Tarja Halonen presidentiksi

Ilta-Sanomat kertoo Conan O'Brianin verranneen suositussa showssaan omaa punatukkaista ulkonäköään Suomen tasavallan presidentin ulkonäköön. Yleisön naurun perusteella yhteinen ulkonäkö oli selviö. Samaisen uutisen mukaan Halos-jakso nähdään Subtv:llä perjantaina kello 23.

Vaaliblogeja alkaa ilmestyä. Hesarin Unski ei ole kenenkään asialla, mutta haahuilee mukavasti teeman ympärillä ja syöksee kysymyksiä jokaisen kirjoituksensa perään. Taktiikka ontuu, sillä hän ei itse osallistu keskusteluun, ja näin päätelmäksi jää, että hän kerää vain mielipiteet.

Siihen ovat monet virtuaaliset toimittaja-kansa -kuviot kaatuneet - esimerkiksi Yleisradion ylläpitämä keskustelupalsta, jonka yhtiön johto teloitti juuri kun se oli lyömässä läpi. Yhtiön toimittajat eivät osallistuneet keskusteluihin ja palstat kävivät (firman näkökulmasta) hyödyttömiksi. Muistahan firmat eivät tunnetusti välitä: YLE toimi tässä asiassa hämmästyttävän kömpelösti, suorastaan kökkötraktorina.

Hesarin Unski kertoi kesätoimittajista, nuorista, "mokomat" kuten hän sanoo, jotka ihmettelivät, oliko Kekkosen henkilöpalvonta niin suurta, että ministerien piti oikein joukolla saattaa ja vastaanottaa häntä lentoasemalla.

Kokenut toimittaja ei tyydy nojatuoliinsa vaan kertoo kontekstista. Niin asiasta saa selkoa vähän enemmän. [Toimittaja elää sillä että hän kirjoittaa jatkuvasti vähän enemmän jostakin asiasta. Valitettavasti niin monille paino on sanalla vähän eikä sanalla enemmän.]

Mutta Unskilta saimme enemmän: Suomessa oli aiemmin käytäntönä, että pääministeri otti tasavallan presidentin hommat, kun tämä matkusti ulkomaille. Pääministeristä tuli virkaa tekevä presidentti, joka luopui varsinaisesta työstään. Hän ei saanut edes käydä Valtioneuvoston linnassa tai eduskunnassa. Siksi lentokentällä järjestetyt saattajaiset ja vastaanottajaiset olivat tarpeellisia tilaisuuksia. Ne osoittivat kuka kulloinkin oli valtionpäämies. Tästä käytännöstä Mauno Koivisto luopui kautensa lopulla. Nykyään asia on toisin. Presidentti on ulkomaillakin valtionpäämies, eikä pääministeri ole normaalioloissa milloinkaan vt.presidenttinä.

Presidentintekijä Jussi Lähde lisäsi Unskin kommenteissa senkin historiallisen seikan, että Tasavallan presidentti - muutkin kuin UKK - varmasti halusivat tavata “katraansa” silmästä silmään heti palattuaan joskus pitkiltäkin matkoiltaan. "Todennäköisesti kengänkärkien asento kertoi, ketkä olivat olleet pahanteossa ja hiirinä vilistelleet tasavallan pöydällä", Lähde kommentoi hauskasti ja lisäsi, etteivät puhelimet olleet silloin niin käteviä kuin nykyisin. Luotetut raportit tasavallan tapahtumista saatiin jo lentokentällä.

Innostuin siitä pohtimaan asiaa itsekin ja siirrän nyt kommenttini tänne omaan blogiinkin. [Pitäisikö käytäntö nimetä: Elämäni Rauno Räsäsenä, osa 1].

Päämiesten ja -naisten lähdöt ja tulot eivät ole enää suuria näytön paikkoja valtioille: vanhoja filmejä katsellessa ihmettelee esimerkiksi Paasikiven tai Kekkosen saapumista Moskovaan. Paikalla jopa 4000 ihmistä, paraateja, neuvostojohtoa pilvin pimein ja paljon pikkulippuja lapsosten kädessä. Ihmispaljoutta leveiden katujen reunalla sai sitten seurata valkokankailta hieman tavallista pidemmissä uutiskatsauksissa. Pönäkkyys ja mahtipontisuus kertoi kuinka vakavissaan kulloinkin oltiin asialla.

Elokuvakameroille oli ruokaa ja diplomaattitasolla pidettiin jo etukäteen huolta siitä, että ykkösasiat ovat ykkösasioita. Valtiovierailu oli aina suuri tapahtuma. Mielestäni tämä valtiovierailuinstituution mitätöityminen liittyy valtioroolin yleisen merkityksen kapenemiseen, ei vain presidentin sisäpoliittisen aseman muutokseen arkipäiväisemmäksi.

Jäljellä on vain EU- ja NATO-potretteja, eivätkä uutiset taustoita niitä kovinkaan hyvin: kukaan ei tunnu ajattelevan, että on etu jos sekä presidentti että pääministeri ajavat maansa asiaa. Kaksi saa aikaan enemmän kuin yksi. Vai onko joku väittämässä, että heillä olisi käytännössä ollut linjaristiriitoja työnjaossa tai asioissa. Presidentin valtiovierailut ovat näitä asioita ajamassa siinä missä pääministerin ulkomaille suuntautuvat työmatkatkin. Siksi niille kannattaisi antaa huomiota muutenkin kuin sattumusten keräilynä.

Presidentti-pääministeri -keskustelusta maan edustamisesta on aina tehty vain hallinnollinen (ja perustuslaillinen) kysymys: asiatasolle yksikään valopää ei ole jaksanut mennä.

Tätä hyväksi käyttäen jopa presidentillisten YK-esiintymisien vähättely on jokamiehenoikeus. Eräiden “kriitikkojen” hauska tapa ajoittaa ainoat puheenvuoronsa näiden ulkomaanmatkojen ajaksi on kyllä pantu merkille. Siinä sitten kulutat matkan yhteydessä televisioaikasi siihen, että pitää vastailla kotimaassa tehtyihin provokatoorisiin väitteisiin. Vai onko joku oikeasti kiinnostunut, mitä EVA ajattelee ulkopolitiikasta?

Ehkäpä tämä hallinnollinen pohdiskelu on mennyt kiireisten ministereiden mieleen liiankin syvälle. He edustavat hallituksessa oikeastaan vain "pääministerin puoluetta", eivätkä ota oman karismansa koristukseksi presidentin arvovaltaa, vaikka luulisi, ettei pari sanaa presidentin kanssa ajankohtaisista asioista voi kenenkään asemaa huonontaa.