HS palaa rikospaikalle

Helsingin Sanomat palaa tänään rikospaikalle (HS 3.4.2006, A6). Seitsemän palstan jutussa - siis näkökulmakolumneineen ja tietokulmineen - käsitellään kansanedustajien internetissä pitämiä "avoimia päiväkirjoja".

Jutun kärki perustuu siihen, että toimittaja oli nimennyt kansanedustajien päiväkirjat "avoimiksi". Kirjoittaja Raija Kaikkonen rakentaa laajan juttunsa sille väittämälle, että ne eivät ole avoimia. Tässä häntä auttaa digitaalisen median asiantuntija, filosofian maisteri Schizo-Janne, joka loihe lausumaan: "On muodikasta ja trendikästä pitää blogeja, mutta eivät ne äänestäjiä palvele."

Minä kysyn vakavissani, että miten niin eivät palvele. Jannekin päätyy sovittamattomaan ristiriitaan eli antagonismiin, kun hän myöntää toimittajan haastattelemana, että jos "pääministeri Vanhasen päiväkirjaa voisi kommentoida, se tulisi täyteen roskaa." Ja silti hän sanoo, että "oikeassa blogissa pitäisi voida keskustella".

Näin Janne - ja kaikki muut "oikeat" bloggaajat - on saatu näyttämään puristeilta, jotka kynsin hampain pitävät kiinni "oikean" blogin formalismista. Se on nyt vain yksinkertaisesti tyhmää.

Helsingin Sanomilla on nyt kampanja, jolla poliitikkojen blogeja moititaan. Sen tarkoituksena on saada heidät lopettamaan suora viestintä äänestäjilleen. Vaikka Janne muuta väittää, blogin pitäminen on suoraa viestintää äänestäjille ja äänestämättömillekin. Poliitikko tai kukaan muukaan blogin pitäjä ei tarvitse digitaalisen median asiantuntijaa saatikka Helsingin Sanomien toimittajaa kertomaan, mikä on "oikea blogi".

Helsingin Sanomat kampanjoi asiasta, koska se pelkää asemansa puolesta. Heidän näkökulmastaan on ongelma, että journalistinen suodatin ei ole tarpeen nykyaikaisessa viestinnässä. Kuten päällikkö Pekkala yllä viitatussa kolumnissaan taannoin kirjoitti, muun viestinnän pitäisi oikeastaan olla kiellettyä. Siihen viittaa sekin, että Raija Kaikkonen ei pannut lainaamiensa poliitikkojen blogien osoitteita näkyville. Liioin jutussa ei ollut tietoa siitä, että ne löytyisivät HS:n verkkosivuilta. HS ei siis palvele lukijoitaan asiassa, jonka se itse laittaa tapetille. Lukijan, kansalaisjournalistin, on näin vaikeampi tarkistaa, onko toimittaja lainannut lähteitään oikein, rehellisesti ja ennen muuta oikeudenmukaisesti.

Sen sijaan toimittaja keksii, että poliitikon suora viestintä ei ole suoraa. Oikein asiantuntijan hyöstämänä. Ei hyvä, Janne. Sinun pitäisi olla viisaampi näissä lausunnoissa silloin, kun olet periaatteellisella tasolla. Kun haluat antaa neuvontaa sujuvassa bloginpitämisessä, niin kommenttisi ovat ihan ok. On pyrittävä keskusteluun.

Lainaukset poliitikkojen blogeista olivat tarkoitushakuisia ja mauttomia. Se kertoo, mihin toimittaja halutessaan pystyy: yritykseen nolata. Toimittaja luo poliitikolle roolin, ja vaatii sitten häntä pysymään juuri siinä roolissaan. Muita inhimillisen elämän osa-alueita kuin itse hyväksymäänsä hän käsittelee pilkallisesti. Ei sekään toimittajan itsetuntoa varmasti kohota. Ainakaan sen jälkeen, kun tämä hänen korviinsa menee. Ja toivottavasti menee.

Tietokulma oli ok. Olisi siinä voinut olla pari linkkiä niihin kirjoituksiin, joilla asiaa selvennetään. Mutta sehän olisi ollut hyvää journalismia, ja tämä juttu ei sitä pääasiassa ollut.