinnittyvät hiiren napsautuksen takana olevin linkein Internetin muihin kohteisiin ja kommentoivat bloggarin mielestä huomion arvoisia asioita.

"Anything goes", mikä tahansa käy, on blogosfäärin motto. Mutta joissakin blogeissa on charmia, joissakin kirjoittaja on taitava. Niihin voi jäädä koukkuun. Bloggaaminen aiheuttaa nettiriippuvuutta, bloggarit sanovat yhteen ääneen.

Varhaiset bloggarit olivat Internetin tutkimusmatkailijoita. He surffasivat cyberavaruudessa kuin tiedustelijat. Sieltä he välittivät tietoa Internetin mielenkiintoisimmista, tärkeimmistä ja typerimmistä ilmiöistä.

Näille blogeille oleellista oli tiiviys. Linkkien kommentaari oli teknisistä syistä tiivistettävä niin pitkälle, että siitä tuli monille tyylikeino. Jos bloggari katsoi olevan aihetta pidempään kommentaariin, siitä tehtiin oma erillinen esseensä. Nykyisellä bloggarilla ei ole pulaa tilasta, mutta tyylikeinona tiiviys on yhä kunniassa. Mutta pitkän tyylin taitajiakin riittää.

Blogien kommentaarien tyylilajit vaihtelevat. Sarkasmi ja ironia ovat suosittuja, vaikka joskus oman jyrkän Ei:n ilmoittaminen riittää. Poliittinen korrektius ei ole uuden vapauden valtakunnan ytimessä, vaikka erilaisia pelisääntöjä suosituksena annetaankin.

Bloggarit ovat osallistumassa ja luomassa uutta mediaa. Internet on kaikkein demokraattisin media, avoiminta mahdollista julkisuutta. Mielipiteen esittäminen ja väittelykin on osa demokraattista keskustelua, jonka pelisäännöt ovat rakentuneet käytännössä. Sen vastapainoksi mukaan ovat tulleet mainostajat ja vakiintuneet tiedotusvälineet.

Valtamedia on päättänyt ottaa blogin yhdeksi osaksi toimintaansa. Toimittajien blogit ja toimittajien ryhmäblogit, joissa bloggarit muodostavat yhteisen blogin, ovat yhdistelmä henkilökohtaista ja heidän edustamansa yrityksen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja innovatiivisuutta.

Yksityisiltä bloggareilta ei puutu rohkeutta puuttua suuriinkaan asioihin. Esimerkiksi tsunami- ja maanjäristyskatastrofien yhteydessä blogit ovat osoittaneet voimansa sekä viranomaistiedotuksen että muun median rinnalla.

Blogit muodostavat kiistämättä mahdollisuuden demokraattiseen ja riippumattomaan mediamittaiseen toimintaan. Blogien etuna on nopeus, joka voi ylittää nykyisellään kaiken muun tiedonvälityksen.

Sotaolosuhteet ovat tästä tyypillinen esimerkki. Tämä nähtiin toisen Persian lahden sodan aikana, jolloin sotapropagandan uutiset ammuttiin alas nimenomaan blogeissa ja Internetissä toimiviin uutispalveluihin liitetyillä keskustelupalstoilla.

Yhdessä keskustelumahdollisuuden kanssa blogit tarjoavat demokraattisen tiedonvälityksen keinon ruohonjuuritasolle. Kyläyhteisöjen lehdet, politiikka ja aluetiedotus voivat hyötyä blogien tarjoamista mahdollisuuksista. Nopola.news Kyyjärvellä ja kaupunkiblogi Vaasalaisia.info ovat siitä hyviä esimerkkejä. Kallio-blogi Helsingissä ja Kaleva Tampereella ovat bloggareiden aktiivisuuden tuloksia ja osoituksia ryhmäblogien elävyydestä.

Puhe kansalaisjournalismista blogien yhteydessä ei ole väärin. Ruohonjuuritason tiedotusvälineet ja blogit tuskin hävittävät valtamediaa, mutta ne täydentävät kaupallisen median välillä pahojakin aukkoja. Tiedonvälityksen lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua ja luoda yhteishenkeä. Ihmisillä on nyt väline tehdä journalismia.

Tämä ei ole kaikkien mieleen. Kun bloggarit lähestyivät kansanedustajiaan heille läheisen tekijänoikeuslain tiimoilta, monet ärähtivät. Kansalaisten yhteinen toiminta tuomittiin häiriköinniksi ja nopeasti kokoon kyhätyt kampanjat ammattimaisesti masinoiduksi propagandaksi. Tiedon nopeus ja bloggareiden valmius reagoida tärkeiksi katsottuihin asioihin oli yhtäkkiä ongelma.

