Niin. Kaikki hyva loppuu aikanaan. Sain pidetyksi luentoni, jonka vaansin lahibaarissa kurjan punaviinilounaan jalkeen maitokahvin ja coca-colan voimalla. Pariisissa ei kannata menna mihin tahansa italialaiseen. Tekemiseen meni kaksi tuntia ja vartti. Pitamiseen minuutti vahemman. Arvasin oikein etta vasytin yleison, ja paasimme taiteiden yohon nopeasti.
Olen yksin parin miljoonan ranskalaisen keskella. Kaikki ne tunkevat tanne keskustaan. Mita siita jos Helsingin taiteiden yo on espoolaisten ja vantaan ihmisten. Mita siita jos joku oksentaa Esplanadille. Taalla Seine killuu ruumiista kuin vallankumouksen aikaan.
Luennon jalkeen menin hotellihuoneeseen. Avasin Koskenkorvan ja join puolet vesijohtoveden kanssa viidessa minuutissa. Vaikkei kukaan usko, niin ansaitsin sen. Lahtiessa uusi yoportieeri osoittautui hyvaksi hemmoksi. Ruotsalainen tyttoystava. Kaynyt kolme kertaa Suomessa. Haluaisi oppia kielta. Puhui ruotsia ja mina myos. Rohkaisua tuommoisille. Jos han oppii suomen, mina opettelen jeteimit ranskaksi.
Han opasti minut Hotel d,Villeen. Siella on suuri valoshow, muutama sata tuhatta seuraajaa ja kertoi australialaisesta baarista jossa suomalaiset ja ruotsalaiset rallaavat. Mina sanoin, etta kahdeksan ja puoli dollaria olutpullo. Han ei ymmartanyt, koska yhden oluen juojille silla ei ole merkitysta.
Sanoin etta olen elokuvahistorioitsija, ehka kiipean puuhun ja pidan oman spektaakkelini a la Fellini: vuole una donna -huuto kaikaa kuin minareetista. Sen han ymmarsi. Soitin kotiin. Yhteys oli huono.
Paivalla varmistin henkilokohtaisen katastrofini kertomalla instituutin vaelle blogistani. Silmat ovat turvoksissa ja rahmivat. Iho on moskiitttojen syoma. Miljoonat pariisilaiset tietavat jo minut nahdessaan etta olen eksistentiaalisten valintojen aarella.
Ja viela - aika loppuu - 20 minuuttia meni internet-baarissa. Hyvasti Ranska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti