lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Talonväki nukkuu, bloggari vain kukkuu

Perhe nukkuu, eikä itsekään jaksa kuin blogata. Vaimon ja lapsen palatessa uimareissulta minä olin valmistanut ruokaa. Porsaan ulkofilettä uunissa paistettuna. Tein kyllä kastikkeenkin (epäortodoksista: lientä uunista, punaviiniä, makeaa mangochutneyta, kermaa ja rosmariinia), mutta hauskaksi yllätykseksi osoittautui sekoitus, jota tamperelaistuva tuttavapariskunta tekee naudan kielelle. Öljypohjainen seos, jossa on runsaasti tuoretta persiljaa, valkosipulia ja kapriksia. Kokeilkaapa päällystää pöydässä sillä hyvin grillattu porsaanfileviipale. Se on hyvää.

Keitimme perunat, kuorimme ja laitoimme palasiksi leikattuna uuniin pinnoittumaan kerman, valkosipulin ja kevyen pippuripläjäyksen kanssa. Siihenkin voi ripotella persiljaa päälle, jos väreistä pitää. Juomana italialaista Nebbiolo punaviiniä, salaattina tomaattia, mozzarellaa ja basilikanlehtiä eikä tästäkään tarvitse jättää kevyttä pippurisilausta pois. Valkoviinietikka on parasta nestettä sille, balsamiviinietikka hyvää sekin.

Ehkä se on vapun alkua. Tai sitten huomisen 10-vuotishääpäivän.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taistelijan malja Rouvalle!!!
Onnea!

Jari Sedergren kirjoitti...

Ruusuilla tanssimisen malja enemmänkin.

[Häh, häh, häh, nauroi Rouva itse]