Vaikka vastarintaa blogien poliittisuudelle on olemassa, monet suomalaiset poliitikot bloggaavat. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja europarlamentaarikko Alexander Stubbin nettipäiväkirjat ovat olleet esillä jo pitkään ja nyt mukaan on liittynyt koko joukko uusia. Monien poliitikkojen blogit ovat yhdistelmä kotisivua ja hajanaisia päiväkirjamerkintöjä, monet nousevat esiin vaalien alla ja kuihtuvat olemattomiin niiden jälkeen. Tarkimmin niitä seuraa media, joka etsii henkilöön liittyviä paljastuksia.

Blogit eivät taivu helposti määritelmiin. Ne ovat enemmän kuin järjestelmällinen, avoin ja demokraattinen tapa vaikuttaa yhteiskuntaan. Muusta bloggaamisesta parhaimpia todisteita ovat huumoriblogit, jotka vaikuttavat yhteiskuntaansa usein satunnaisesti, piilomerkityksin ja nokkeluudella eivätkä välttämättä lainkaan demokraattisesti.

Yhteiskunnallista painottavan blogimallin ohella toinen kehityssuunta oli jo 1990-luvulla monien blogien henkilökohtaistuminen. Niissä bloggarit kirjasivat usein useita kertoja päivässä omia ajatuksiaan päivän työstä, viikonlopuista ja toisten kirjoittajien aikaansaannoksista.

Henkilökohtaisen panoksen ohella bloggaajat alkoivat myös verkottua. He linkittivät omat kommenttinsa toisten kommentteihin, mikä synnytti julkisen keskustelupiirin. Nämä keskustelijat alkoivat järjestää myös tapaamisia. Virtuaalisesta tuli fyysistä.

Tämä kaikki on toteutunut 2000-luvulla myös Suomessa.

Tuttavuuksien kautta syntyi keskenään kommentoivia pienverkostoja, jotka olivat siemen myös eräänlaisen bloggareiden sisäisen tähtijärjestelmän syntyyn: kansainvälisesti tietyistä kirjoittajista tuli henkilökultin kohteita.

Näiden kulttihenkilöiden, suomalaisittain ”sisäpiirin”, määrä kasvoi tietysti sitä mukaa kun bloggareiden piiri kasvoi. Linkki heidän blogiinsa sijoitettiin entistä useamman blogin sivustaan tehtyyn blogrolliin, joka on nimitys suosikkien listalle. Kuvitteellinen sisäpiiri on yksi blogosfäärin yleisemmistä keskustelunaiheista, kuten yhteisöllisyyskin. Blogosfääri täyttyy myös puheesta itsestään.

Pohjimmiltaan blogi on henkilökohtainen. Sen ei tarvitse olla bloggarin napanöyhtää punovaa päiväkirjaa. Sellaisiakin kyllä löytyy pilvin pimein. Mutta joukkoon mahtuu loistavasti kirjoitettuja henkilökohtaisia päiväkirjoja, jotka lähenevät elleivät jo ole - kirjallisuutta. Blogi voi olla nettipäiväkirjanakin taidetta. Eikä kukaan kysy, onko hyvän, kiinnostavan tai loistavan blogin tekijä tavis vai julkkis. Koska kyse on mediasta, joistakin taviksista voi hyvinkin tulla julkkiksia.

Useimmille bloggareille nettipäiväkirja antaa vapauden kirjoittaa mitä haluaa. Jos oma teksti ei kulje, voi kommentoida muita, kerätä vaikutteita, ja halutessaan osallistua. Monet bloggarit antavat muille mahdollisuuden kommentoida tekstejään. Palaute on viesti blogien muodostaman blogosfäärin yhteisöllisyydestä. Monille bloggareille sillä on sosiaalista merkitystä.

Silti monet kirjoittavat anonyymeina. Se voi olla välttämätöntä: julkisissa baareissakaan juristit ja poliisit eivät mielellään kerro ammattiaan. Omasta työpaikastaan kirjoittava voi joutua erotetuksi paljastuttuaan.

Yliopistoilla bloggaaminen ei ole aina meriitti: se on kuuma keskustelunaihe juuri nyt Yhdysvalloissa. Siellä keskustellaan siitä, kuinka ammattimaisesti toimitetut erikoisblogit voisivat hyvin olla meritoitumiskeino. Internet on halvin julkaisuväline, se on tehokas, nopea ja kansainvälinen. Ehkäpä yliopistolta lähivuosina säästösyistä karkotetut tieteentekijät voisivat saada tiedeblogiapurahoja Suomessakin.

