Perhehelvetti

Heräsin kun kakara venytti vasenta silmäluomeani ja kysyi olenko hengissä koska en kuorsaa. Kirosin ja tönäisin sen tosi lujaa syrjään ja sanoin vihaavani sitä aamulla paljon enemmän kuin illalla, jolloin se sentään ryömii koppiinsa nukkumaan.

Ristikseni jätetty takkutukkainen vekara parahti itkuun, mutta itseeni valahti hetkeksi hyvän olon tunne, kun sain vähän huutaa. Se auttaa angstissa. Tänä aamuna se oli pahempi kuin eilen. Oikeastaan niin voisi sanoa putken alkuun asti. Siis pari viikkoa. Pitäisi varmaan loivennella.

Ulkona satoi. Tässä aamussa ei todellakaan ollut mitään hyvää.

Oksensin vessassa ja huomasin etten ollut muistanut vaihtaa paitaa eilenkään, se löyhkäsi kesähielle ja tupakansavulle. Housujen vetoketju oli revitty irti. "Mitä sä niillä teet, auki ne repsottaa kuitenkin", nainen huusi yöllä sumussa mustasukkaisena. Muistan että nauroin räkäisesti, sillä mieleen välähti The Osmonds -yhtyeen kitarat kappaleessa Grazy Horses. Grazy Horses, iii, Grazy Horses, iiiiii.

Olin kuitenkin päässyt kotiin, jos tätä läävää voi sellaiseksi sanoa. Oma lemu sai minut yökkäämään vielä kerran. Huuhdoin poskelle vierähtäneen vaahdon, mutta en uskaltanut pestä hampaita, sillä nainen oli kuitenkin käyttänyt sitä vessanpöntön pesemiseen. Ainoa hyvä asia oli, ettei t-paidan rinnuksilla ollut mitään, ei edes partakarvoja, sillä parta oli leikkaamatta jo viikon ajalta. Eipähän pääse nainen valittamaan, että lavuaari on taas niitä täynnä. Vaikka mistä se muuten tietäisi, että taloudessa bunkkaa mies. Eikä mikään tohveli, ainakaan rystysistä päätellen. Olin pistäytynyt nakkikioskilla ja jouduin tappeluun yhden bloggarikokousjengin kanssa. Poskipäässäni oli sinelmä, mutta näkisittepä ne muut.

Nainen oli jo lähtenyt töihin aamuviideltä, se tienaa ylitunteja, jotta ehtii hakea lapsen iltapäiväkerhosta sitten syksyllä ennen kuin ne soittaa sossuun. Neljä tuntia maannut kahvi oli valmiina, joten vältyin pahemmalta, vaikka rikoinkin lautasen, kun heitin sillä suutuksissani röyhkeäksi käynyttä kakaraa.

"Eikös sulla ole kavereita, mitä sä vielä täällä luuhaat. Mee perkele vaikka kouluun." "Ei ole koulua", se vastasi ja pyysi ruokaa. En jaksanut nousta. "Ota ite ja mee vaikka piirtää niitä haltijatarinoitas joita sä aina piirrät." Kuinka monta kertaa se on ollut lähellä puhkoa mun silmät niillä taikasauvoillaan. "Ja sitten saatana se Tiktak pienemmälle."

Kahvi sai minut ajattelemaan, että nainen oli taas lisännyt siihen vesiväriä. Aamiaisella minä haluan mustaa kahvia. Kaksi tupakkaa. Ja Hesarin kuolinilmoitukset.

[Kirjoittaja haluaa kokeilla erilaisia bloggaustyylejä. Esittelyvuorossa oli angstibloggaus]