keskiviikkona, lokakuuta 06, 2004

Kuukkeloitua

Aluksi tietoisku: Tänä iltana, keskiviikkona, Helsingin Eerikinkadulla sijaitsevassa Orionissa klo 17 on syksyn - onhan nyt syksy? - ensimmäinen Dokumentin ydin: Suomen elokuva-arkiston tutkija Ilkka Kippola esittelee siellä Olympiafilmejä vuodelta 1952. Mukana tavallisuudesta poikkeavaa tarinaa... Näe Paavo Nurmi väreissä juoksemassa soihdun kanssa. Näe Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi väreissä, pinkissä uimapuvussaan. Näe sairaslomalainen Sedis tihrustelemassa tulehtuneiden sidekalvojen läpi kaikkea mikä Orionissa ja sen valkokankaalla liikkuu.

En ole vielä saanut valkoista keppiä enkä koiraa, jolle olisin kuitenkin allerginen ja tulehdus vain pahenisi, mutta viereen voi tulla haukahtelemaan. Piffaan ensimmäisen hihaantarttujan ilmaiseksi sisään. Mutta muutenkin Orion on halpa, kantakortin kanssakin vain normaalielokuvan luokkaa ja hieman allekin. Niin ja, silmätulehdus ei tartu, mutta pelottaa mukavasti.

Sedis blogin uusimmat googletukset:
Rintamamiestalo on ollut suosikkisisääntulotermi jo pitkään. Täytyisi varmaan kirjoittaa tuo vittulanjänkä-tarinakin, niin sekin olisi pelissä mukana.

Katja W on arvattavasti käynyt itse katsomassa, missä on hänen huiman top-lista -nousunsa salaisuus.

Rorschach-juttuni oli mielestäni aikoinaan hauska, niin kuin silloin itsekin, mutta tuskinpa siitä moni hakukoneen käyttäjä viisastui. "Vessa piirrettyjä kuvia" on jo hämmästyttävä veto.

Olen suorastaan tuntenut syyllisyyttä siitä, että en ole kehunut enempää hyvin toiminutta Handan-digiboksiani, niin usein taannoinen blogiin kirjattu ostopäätös on houkutellut kuukkelijengiä sivustolle.

Kaiken kaikkiaan juuri tällä viikolla meno on ollut yllätyksetöntä. Täytynee valita seuraavalla kertaa mielenkiintoisempi viikko. Vai pitäisikö kirjoittaa mielenkiintoisempia juttuja?

04 Oct, Mon, 15:43:06 Google: rintamamiestalo
04 Oct, Mon, 17:22:41 Google: töölön putkat
04 Oct, Mon, 19:23:30 Google: katja w
05 Oct, Tue, 13:05:01 Google: äänimaisema analyysi
05 Oct, Tue, 13:05:33 Google: rorschachin
05 Oct, Tue, 14:09:56 Google: rintamamiestalo
05 Oct, Tue, 14:23:36 Google: ylimmän tason verkkotunnukset
05 Oct, Tue, 14:35:11 Google: rintamamiestalo
05 Oct, Tue, 15:49:23 Google: Handan
05 Oct, Tue, 17:54:04 Google: sedis
05 Oct, Tue, 18:09:08 Google: susilapset
05 Oct, Tue, 19:03:31 Google: texas
05 Oct, Tue, 20:10:00 Google: rauta-aika
05 Oct, Tue, 20:25:51 Google: katja w
05 Oct, Tue, 21:16:48 Google: egypti hurricane
05 Oct, Tue, 22:44:26 Google: rintamamiestalo
05 Oct, Tue, 23:50:40 Google: rintamamiestalo
06 Oct, Wed, 00:33:47 Google: sedis
06 Oct, Wed, 09:59:47 Google: vessa piirrettyjä kuvia

Iskut Sediksen elokuvablogiin:

Elokuvablogin kuukkeloinnit olivat varsin kotimaisvoittoisia tällä viikolla. Joko olen rankingissa alhaalla tai nimilistat eivät vedä. Elokuvablogilla on yhä aika surkeasti tilaajia: semmoisen Käymälän verran.

Käymälän "Sven Laakson" kirjallisuuden huono vetovoima top-listalla herättää ihmetystä näissä aivoissa: mikä teitä ihmiset vaivaa? Miksi helvetissä ette pamauta sitä?

Onhan Käymälän proosa "vaikeaa", mutta samalla melkeinpä parasta, mitä Blogistan tällä hetkellä suomeksi tarjoaa. Siitä pois jääminen on yksinkertaisesti typerää. Tämä oli sitten määräys. Ordnung muss sein!

Google: carl 16 kustaa lapsien nimet
01 Oct, Fri, 12:40:43 Google: petri pykälä
01 Oct, Fri, 17:02:48 Google: elokuva totuus on armoton pääosan esittäjät
01 Oct, Fri, 20:14:44 Google: levitys oppi
02 Oct, Sat, 14:56:54 Google: filmatisointi, dramatisoinnista
03 Oct, Sun, 06:07:12 Yahoo: Pierre Lelong
03 Oct, Sun, 22:43:24 Altavista: mieskuoro huutajat+tulevat tapahtumat
04 Oct, Mon, 13:26:22 Google: elokuvablogi
04 Oct, Mon, 17:37:11 Google: sanna niemi
04 Oct, Mon, 20:45:54 Google: valokuvamalli sanna salmi
05 Oct, Tue, 11:21:04 Google: ranskan pääministeri ennustaja
05 Oct, Tue, 13:17:08 Google: mtv1
05 Oct, Tue, 15:21:43 Google: tappavat sekunnit selin
05 Oct, Tue, 15:30:18 Google: maailman parhaat kehonrakentajat
05 Oct, Tue, 15:50:45 Altavista: nuorempi konstaapeli pete
05 Oct, Tue, 16:01:33 Google: elokuvat vanhat
05 Oct, Tue, 19:10:13 Google: "jari sedergren"
05 Oct, Tue, 20:51:36 Google: elokuvataide, Edvin Laine
05 Oct, Tue, 22:23:23 Google: Niskavuoren*vahvat*naiset
06 Oct, Wed, 04:21:23 Google: brandi torpan

Ei kommentteja: