sunnuntaina, lokakuuta 31, 2004

Lastenkutsut

Sunnuntain ohjelmana on lastenkutsuiksi nimetty riiviötapaaminen. Lapsen kahdeksanvuotis-synttärit olivat jo viikko sitten, mutta nyt ovat sitten niitä juhlistavat kutsut. Lapsen serkku on kyläillyt jo jonkun päivän.

Halloween näyttää olevan jotenkin tulossa, kun lapsi keikkuu noitahattu päässään ympäri asuntoa. Hyvä ettei huido sillä taikasauvalla, joka jatkuvasti kiharrutti silmäripsiäni vuosi takaperin.

Juhlien alkuun on tunti ja risat, makaronisalaatti on jo tulossa, limut kylmenee ja karkit on piilotettu. Samalla raivataan hieman maastoa ja peitellään talouden ekosysteemin rikkihieraistuja objekteja.

Se on helppoa, sillä taloutemme yleisköyhtyminen viittaa keskimääräiseen inflaatiovauhtiin. Näytille jätetyt tavarat ovat suurin piirtein samat kuin viime vuonna, nyt vain vuotta vanhempina. Ne ovat kypsyneet hyötökäytössä ja alkavat myös näyttää sen. Sohvan reunan hieraantuminen ihmetyttää, mutta on tosiasia. Sohvaa ei hankita, vaan sohvanpäällinen.

Säästyneillä sohvarahoilla voisi vaikka käydä jossakin. Olen aina halunnut Sisiliaan, jossa en ole vielä piipahtanut. Mutta sitä ennen menen Roomaan. Viikon reissu, lähtö ensi viikon lauantaina.

Ei kommentteja: