Opiskellessani poliittista historiaa yliopistolla siellä liikkui aina kauhukuva väitöstilaisuudesta, jonka lopuksi vapaiden puheenvuorojen aikana yleisöstä nousee joku joka sanoo: "Ei se noin ollut! Minä olin siellä!".
Vähän samalla tavalla oli sitten tämän päivän HS:n Nyt-liitteen (21.10. Mitä nyt -sivulla, 10) mukaan käynyt Rintamalottien Korkeajännitys, Neidot kansan urhokkaan (Egmont 2005, 7,95 e) -sarjakuvateoksen julkaisutilaisuudessa esiintyneelle lottatutkija Tiina Kinnuselle.
Kinnunen oli tutkijan varmuudella moitiskellut sarjakuvan tekijöitä tutkija Paula Arvasta, kirjailija Leena Lehtolaista ja taiteilija Petri Hiltusta siitä, että nämä olivat panneet lotat käyttämään aseita.
Rintamanaisten liiton Kaarina Peltola, joka ei varmaankaan itse ehtinyt asetta rintamalla käyttämään, huomautti puheenvuorossaan, että lotilla oli aseita ja monet saivat myös ampumakoulutusta.
Toimittaja Jouni Mölsä päättelee tästä, että lottien historiaa ei ole kirjoitettu rehellisesti: kaikkea ei ole tuotu esiin, koska halutaan pitää yllä arvostusta ja tiettyä ideaalikuvaa. Hän haluaa tietää mitä, milloin ja kenen kanssa lotat tekivät sitä mitä tekivät.
Kyse on siis tyypillisestä historianhallintaongelmasta. Historiaa kirjoittavat luovat (tai ylläpitävät) kuvaa, joka on ristiriidassa kokemuksen kanssa. Kokemus ei tässä tarkoita pelkästään itse osallistumista, vaan myös elävää muistia: suullisesti on välittynyt tietoa siitä, mitä esimerkiksi omille vanhemmille oli tapahtunut.
Tästä voi tulla myös perimätietoa, joka muodostaa myös historian hallintatiedon, jos se haastaa tieteen arvovallalla silatun historiatiedon. (Huonoista historiateksteistä - joita niitäkin toki löytyy - kukaan tuskin tässä yhteydessä haluaa puhua.)
Että antakaas tulla. Mistä muusta kuin aseenkäytöstä lottien historioissa on vaiettu?
2 kommenttia:
Mikähän, jos mikään, oli lottien rooli suomalaisilla keskitysleireillä?
Erinomainen avaus. Vastausta en tiedä, mutta nyt tarvitaankin näitä kysymyksiä. Lupaan toimittaa ne oikeille tutkijoille.
Lähetä kommentti