perjantaina, elokuuta 27, 2004

Päivän sitaatti

"Kun ei voi ottaa, täytyy lainata" (Elon laskuoppi)

Päivän sitaatti: "Mykkänen kirjoittaa journalistisesti - hän ei sorru liikaan tilastointiin tai faktojen luetteluun vaan ottaa huomioon asioiden inhimillisen puolen." Julkaisutilaisuudessa ollut Anna Karismo, 27.8. 2004, HS, B14, esitellessään Pekka Mykkäsen teosta Kiina rynnistää huipulle.

Samasta jutusta:

"Kaiken vallitsevan epävarmuuden keskellä Mykkänen myöntää, että Kiinan taloussaavutuksista esitetyt arviot voivat vain harvoin olla täsmällisiä analyysejä. Usein ne ovat vain arvauksia."

Näinpä, varsinkin jos ei sorru liikaan tilastointiin tai faktojen luetteluun.

"Länsimaisia yrityksiä pidetään pumpulissa, mutta niitä houkutellaan maahan osittain puolisotilaallisten joukkojen, sensuurin ja propagandan turvaaman yhteiskunnan avulla."

Tässä olisi jo blogin aihetta Lehdelle: puolisotilaalliset joukot, sensuuri ja propaganda yrityshoukuttelun ytimessä!

Helsingin Sanomille kirjoittava toimittaja Pekka Mykkänen olisi varmaan ansainnut toimittajan, joka viitsisi lukea sen kirjan. Nyt juttu oli määrätty isoksi ja tulos oli melkoisen surkea sammakoineen. Mutta mainosta yhtä kaikki, kunhan lukija ei vain ylly tarkaksi vaan tyytyy inhimilliseen puoleen.

Valokuva oli sen sijaan oikein hauska asiantuntijakuva.

Oikein inhimillinen asiantuntija.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olet lukenut artikkelin omista lähtökohdistasi. Kaikki mainitsemasi kappaleet ja lauseet voidaan ymmärtää myös täsmällisesti päinvastoin.

Esimerkiksi tuo puolisotilaallisten joukkojen ja sensuurin käyttöhän on ihan faktaa: niillä pidetään kiinalainen yhteiskunta kurissa, jotta ongelmia ulkomaisille yhtiöille ei koidu ja yhteiskuntarauha säilyy. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?

Jari Sedergren kirjoitti...

Tietysti luen artikkelin omista lähtökohdistani. Mutta olihan tuo nyt aika tuputtamista, kun varmaan sanottavaakin olisi riittänyt. Olisit lukenut sen kirjan.