Virtuaalisukulaisia V

Kaksi sukulaisblogia jäljellä empiirisessä osiossa. Sen jälkeen työn sankarin ja Blogistanin epäsankarin viitta voidaan pistää harteille. Kunhan toimi ei vain läikyttäisi drinksuani. Kehään nousee:

Jemory

Pinserin Top-listan 45. on Jemory, sukulaisblogini numero 10. Hän kertoo alaotsikossaan tekevänsä "havaintoja olioista ja ilmiöistä - arjen puolivalmisteista päiväkirjan sivuille." Tämä lupaa kirjallisesti paljon, sillä jokainen meistä tietää, että arjen puolivalmisteet ovat melkoinen kaakku syötäväksi yhden blogin puitteissa. Alkupaloissakin riittää nielemistä.

Jemory on Pinserin määräämistä sukulaisblogeistani ainoa, jota en jostakin syystä ole seurannut. Päivän pamauksen vikoja on se, että kun jostakin syystä tipauttaa jonkin blogin listaltaan, järjestelmä ei tue listalle uudelleen ottamista. Sen sijaan uusien blogien kerryttämiseen PP on mitä mainioin tapa. [Toinen asia mitä olen viime aikoina ihmettellyt, on tuo "useita tilauksia" -kohta, niitä näyttää minun muutenkin harvoihin tilaajiini kertyneen yllättävän monta.] Mutta asiaan.

Jemory tuo aloituksellaan mieleen Bruce Willisin. Tällä tunnetulla näyttelijällä on kolme ilmettä, jotka riittävät menestykseen. Jemory väittää nimittäin tekevänsä yksin ollessaan vain kolmea asiaa: nukkuvansa, lukevansa ja juoksevansa. Silti hän saa syväjäädytetyn sinisen ja silti korkeatasoisen bloginsa päivitetyksi kiitettävän usein.

Mutta tuo jäänsinisen konservatiivinen ote lakkaa ja toisin käy kun hän pääsee maalle: hän on tekevinään vaikka mitä - todellisuudessa hän näkee näkyjä jakkihäristä, vuorista ja muista maailman ihmeistä. Hän selvästikin kirjoittaa ja piirtää asioita mieleensä, vaikka ei intoudukaan näitä kuviaan kirjoittamaan useinkaan auki. Mutta se on vilaus Toisesta.

Oleellinen kysymys Jemorylle on tekeminen. Tekemisissään hän on selvästi bernsteinilainen, enemmän päämäärään kuin ehdottomaan lopputulokseen sitoutuen suuntautunut. Ehkä juuri se hidastaa gradun valmistumista. Mutta vain hidastaa (hidasti?), sillä hänellä on bernsteinilaisuudessaan suuria edeltäjiä presidenttejä myöten.

[Itse en edes viitsi laskea montako vuotta minulla graduun meni. Sen verran monta opiskeluvuotta joka tapauksessa, että tiedekunnan hallinto jätti minut pois valmistuneiden keskiarvotilastosta, "jotta et vääristäisi tuloksia". Gradun jälkeen kaikki sujuikin sitten helpommin ja paljon nopeammin.]

Ruumiillisuus, joka on vähemmän luontoon suuntautuneiden nuorten kaupunkilaisten pääharraste, ei ulotu Jemory-blogin päähenkilöön. Blogin kesäisen maailman runollisen kielen kohde on kuitenkin luonto ja sen myötä osallistuva tarkkailu. Tarkkailu on hänen alaansa muissakin, yleensä perin arkipäiväisissä yhteyksissä. Ruumiiseen tämä tarkkailu yltää oikeastaan vain sairastumisen hetkellä. Silloin lukija tietää, missä asennossa niska on ja mihin koskee. Nöyryyttäväksi koetun karaokeillan jälkeen vaivasi jopa tukka ällistyttävän monisanaisesti. Tietenkin vain Jemoryn tyyliin verraten.

Arjen työssä Jemory leimaa lähes nöyrästi kellokorttinsa ennen rutiininomaista tietokoneen avaamista työssään, jota tehdään kirjastossa - aiemmasta bloggauksesta käykin ilmi että blogin päähenkilö on "kirjastotäti".

Jemory tarkkailee kirjaston asiakkaita, kirjaa "asiakkaan" rautakärkikengät - kuten luonnossa liikkuessaan omat punaiset kenkänsä, mikä tuo mieleen äkillisesti jostain syystä Schindlerin listan ja ehkä lievän kenkäfetisismin - ja huumori pilkahtaa vain nopeina hymäyksinä, oivallisina sanavalintoina jotka kertovat lukijalle runojen lukemisharrastuksesta, jos ei peräti kirjoittamisesta.

Mutta sitten on se lukijaa suuresti ilahduttava kirjastotädin pimeä puoli, joka on se Toinen:
"Meikkaamista, ryyppäämistä, tanssimista ja naimista yhdistää yksi asia. Ne ovat parasta hillittöminä. Kun meikataan, pannan kunnolla mascaraa ja huulipunaa eikä nysvätä luonnollisten sävyjen kanssa. Viinaa otetaan tyylikkäästi ja antaumuksella. Viinaa juodaan eikä maistella. Ja sekä tanssiessa että lempiessä on tarkoitus sheikata, twistata ja kiemurrella niin että hiki lentää ja parkettiin kaivertuu kirkkoveneen kuva."

Silti hän muistaa ammattiroolinsa mukaisesti valittaa niistä kirjastonkävijöistä, joiden määrärahat ja muut resurssit eivät muuhun kuin pornosivuihin kirjaston tietokoneilta. Moralismin hiven ei ole kuitenkaan huumoritonta kuten pohdinta Geisha-patukan äärellä: hän haluaisi löytää lähikaupastaan Gigolo-patukoita.

Jemory on mielestäni solidi blogisti, jonka vahvuus on tasaisuudessa. Juuri harvaiskuisen rytmin tasaisuuden myötä silloin tällöin ryöpsähtävät irtiotot ryydittävät kertomuksen nautinnolliseksi. Ja sitäpaitsi Jemorylla on blogihenkilöksi äärimmäisen kiintoisa Toinen.

Siksi blogin allusoima elokuvavalinta on helppo: Pedro Almodòvarin Intohimon laki.