maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Rankkaa, rankempaa

Aikaisin aamulla huomasin, että Historian siipien havinat on lähtenyt hyvin käyntiin. Äsken sillä oli 20 tilaajaa. Historiasta kiinnostuneet, käykääpä pamauttamassa rasti blogilistan suosikeihinne.

Naapurihuoneessa porattiin työpaikalle päästessäni. Kurkistin viereisestä ovesta varovasti. Kaksi nuorta miestä makasi selällään joidenkin pöydänosien alla. Pora lauloi, ääni uurasti.

Sanoivat, että huoneeni pitäisi olla tyhjä, jotta uusi pöytä voitaisiin asentaa minullekin.

Tyhjensin kämpän varttitunnissa puoliksi.

Sillä välin oli jo puolenkymmentä ähäkutti-miestä ehtinyt ilkkumaan ovelle: "Oli kuulemma esitteet kirjoittamatta, kerrotaan ympäri taloa." Ei ole, vastasin leveästi hymyillen. Olivat vain tarkistamatta, eivät kirjoittamatta. Ja olin ehtinyt sopia muuttuneesta aikataulusta.

Ja työmiehetkin ehtivät suuta soittamaan. Kun vihjasin, että riskit miehet kantavat nämä ylimääräiset pöydät nopeasti käytävään, he totesivat, ettei kuulu työnkuvaan ja lähtivät kahvitauolle.

Hyvä. Sain vartin aikaa lisää. Pakkasin parin kirjahyllyn sisällön paikasta a paikkaan b. Tiimityönä purimme liian leveän hyllyn ja siirsimme toisen nurkkaan. Kun miehet saapuivat asennuspuuhiin kaikki oli valmista.

Pöytä oli komea. Niin suuri ja mahtava, että ehdotin pomolle, että saisin sihteerikön. Ei lämmennyt ajatukselle.

Miksi kaikki hyvät ajatukset ovat aina niin vaikeita toteuttaa?

No sittenhän ei muuta kuin tietokoneet, skannerit ja printterit takaisin paikoilleen, televisio ojennukseen, kirjahylly pystyyn ja kirjat uuteen järjestykseen, paperipinot riviin, arkistomateriaalihylly siistiksi ja naapurin kapea työpöytä oven viereen toisen tuolin seuraksi.

Kolmessa ja puolessa tunnissa koko homma.

Sitten ehtikin jo oman kirjan ääreen. Tein sen kaikkein keljumaisimman homman, vanhan tekstin viitteiden viilausta ja asennuksia, kun ne eivät uuteen ohjelmaan istahtaneetkaan. Korjasin sata viitettä.

Töistä lähtiessäni kävin ostamassa Juhani Suomen kirjan Mauno Koiviston ajasta. Palailen asiaan Historian siipien havinoissa. Joko te tilasitte sen?

4 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Paljon onnea uudelle blogille. Tulen lukemaan sitä yhtä kiinnostuneena kuin teidän yksityisiä blogejannekin.

Olisi todellakin hienoa saada linkkiluetteloita eri aikausista Suomesta ja muualta.

Jos voi esittää toivomuksia, 1500-luvun puoliväli ja 1900-luvun alku kiinnostavat eniten. Tietenkin kaikki muukin.

Pirkko

Jari Sedergren kirjoitti...

Kiitoksia. Eiköhän noitakin aikakausia päästä käsittelemään, kun pääsemme vauhtiin.

Tuli mieleen, että tuommoiseen blogiinhan voisi ottaa mukaan aina Vieraskynän, vierailevan tähden!

Rauno Rasanen kirjoitti...

Mä en tilaa mitään - periaatteessa...

Jari Sedergren kirjoitti...

Ei tuo mikään periaate ole. Huono käytäntö vain.