Anonyymina kirjoittamisen vapaus on konkreettisempaa. Mutta samalla se rajaa aihepiirejä. Monet ovat valinneet puolitien. He bloggaavat nimimerkillä, mutta sen takana olevaa henkilöä ei ole vaikea selvittää, jos siihen on tarvetta.

Näistä kehityssuunnista voi muodostaa kaksi erilaista bloggaustyyppiä. Filtteriblogi on käyttää hyväkseen linkkejä, ts. Internetin julkisuuspiiriin ensisijaisesti viittaavaa intertekstuaalisuutta. Journaaliblogi viittaa kommenteissaan joko kirjoittajan henkilökohtaiseen kokemuspiiriin (”nettipäiväkirja”) ja myös sen ulkopuolelle (poliittiset-, mielipide-, erikoisala-, harrastusblogit jne.)

Tämän lisäksi on muodostunut kolmas blogityyppi: mainosblogit, jotka ovat osa yrityksen mainontaa enemmän tai vähemmän peitellysti. Epäilemättä näistä on olemassa myös hybridejä. Esimerkiksi valtamedian toimittajien blogit ovat yhdistelmä niitä kaikkia. Jos he toimivat bloggareina yrityksensä määräyksestä, he ovat yrityksensä mannekiineja. Tällaiset "mannekiiniblogit" ovat yleistymässä.

Kaikille blogityypeille on yhteistä se, että yksittäiset postaukset varustetaan päiväyksellä ja sijoitetaan niin, että uusin postaus on luettavissa ensimmäisenä. Se, millä alustalla ja missä muodossa blogi on Internetistä tavoitettavissa, ei ole tärkeää. Oleellista on, että se on helppoa: monet ilmaispalvelut ovat tehneet tuhansille teknisesti vähäosaisemmille mahdollisuuden perustaa blogi.

Suomalaisista blogeista yli 3500 on listautunut osoitteeseen Blogilistalle. Blogilistalta kukin voi helposti tehdä oman suosikkilistansa niistä blogeista, joita haluaa seurata. Useimmin tilattu blogi on it-konsultti Sami Köykän ja hänen vaimonsa Riitan Pinseri. Vuonna 2002 perustetun bloginsa yhteydessä he alkoivat julkaista listaa suomalaisista blogeista, kolme vuotta myöhemmin Köykkä myi listansa. Nykyinen Blogilista on yritysperustainen.

Blogilistan etusivulla näkyvät viimeksi päivitetyt blogit. Salaisen kaavan mukaan pisteytetty Kuuma lista –sivu painottaa uusia blogeja ja kuumia keskustelunaiheita, top-lista taas järjestää blogit suosituimmuusjärjestykseen blogilistan tilaajien suosikkilistojen perusteella. Linkitetyimmät sivut kertovat blogin suosiosta ja ehkä arvovallastakin. Linketyimmät sivut taas nostavat esiin useimmin blogeihin linkatut sivut.

Blogilistalta omia suosikkejaan voi etsiä myös aihepiireittäin. Luokitteluja on jo kymmenittäin: elämä, päiväkirja, musiikki, elokuvat, taide, kulttuuri, opiskelu, arki, politiikka, kirjallisuus…

Ehkä yllättävästi kaikkein järjestetyimmän blogilistan sisäisen yhteenliittymän muodostavat neuleblogit. Yhteinen asia yhdistää. Siitä osoittaa myös meemien suosio. Blogimeemit eli omassa blogissa vastattavat kiertokyselyt muodostavat bloggareille suositun seuraleikin. Niiden ongelmaksi on nähty blogien samankaltaistuminen.

Blogimeemit lisäävät samankaltaisuutta, mutta niin tekee myös kaikki muu yhteisöllisyys. Kuten mediamuodoilla yleensä, blogeissakin suosikkipuheenaiheet ovat samoja. Muusta mediasta blogit erottaa se, että niitä on niin monta. Etsivä löytää muitakin keskusteluja.

Uusimpana meemistelynä on menestynyt leikkimielinen persoonallisuustesti, jonka tuloksia BlogiPersoonaBlogi koordinoi. Bloggarit voivat liittyä sen avulla omaksi blogiryhmäkseen toisten saman tuloksen saaneiden kanssa. Osallistuminen on tietysti vapaaehtoista.

Tällaista metabloggausta ennustetaan tulevaksi trendiksi bloggaamisessa. Muita blogeja hyödyntävä metabloggaus saattaa jalostua suosituksi blogiksi, kuten suomalaisten bloggareiden oman keltapäivälehti Blogisanomien menestys osoittaa.

Blogosfääri alkaa muistuttaa omaa valtiotaan kaikessa kattavuudessaan ja erikoistuneisuudessaan. Se on melkein vapauden valtakunta. Mutta vain melkein.