Vaikka kevät näyttää koittavan Helsingillekin, matkakuume nostaa taas päätänsä. Aivan viattomasti aamukahvia latkiessa silmä iskeytyi unkarilaisen lentoyhtiön tarjoukseen kahdesta kaupungista yhdellä hinnalla. Siinä on mahdollisuus pysähtyä meno- tai paluumatkalla johonkin kaupunkikohteeseen myös Budapestiin.
En ole käynyt koskaan Sofiassa. Jos menisi neljäksi viideksi päiväksi sinne ja pysähtyisi Budapestissä kolmeksi päiväksi paluumatkalla Suomeen. Kevätmatkana se voisi olla mukava pyrähdys uusiin kulttuureihin. 328 euroa maksavat lennot edestakaisin veroineen tätä reittiä. Sama Prahan kautta tsekkiläisellä yhtiöllä 293 euroa eli kymmenyksen halvempi. Puolalaisella lentoyhtiöllä Varsova + Sofia olisi sitten jo kalliimpi, 397 euroa.
Prahassa olisi kiva käydä uudestaan, mutta olin siellä marraskuussa. Ja tietysti olisi hienoa pistäytyä Varsovassakin, jossa olen ollut viimeksi 1989!. Mutta Budapest on jäänyt kokonaan väliin.
Olin kyllä aikanaan taas kerran Wienissä ja suunnittelin matkaa Budapestiin, mutta minulla oli huono tuuri joutua kovaotteisen lipuntarkastajan käsiin juuri ennen maasta poistumista. Matkalipuntarkastaja viivytti minua niin paljon ennen asemalle saapumista, että myöhästyin Budapestin junasta.
Ja koska tarkoituksenani oli ollut ampautua Budapestiin parin edellispäivänä tapaamani suomalaistytön seuraan, koko matka peruuntui, kun myöhästyin. Hyppäsin seuraavaan junaan, joka vei Belgradiin, mutta sieltä jatkoin nopeasti Ateenaan, yhteen eurooppalaisista mielikaupungeistani.
Liekö kevään vikaa, mutta muisteluttaa. En edes muista tyttöjen nimiä, muistaakseni he olivat Lahdesta, mutta jotenkin törmäsimme kaupungilla ja tutustuimme. Lähdimme käymään Wienerradissa, jota näyttävät kutsuvan mieluummin nimellä Riesenrad.
Maailmanpyörän lähtiessä nousuun huomasin, että toinen tytöistä otti minua kädestä kiinni. Yllätyin positiivisesti, jos asian haluaa neljännesvuosisadan jälkeen ilmaista neutraalisti. Mutta kohta jo ihmettelin, kun hän alkoi puristaa kovemmin. Hetken kuluttua hänen kyntensä kaivautuivat syvälle kämmeniini. Kun katsoin kiinninaulattuja käsiämme, näin hänen valkeat rystysensä. Se oli luja puristus. Tuijotin tyttöä ihmeissäni, sillä vastaan heijastuivat vain kalmankalpeat kasvot ja aukirevähtäneet silmät. Lopulta tajusin, että hän pelkäsi kuollakseen korkeita paikkoja. Oli aika tarjota turvallista kainaloa loppukiepsahduksen ajaksi. Se on muuten yllättävän pitkä, ehkä jopa muutamia kymmeniä minuutteja. Maisemista ei siinä paljon mieleen jäänyt: itse asiassa näen asiaa ajatellessani silmissäni elokuvan Kolmas mies. Ja sitten minä myöhästyin Budapestin junasta...
Kun asiaa makustelee, huomaa ettei Bulgariasta tiedä juuri mitään. Siellä on noin kahdeksan miljoonaa asukasta, joka on muuten miljoona vähemmän kuin vuonna 1985. Oliko siellä joku turkkilaisten vastainen kampanja silloin? Sen muistan siitä, että painonnostajia siirtyi Bulgariasta Turkkiin.
Asia täytyy panna pikaiseen harkintaan, sillä aikaa on vain kesäkuun ensimmäisen viikon loppuun. Sitten on taas vakavampaa tekemistä. Yksin matkustaminen on tietysti keljua. Mutta nyt ei taida muu auttaa.
2 kommenttia:
Minulla on Riesenradista varhainen lapsuudenmuisto (en ollut kolmea vuotta vanha vielä). Muistan punaisen kopin, johon mentiin sisälle, ja sen, miten aikuiset ja siskot katselivat jostain syystä ulos kopin ikkunoista. Itse en ylettänyt, ja kun en ilmeisesti osoittanut mitään kiinnostusta asiaa kohtaan, kukaan ei huomannut nostaa minua maisemia katsomaan. Kävin korjaamassa haksahduksen 30+ vuotta myöhemmin.
Pitäisihän ne maisemat käydä katsomassa.
Lähetä kommentti