Viikonlopun Maunu Kurkvaara-seminaari oli menestys sekä taiteellisesti että taloudellisesti. Väkeä ilmaistapahtumassa oli satakunta. Elokuviinkin katsojia riitti lähes saman verran, joten tapahtuman yhteenlaskettu kävijämäärä (2 seminaaria + kolme elokuvaa) oli varmaankin 400 ja 500 välillä. Järjestäjille onnittelut.
Ohjaaja esiintyi vapautuneesti, eri puolia töistään avaten, hieman hämmentyneen tyytyväisenä tilanteessa, jossa nuoret tutkijat kyselivät hänen töistään tarkkuudella, johon hän ei itse vuosikymmenten jälkeen enää kyennyt. Kurkvaara totesi, ettei hän ole katsonut elokuviaan noiden aikojen jälkeen. Ja sanoi, ettei niitä katsonut silloin kovin moni ja vielä senkin, että juuri siksi piti ilahduttavana käsillä olevan tilaisuuden runsasta yleisömäärää.
Kurkvaaran keskeiset aatehistorialliset teemat pasifismi, (taiteilijan, ihmisen) vapaus ja onnellisuuden mahdollisuudet (ja valinnan vaikeus), elementit, meri, veneet, saaret, kaupunki ja arkkitehtuuri tulivat keskusteluissa hyvin esille molempina päivinä.
Itse esitin keskustelussa kysymyksen musiikista, joka ei visuaaliselle ohjaajalle ollut kovin tärkeä, vaikka hän sanoi antaneensa joskus sille tilaa niin, että se on kuvan kanssa jopa ristiriidassa. Musiikki ei kuitenkaan rytmitä, eikä ole leikkausprosessin oleellinen kannustaja, ehkä jopa päinvastoin. Musiikin tekijä, esim. Usko Meriläinen, sai toimia melko vapaasti. Kurkvaara huomautti, että näistä asioista häntä on neuvottu, mutta hän ei ole niistä välittänyt.
Kurkvaara puhui avoimesti myös eksplitaatioteemoista. Hän puhui laskelmoinnista, jopa pinnallisuudesta joidenkin elokuvien tiettyjä osia kohtaan. Näitä olivat selvimmin Autotytöt ja Raportti eli balladi laivatytöistä, vaikka kyllä esimerkiksi alastomuuden käytössä pyrkimystä tähän oli muissakin elokuvissa, mitä hän ei kiistänyt.
Teattereihin piti saada yleisöä. Autotytöt-elokuvaa levitettiin Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden kautta. Särkkä oli alkanut ihmetella elokuvan nimeä, joka oli silloin Tytöt. "Tytöt, tytöt", Särkkä maisteli. "Mikä nimi se sellainen kuin Tytöt on?" "Se on työnimi. Nimeksi tuleekin Autotytöt", Kurkvaara oli lasketellut liukkaasti. Särkkä riemastui: "Olisitte heti sanonut. Miksi ette sanonut sitä aikaisemmin? Asia on selvä, kyllä tämä voidaan panna levitykseen." Kurkvaara oli tähän todennut helpottuneena, että olisitte varastaneet nimen, jos hän olisi sen aikaisemmin kertonut.
Kielletty kirja oli se elokuva, josta hän odotti sensuurin tuomiota, olihan teos kytköksissä Hannu Salaman tuonaikaiseen jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin. Sensuuri oli kuitenkin jo liberalisoitunut, minkä hän halusi panna Jerker A. Erikssonin piikkiin, eikä ongelmia syntynyt - elokuva sai elokuussa 1965, siis ennen Erikssonin puheenjohtajakautta, K16-ikärajan, jota ei voi pitää sille korkeana.
Vaikka Kurkvaaran käsittelytapa läheni ajoin eksploitaatiota, eikä hän ollut "mikään sosiologi", kuten hän sanoi, aiheiden käsittelyssä oli aina muutakin, jotain syvempää. Siinä oli yhteiskuntakritiikkiä, sanomaa aina siihen saakka, että hän sanoi pitävänsä itseään aika ajoin lähetyssaarnaajana. "Siksi tuhosin lyhytfilmini", hän sanoi hymyillen. Näiden esiteltyjen teemojen joukossa oli poliittista ainesta, mutta enemmän ehkä oli kyse valistuksesta. Kulttuurista, sivistyksestä ja jostakin sellaisesta, mitä se tavallinen katsoja ei muuten tulisi hankkineeksi kovinkaan helposti.
Varhaisempien elokuvien yhteydessä esille tuli myös yhteistyö T. J. Särkän kanssa, joka väliin oli toimiva, väliin epäselvempi. Kävi ilmi, että Särkkä oli suunnitellut häntä ohjaajaksi Jalmari Finnen historialliseen kansankomediaan perustuvaan elokuvaan Pitkäjärveläiset. Kokenut Wilho Ilmari, jota Särkkä piti teatterimiehenä, sen sitten ohjasi. Kurkvaara oli ehtinyt epävarmassa työtilanteessa hakeutua Suomi-Filmille studiopäälliköksi, mikä aiheutti Särkässä tietysti voimakkaan reaktion.
Ensimmäisenä päivänä nähtiin Rakas..., toisena ensin Yksityisalue ja Meren juhlat, eräänlainen trilogia.
Näihin elokuviin pitää palata joskus. Odotellaan nyt nuoren tutkijapolven uutta läpivalaisua ensin. Katsotaan, mitä he saavat aikaan. Itse lähtisin katsomaan niiden uutta tulkintaa kahdelta suunnalta. Niiden edustaman filosofian ja toisaalta juuri ohjaajan kieltämän, eli sosiologian ja siihen liittyen keskiluokkaisuuden näkökulmasta. Tämän voi sanoa rauhassa ääneen täällä blogissa, sillä nuoret eivät näihin teemoihin tartu tikullakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti