lauantaina, lokakuuta 23, 2004

Lauantaityötä

Minimalistinen elämänpäiväkirja jatkuu. Siivosin koko päivän kirjahyllyjä. Aivan vapaaehtoiseksi puuhaa ei voi sanoa, sillä vaimo moukautti tasaisin väliajoin kaulimella siivosinpa tai en. Varmuuden vuoksi. Siinä tuli varmaan samalla muistutusta viime aikojen elämänmallistakin, joka alkoi hivuttautua jo perheen sisäisiin puhetilanteisiinkin kommentaaritasolla. Vai onko niin, ettei huutamista sanoa kommentaariksi? Olen kateellinen kaikille mykkäkouluavioliitoille.

Mutta yllättävän paljon tavaraa kirjahyllyistä voi ottaa pois ilman että varsinaista lisätilaa syntyy. Pitkin ja poikin sijoitetut väliaikaissäilytysratkaisut ovat itse asiassa loisteliaan tehokkaita materiaalin upotusalustoja. Hengitystä helpottaa ehkä se miljardin pölypunkin Auschwitz, joka siivousurakasta on väistämättömänä seurauksena. Toisaalta tämän uupumuksen keskellä tuokin paikka olisi lepokoti.

Ajoitus oli täydellinen. Tehtyjen ulkomaanmatkojen ja matkojen välinen raataminen, kun palkkatyöt pitää tehdä puolessa ajassa - eli jatkaa päivää iltaan ja yöhön - sekä tyttären 8-vuotissyntymäpäivä oli loistava siivouksen tapaiselle kansanhuville. Kynttiläkin pantiin aamulla lapsen munakkaaseen ja oma raakunta oli "paljon onnea" -biisissä varsin vaisuinen, vaikka minut oli määrätty - paino sanan militaarisella merkityksellä - kotiin kesken perjantaijuhlinnan. Asiaan toki vaikutti se, että vaimo aloitti laulun puoli oktaavia liian korkealta, joten ilman kastraatti-identiteettiä ja falsettikuoripoikaimitaatiota ei minulle annettu mitään mahdollisuutta. Täytyi olla vain muuten kiva. Hymykin oli varmasti ainakin sinne päin.

Mutta puoliväli hyvin, kaikki hyvin. Nimittäin hommaa näyttäisi piisaavaan huomiseksikin. Anteeksi vain jumalille, että kirkonmenojen aikaan luulisin olevani taas hyllyjen puunauksessa. Vaimo nimittäin nikkaroi jalkapuuta tuon kaakinpuun viereen.

Pelastusta ei ole, rukoilkaa sieluni puolesta.

Ei kommentteja: