tiistaina, lokakuuta 12, 2004

Eräänlaisia totuuksia

Otsikolla "Eräänlainen totuus naisesta" Käymälän Sven kirjoitti:

"Älkää nyt suuttuko, sanon vain mielipiteeni, minusta keskiaikainen katolinen inkvisitio oli ihmisen asialla polttaessaan noitia. Saatanalle omistettua tavallista ihmistä ei nimittäin voi mikään pelastaa elämälle. Jos ette usko, koetelkaa voimianne pelastusyrityksessä, niin tekivät kirkkoisätkin."

Svenistä ei aina tiedä, enkä ihan ymmärrä ketä Saatanalle menetettyä meidän pitäisi nyt ryhtyä pelastamaan, toivottavasti ei Sveniä itseään, joka yleensä häipyy (ainakin blogissaan) Pietariin heti kun pelastusyritys lähestyy. Mutta noihin noitiin... Olivatko tuomiot oikeudenmukaisia, koska oikeus ne antoi? Olivatko ne kaikessa epäinhimillisyydessään sittenkin juuri ja ennen kaikkea inhimillisiä?

Lähtökohtana on tietysti se, että monet noidat olivat syyllisiä siihen mistä heidät tuomittiin. Monet harrastivat mustaa magiaa, joka usein tarkoitti kateuden (kade äännettiin suomenkielisessä puheessa silloin kathe - se englannin "the"-äänne, joka on jotenkin saatanallinen äänne - nykyisissä elokuvissa sen pirullisuutta symboloi lapin murteella puhuva paha ihminen joka thihauttelee) eli kuolemanvaateen asettamista toisen ihmisen päälle.

Mutta olivatko näiden noitien keinot niin tehokkaat, että niistä pitäisi antaa juuri kuolemantuomio? Niin ihmiset ja oppineetkin - jälkimmäiset tosin hieman enemmän epäillen - uskoivat. Suomessa kuolemantuomioita ei kovin paljon pantu toimeen, kun hovioikeudet hieman korjailivat alempien oikeusasteiden tuomioita. Maailmalla oltiin kritiikittömämpiä. Kuolemantuomioita tietysti annettiin milloin mistäkin asiasta, huorinteosta, isänsä korrella kalauttamisesta ja muista kymmenen käskyn rikkomisista.

Ihmettelin aikoinani tuon kateus-sanan voimakasta merkitystä meidän maailmassamme. Minusta ei ole kovin suuri juttu olla materiaalisesti kateellinen - parempi mersu, nätimpi vaimo jne... Se on hienoa käyttövoimaa sille, mitä me porvarit pidämme ahneutena, josta tulee jokaisen porvarin tai porvariksi haluavan käyttövoima elämälle.

"Ole ahne", meidän kokoomuslaiset porvaritoverimme yllyttivät vuosikaudet mediassa omalla suulla. Ahneudessa ei ole mitään pahaa, sanottiin, päinvastoin. Näissä vaaleissa tämän vanhan kuolemansynnin toistelu näyttää vaienneen - kirkko teki siitä kuolemansynnin ideologisista syistä, varhaisessa ideologiassa ajateltiin niin, että rahan tekeminen ("koronkiskonta") syrjäytti raamatullisen uskon ja siksi se piti torjua. Luther vapautti meidät tästäkin suurimmaksi osaksi ja rahaa voitiin tehdä kristillisessä mielessä hyvin mielin.

Mutta ei hätää vaikka me porvarit emme näiden vaalien aikana puhukaan ahneudesta äänestäville kuntalaisille. Kunnallisessa yhteydessä se ei kuulosta niin hyvältä kuin kansantaloudesta puhuessa. Kyllä me retoriikastamme ja sen muutoksista huolimatta olemme edelleen ahneita, eikä siinä auta paviaanistelu.

Meille porvareille sääli on ehdottomasti sairautta. Erityisesti tämä koskee niitä, jotka ovat onnettomuuttaan ja omasta syystään jääneet positiivisen ahneuden eli yksityisen sektorin ulkopuolelle ja siis tuottavuuden, tehokkuuden ja aikaansaamisen sateenkaaren tuolle puolen.

Muistutan tässä meidän porvareiden perusvaateesta eduskuntavaalien yhteydessä: julkisen sektorin työ on pahasta, ja se pitää leikata pois. Sehän syö verovaroja, tuota yksityisen sektorin sateenkaaren päässä olevaa kulta-aarretta.

Kunnallisvaaleissa voimme ahneuden sijaan puhua siitä, kuinka palveluiden on säilyttävä. Tosin meidän yrityksessämme käytämme ilmaisua peruspalvelut. Koska vielä vuosikausien yrittämisen jälkeenkin on olemassa muitakin palveluita kuin peruspalvelut, niin tämä "peruspalveluiden turvaaminen" tarkoittaa meidän porvareiden kieleltä ihmisten kielelle siirrettynä sitä, että palveluita on leikattava, kunnes jäljellä ovat vain "peruspalvelut". Ja koska emme tiedä vielä, mihin karsiminen, juustohöylääminen, yksityistäminen, supistaminen ja lopettaminen pitää päättää, emme jaksa määritellä, mitä peruspalvelut ovat. Siitä olemme yhtä mieltä, että niitä ei saa olla paljon, sillä henkisesti vihaamme kaikkea paisumista. Tärkeintähän on pitää oma koti fitissä kunnossa, vailla pöhötystä ja pahaa henkeä ja kateutta.

Mutta tuon kateus-sanan varhaisen merkityksen ymmärtäminen kertoo minulle sanojen vuosisataisesta kestävyydestä.

Kateellisena oleminen on jokin paha juttu. Mutta ahneenako ei?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös ahneus ole himoa, ja himokkaille oli muistaakseni varattu erityisen vastenmielinen paikka tuonpuoleisessa. En kuitenkaan hahmottanut kuinka Svenin tyttöystävästä päädytään Kokoomuksen kunnallisvaaliohjelmaan, ellei yhteys sitten ole tämä: inkvisitio on peruspalvelu, jota kateellinen kansa tarvitsee yhtä paljon tai enemmän kuin mielenterveyspalveluja. Mutta ahneudessaan Kokoomus on antamassa sen jonkun rähmäkäpälän freelancerin käsiin. t: matti

Sedis kirjoitti...

Ehdottomasti sinne päin, Matti, ehdottomasti sinne päin. Mieshän uudistuu siinä missä blogikin! Mutta eikös käynyt kuitenkin ihan näpsäkästi kuin paviaanilta kiipeily!