keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Riskejä ydinvoimasta luomulihaan

Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen näyttää nousseen otsikoihin sanomalla, että ulkomainen omistus on turvallisuusriski.

On tietysti vahinko, että asian esimerkkinä käytetään sitä itsestään selvää eli energiaa. Näin Akikin joutuu - ehkä tahtomattaan - osaksi sitä propagandakampanjaa, joka ajaa Suomeen uusia ydinvoimaloita. Venäjän maakaasun ja muun energian vastainen kampanjahan on nimenomaan ydinvoimakampanja. Alunperin haastattelu on ollut Kansan Uutisissa. Ydinvoimayhteydestä ei ilmeisesti ole ollut puhe - en ole KU:n juttua vielä nähnyt. Olisi kannattanut puhua.

Huhtinen toteaa myös, että pörssiomistuksen aikakaudella Suomesta on tullut yksi villeimmistä ja vapaimmista toimintakentistä maailmassa.

Aki on tietysti koulutuksensa kautta propagandan ammattilainen, yksi harvoista nykyaikaisen informaatiosodan spesialisteista. Mutta osataan sitä muallakin.

Luomuliiton toiminnanjohtaja Arja Peltomäki nimittäin täräyttää Helsingin Sanomissa (HS, D1, 5.7.06) itselleen propagandatehtävän sanomalla, etteivät kuluttajat näe luomulihan lisäarvoa. Sehän ei ole lihassa itsessään vaan "eettisyydessä". Kun taloudellispohjaiset asiat siirtyvät konkreettiselta tasolta "eettisyyteen" eli filosofiaan, on todennäköistä, että joudumme kohtaamaan propagandaa.

Emme tässä pety, sillä Peltomäki sanoo: "Suomessa elää edelleenkin puhtaan ruoan myytti. Ajatellaan, että kaikki on hyvin tavallisessakin tuotannossa."

Mikä ihmeen myytti? Otetaan esimerkiksi lehmät. Meillä lehmät laskettelevat laitumilla, lääkkeiden käyttöä säännellään, viranomaistoiminta on varsin tarkkaa, tuotetta voidaan jäljittää kaupasta tilalle yksittäiseen lehmään, teurastustoiminta on tarkoin säänneltyä, tarkastettua ja toteutettua, kuljetukset kunnossa (luomulehmät kuljetetaan samalla tavalla samoille teurastamoille ja samoihin kauppoihin).

Myytistä käy ennemminkin luomuliha, jonka paremmuudesta ei todellakaan ole mitään näyttöä. Sen paremmuus perustuu myyttiseen näkemykseen ja statusta tuovaan ja uskoa luovaan hintaan, joka voi olla perustuotteisiin nähden moninkertainen.

Luomulihasta luomutuotteisiin. Olen oikeasti katsonut ihmeissäni eräänkin vähävaraisen, kasvisruokavaliolla elävän ystäväni ostoslistaa: porkkanat, perunat ja kasvikset, joita voi hyvillä mielin syödä tavallisista kaupan laareista noudettuna maksavat hänelle pitkän pennin, ja sitä kautta meillekin. Avustusrahat kun kuluvat tämän myytin toteuttamiseen. Järkipuhe ei muuten näihin uskovaisiin auta.

Kun fysiologista etua ei ole, vedotaan "eettisyyteen" kuten Peltomäki: "Uskon, että seuraava sukupolvi peräänkuulutaa eettisyyttä enemmän: mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu."

Tämä menee jo luomuruoka-myytin luomisesta viholliskuvan luomiseen. Sattumoisin sekä luomu- että muun lihan kohdalla nykyiset säännökset ovat tiukat: jokaisesta erästä tiedetään nimenomaan se, mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu.

Varsin monet ravintolatkin saavat puhelinsoitolla tietää, onko lautasella Mansikki vai Muurikki ja senkin mitä ne ovat syöneet. Jos se nyt sitä eettisyyttä parantaa: enemmän kannattanee keskittyä makuun.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jokaisessa maassa elää myytti siitä että viereisen maan ruoka on jotenkin eri myrkyllistä ja kelvotonta. Italiassa tummanpunaisia herkkutomaatteja nautiskellessa naurattaa koko touhu: näitäkö pitäisi pitää massatuotettuna selluna ja suomalaisia kalliinkalpeita luomukasvikkaita terveyspaukkuna?

Mutta toisaalta. Ei tästä ole kauaakaan aikaa kun Suomessa ei kukaan huudellut laadun perään. Perunalajeja oli kaupunkien kaupoissa tasan yksi, vetinen ja surullinen Record, ns. sikarehulajike. Tuottajat söivät itse puikulaa pitopöydissään?

Luomun merkitys on imo siinä että sen tuottajat ja käyttäjät arvostavat ja kunnoittavat ruokaa ja sen aineksia toisella tavalla. Niitä käsitellään paremmin, valmistetaan huolella jne. Maistuuhan se silloin paremmalta toki. Mutta eikö tätä voisi italialaiseen tapaan tehdä ilman luomubrändäystäkin?

Kyse on siis suhteesta ruokaan eikä ruoan mitattavista ravinto-ominaisuuksista. Suomessa kun keskustellaan ruuan laadusta, keskustellaan sen terveysvaikutuksista, Ranskassa jos keskustellaan ruuoan laadusta, puhutaan aina mausta ja nautinnollisuudesta.

Taannoin Suomen Kuivalehdessä ja N. Observ.issa ilmestyi samana viikkona artikkeli ruuan laadusta.
SK kuvitti jutun näyttävästi kaalilla ja porkkanalla, fransmannin lehdessä oli viinilasi ja hanhenmaksa.