maanantaina, elokuuta 23, 2004

Harlin jyrää kaikki

Valkokangas kirjoittaa kaiken tarvittavan taustan Renny Harlinista. Nyt hänen uusimpansa Exorcist: The Beginning on ehtinyt teattereihin (20.8.). Suomeen se on tulossa 29. lokakuuta.

Harlinin käyttämä tarina sijoittuu aikaan ennen vanhan William Friedkinin Manaajan The Exorcist (Manaaja, 1973) aikaa, joka oli 1940-luvun loppu, joten kyse ei ole uusintaversiosta tai jälkilämmittelystä eli jatko-osasta, vaikka voivathan ne joskus olla aiempia parempiakin. Tähän elokuvan esittämään aikaan viitaten siitä on käytetty nimitystä prequel. Mitenkähän tuonkin sanan suomentaisi?

Harlinin elokuvan tekovaiheet muistuttavat kuuluisaa esikuvaa, sillä siinäkin ohjaaja vaihtui kesken leffan. Nyt Paul Schrader sai kenkää ja Renny Harlin astui kehiin. Mukana ohjaajasuunnitelmissa oli alunperin pyörinyt myös vanha konkari John Frankenheimer (mm. Manchurian Candidate), mutta jopa Hollywoodin tuottajat joutuivat perääntymään, kun tämä sairastui ja kuoli 72-vuotiaana esituotantovaiheessa. Harlin itse joutui auton töytäisemäksi Roomassa ja vietti kaksi viikkoa sairaalassa, mistä saatiin aikaiseksi kauhuelokuvalle sopivaa "kirotun elokuvan" myyttiä.

Schrader ei saanut jatkaa, koska oli tuottajan näkökulmasta harhaantunut omille teilleen. Kun tuottaja James G. Robinson ei pystynyt leikkaamaan Schraderin tekemää "director's cut'ia" mieleisekseen eli sellaiseksi joka myy, eikä ohjaajan jälkeensä jättämistä filmeistä ollut tilannetta korvaamaan, oli Harlin parissa kuukaudessa värvätty Roomaan tekemään elokuvaa, joka perustui uuteen käsikirjoitukseen. Samalla melkein kaikki teknisen ja luovan työn tekijät oli vaihdettu alta aikayksikön.

Koko tarinan voitte lukea LA Weeklyn jutusta, jota tässä referoin.

Lupaavaa on se, että NYT:in (New York Times) arvostelija kirjoitti: "This is surely the most dreary-looking film ever shot by the great Vittorio Storaro ("Apocalypse Now")." Tarkempia arvosteluja voitte kaivella vaikka tästä.

Muuten arvostelut näyttävät olevan varsin kielteisiä. Siksipä elokuvakirjoittajat ovat nyt teroitelleet kyniä uudestaan. Ensimmäisen viikonlopun myynti oli 18 miljoonaa dollaria, ja Harlin komeilee siis myyntilistan ykkösenä Yhdysvalloissa. Komediakilpailija ei saanut kerättyä katsojiltaan edes 13 miljoonaa dollaria, kuten Zap It asian kertoo. Vertauskohtaa saa tietysti siitä, kun muistaa Alien vs. Predator -leffan keräänneen viime viikolla 38 miljoonaa dollaria.

Siteerataanpa lopuksi Zap It -juttua, jossa verrataan Harlinin teosta Manaajan jatko-osien menestykseen: "With headlines like "Horrifyingly Bad" and "How Bad Can a Movie Be?" the "Exorcist" prequel didn't seem to stave off the curse of the series that plagued sequels "Exorcist 2" and "3" which never lived up to the 1973 original horror classic. This weekend's release did better than the opening weekends of the 2000 re-release of "The Exorcist," which made $8 mil, "Exorcist II: The Heretic" in 1977 at $6.7 mil, or "Exorcist III" in 1990 at $9.3 mil. There's no way it could recreate the overall box office of the original's $204 mil. Despite a new re-vamped storyline and a new director, Warner Bros. couldn't save this most recent prequel from critical pans, but that didn't stop audiences from going to the theater. "

1 kommentti:

Janne Toivoniemi kirjoitti...

Tätähän se amerikkalainen "kritiikki" on - Kun kaikki arvelevat elokuvan floppaavan, sitä haukutaan estoitta. Mutta sitten kun elokuva menestyykin odotettua paremmin, niin aletaan kaivamaan "second opinion" -vaihtoehtoa.

Itse uskon Harlinin elokuvan olevan järkyttävän huono, mutta eipä miehellä mitkään hyvät edellytykset olleet elokuvaa tehdessä. Renny on ollut alusta asti tilaustyö-ohjaaja, joka tekee kiltisti sen, mitä studiolta tilataan. Se vaatii ammattitaitoa ja samalla kykyä niellä omat "taiteelliset ambitiot".

Tekisi se Renny nyt kuitenkin edes joskus sellaisen elokuvan, jossa hän on mukana muutenkin kuin ainoastaan "duunissa".

Itse odotan muuten tuon uuden Manaaja-elokuvan DVD-boxia, jonka sisältää Harlinin ohjauksen lisäksi Schraderin alkuperäisen version.