keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Matkakuumeen oireita

Minnehän sitä menisi? Pitäisi varmaan pistäytyä jossakin, sen verran on matkakuumeen oireita. En tiedä, ehdinkö minnekään tässä kuussa, mutta ensi kuussa ainakin.

Tallinnaan olen menossa muutenkin käymään, muistaisi vain varmistaa milloin, ja Pietariin kesällä ainakin pistäytymään. Mutta eivät ne tuommoiset matkakuumetta poista. Pidemmälle pitäisi päästä. Lomaakin olisi jäljellä, kun vain saisi nuo kirjoitushommat alta pois.

Tässäpä kuva viime marraskuulta. Laskeutumassa Prahan linnan alueelta kantakaupunkiin sumussa. Kuvan otti vaimo, jonka kanssa muuten tulee 10-vuotta aviossa juhlintaan vapun aattona. On se surkea hääpäivän valinta. Mutta silloin se tuntui ihan mukavalta vitsiltä. Eivät siis häät, vaan hääpäivä.

Vihkivä virkamies oli väsynyt, mutta parihenkinen todistajakaarti sitäkin iloisempi. Kaupungilta haalimme vastaantulijoita häälounaalle, joka oli Eliten tavallinen vapunaaton lounas seisovasta pöydästä. 20 henkeä oli lopulta paikalla, jotkut kännykällä hälytettynä, joillakin oli ollut vihiä päivää paria aikaisemmin. Siitä tuli muutamaksi vuodeksi traditio. Muutettuamme Etu-Töölöstä pois vuosittaista lounastapaamista ei enää jatkettu.

Lounaalle oli helppo tulla, hinta ei ollut korkea ja tilaisuuteen saattoi tulla ja lähteä omien menojensa mukaan. Vatsa täyteen ja hauska saattohetki tovereiden seurassa vapun viettoon omilla tahoillaan.

Buranaa matkakuumeeseen ja työn pariin.

Karlovy Vary

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hugthehumour.blogspot.com

Jari Sedergren kirjoitti...

Töölössä tuli aina lunta niskaan. On niin jyrkät katot.

Maurelita kirjoitti...

Kymmenen on siisti luku, meillä hiljan oli samannumeroinen tutustumisvuosipäivä...

Ja Praha on ikuinen suosikkini. Mahtava kerrassaan.

Jari Sedergren kirjoitti...

En ollut ennen käynyt Prahassa. Se on Euroopan peruskaupunki. Kerrassaan hieno paikka. Sinne usein uudestaan!